Skip navigation.
Home

Tuomas Enbuske

Onko Suomeen syntynyt white trash -luokka?

YLE Radio 1 torstaina 17.9.2009 klo 9.05 - 9.58

Television Big Brotherissa nuoret kertovat asioita, joista 1950-luvulla tai vielä 1990-luvullakaan ei kehdattu puhua edes parhaille ystäville. TV:ssä harrastetaan seksiä ja juodaan viinaa, eikä siitä tunneta edes häpeää.

Onko Suomeen syntynyt Iso-Britannian ja Yhdysvaltain tapaan kirjoja lukematon, sivistykseltään sekä moraaliltaan alhainen luokka? Ja mistä se on tullut? Vai onko tämäkin vain samantyyppistä moraalipaniikkia kuin on aina ollut uusia asioita ja sukupolvia kohtaan?

Keskustelemassa tutkija Kari Kallioniemi Turun yliopistosta, teatteriohjaaja Pekka Milonoff ja Big Brother tv-ohjelman tuottaja Mikko Räisänen.

Mitä Suomessa saakaan sanoa?

Kolmekymmentä blogikirjoittajaa on tänä vuonna haastettu käräjille. Heistä tunnetuin on Jussi Halla-aho, jonka Helsingin käräjäoikeus tuomitsi uskon rauhaa rikkovasta blogikirjoituksesta sakkoihin. Halla-ahoa syytettiin myös kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, mutta syyte kuitenkin hylättiin.

Viime päivinä myös monet muut ovat nousseet kirjoituksillaan ja mielipiteillään lööppeihin. Audin myyntijohtaja Esko Kiesi mm. joutui eroamaan tehtävästään naisia halventavien kommenttiensa takia. Mutta eikö vanha Valistuksen periaate ollutkin, että "En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan
oikeuttanne ilmaista se." Eli miksi vain "oikeat" mielipiteet hyväksytään
sananvapauden nimissä?

Keskustelu YLE Radio 1 torstaina 10.9.2009 klo 9.05 - 9.58. Ohjelmassa Tuomas Enbusken kanssa toimitusjohtaja Jouni Heinonen mainehallinnan ja viestinnän konsulttitoimisto Pohjoisranta Oy:stä, sananvapaudesta ja yksilön suojasta väitellyt oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka ja blogikirjoituksesta tuomion saanut Jussi Halla-aho.

Osallistu keskusteluun!

Onko itsensä liikunnalla rääkkääminen turhaa?

Tuomas Enbusken seurassa ovat keskustelemassa tutkija Patrik Borg UKK-instituutista, liikuntafilosofi Jaana Parviainen ja Finnbodyn toimitusjohtaja Matti Nieminen. Onko kova rääkki sittenkään niin tehokasta kuin esimerkiksi hyötyliikunta?

(YLE Radio 1 torstaina 3.9.2009 klo 9.05 - 9.58.)

Luomua vai tehotuotantoa?

Luomua vai tehotuotantoa? Kumpaa pitäisi suosia?

Ruuan tuoreus kaupoissa on puhuttanut viimepäivinä. Väistämättä keskusteluun nousee myös sen tuotanto: Luomua vai tehoa - lähellä vai kaukana?

Tuomas Enbusken kanssa keskustelemassa ovat toimittaja Hanna Jensen, Luomuliiton hallituksen puheenjohtaja Antti Kaasalainen ja kasvibiologi, MTT Jussi Tammisola.

(YLE Radio 1 torstaina 27.8.2009 klo 9.05 - 9.58.)

Miksi Picassolla on yhä väliä?

Valtion taidemuseoon Ateneumiin saapuu syyskuussa suuri Picasso-näyttely. Mukana on teoksia laajalti taiteilijan uran eri vaiheilta ja kausilta.

Picasso oli tuottelias nero, joka uudistui ja uudisti läpi uransa. Yksityiselämä oli värikästä, ja vaimot vaihtuivat vähän väliä.

Hän oli oman aikansa julkkis, eikä kokenut taiteilijaneron tyyppillistä loppua, kuolemaa köyhänä ja unohdettuna.

Torstaina Tuomas Enbuske kysyy, miksi ihmeessä Picassolla on yhä väliä? Miksi juuri hänen vinksahtaneelta näyttävät itkevät naiset ovat niin merkittäviä?

Mukana keskustelemassa ovat kriitikko Otso Kantokorpi, taidegraafikko, kuvataiteilija Tapani Mikkonen ja Ateneumin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila.

(YLE Radio 1, to 20.8. klo 9.05-9.58)

Miten eroon suomalaisten väkivallasta?

Suomalaiset ovat poikkeuksellisen väkivaltaisia läntisen Euroopan kansoihin verrattuna.

Täällä hakataan kotona ja kadulla, räjäytetään pommeja ostarilla ja ammutaan kouluissa.

Arkinen väkivalta näkyy kaduilla ja kodeissa. Sitä pojat perässä, mitä isät edellä. Miltä suomalaismiesten väkivalta näyttää pasifistinaisen silmin?

Syitä väkivallalle tuntuu ainakin löytyvän. Hiljan on keskusteltu soturikulttuurista, alkoholista, geeneistä, sosiaalisten taitojen heppoisuudesta ja niin edespäin.

Nyt otetaan selvää, mistä kansamme väkivaltaisuus johtuu ja sitten päätetään, mitä sille voimme tehdä!

Mukana keskustelemassa ovat ylilääkäri Hannu Lauerma, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sekä Non Fighting Generation ry:n toiminnanjohtaja Timo Purjo.

(YLE Radio 1, to 13.8.2009 klo 9.05-9.58)

Myydäänkö Lappi?

YLE Radio 1 torstaina 6.8.2009 klo 9.05 - 9.58

Lapista ja aluepolitiikasta ovat Tuomas Enbusken seurassa keskustelemassa professori Esko Niemi Teknisestä Korkeakoulusta, rehtori Mauri Ylä-Kotola Lapin yliopistosta, aluekehitysjohtaja Jussi Yli-Lahti työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä puhelinhaastattelussa Lapin maakuntajohtaja Esko Lotvonen.

Ratkaiseeko armo työelämän ongelmat?

YLE Radio 1 torstaina 30.7.2009 klo 9.05 - 9.58

Suomalainen työelämä on julmaa. Sosiaalisesti taitavat pötkivät pitkälle, ja keskinäinen kilpailu on kovaa.

Pastori Antti Kylliäisen mukaan työpaikoilla tarvitaan lisää anteeksiantoa.

Torstaina Tuomas Enbuske kysyy, ratkaiseeko armo työelämän ongelmat.

Mukana keskustelussa ovat työehtoasiantuntija Nikolas Elomaa SAK:sta, pastori Antti Kylliäinen ja tunnetutkija, konsultti Mikael Saarinen.

(Ohjelma on uusinta syyskuulta 2009)

Miksi huumeet ovat tabu?

YLE Radio 1 torstaina 23.7.2009 klo 9.05 - 9.58
(Uusinta toukokuulta)

Linnan juhlissa boolia tarjotaan mutta kannabis on paha asia. Niin paha, että yksin sen pössyttely aiheuttaa syrjäytymistä syrjäkyliä myöten.

Huumeista asiallisesti keskusteleminen ei ole helppoa, kun aihe on niin tunteella ja perinteellä ja ennakkoluuloilla ladattu.

Nyt kuitenkin puhutaan vailla ennakkoasenteita ja Tuomas Enbuske kysyy, millaisia hyviä kokemuksia huumeista voi olla, ja aiheuttavatko ne ongelmia niin paljon kuin sanotaan.

Mukana keskustelemassa ovat tutkija Mikko Salasuo, metadonihoidoissa käyvä "Simo" ja ylilääkäri Kaarlo Simojoki, sekä haastattelussa filosofian tohtori Mikko Ylikangas.

(Lähetetty myös to 14.5.2009)

Lamasukupolvi vai mikä?

(YLE Radio torstaina 16.7.2009 klo 9.05 - 9.58)

Tuomas Enbuske matkaa tällä kertaa nuoruusaikaansa 1990-luvulle.

Hän kysyy, millä tapaa lama leimasi sen ajan sukupolven kokemusta maailmasta.

Mukana lähetyksessä on lama-ajan lapsia ja nuoria, joista nyt on tullut menestyviä suomalaisia. Vieraat ovat kirjailija Juha Itkonen, europarlamentaarikko Riikka Manner ja yrittäjä Tuukka Temonen.

Syndicate content