2006     2005    2004    2003    2002    2001    2000

  • SANTIAGON TIELLÄ 18.12.2001 klo 22.50
  • KOTIOPETTAJAN PALUU 11.12.2001 klo 22.50
  • KUKA PESEE PAITASI? 4.12. ja 15.3.2001
  • SATA HEHTAARIA JA KARTANO 27.11. ja 3.5.2001
  • ORAVANNAHAT TAKAISIN 20.11.2001
  • MILJOONAN TONNIN JUHLA 6.11.2001
  • KYLÄ NIMELTÄ FERRARI 30.10.2001
  • MODLICHAN TOINEN PERHE 23.10. ja 19.4.2001
  • ANTAKAA PAIMENTEN NUKKUA 16.10.2001
  • URALIA ETSIMÄSSÄ 9.10. ja 25.1.2001

  • TAKSIKUSKIN TARINA 17.5.2001
  • KOIRANELÄMÄÄ 10.5.2001
  • OPETTAJAN PAINAJAISET 26.4.2001
  • VAUVASTA VAARIIN 12.4.2001
  • VIIKSET 5.4.2001
  • MILJOONAN TONNIN JUHLA 1.3.2001
  • RAIVON KYYNELEET 15.2.2001

  • PYSY LINJALLA! 1.2.2001


  • 11.12.2001 klo 22.50
    KOTIOPETTAJAN PALUU

    KOTIOPETTAJAN PALUU

    Pietarissa on nykyään niin varakkaita vanhempia, että he pystyvät vaatimaan lapsilleen turvallisia yksityiskouluja ja pitämään jopa kotiopettajia. Venäjällä on koko kasvatuksen ideologia muuttumassa - yksilöllisyys on nyt valttia. Uudenlaisia mahdollisuuksia löytyy, mutta tietysti vain niille joilla on siihen varaa.

    Toimittaja ja ohjaaja: Lisa Hovinheimo.
    Tuottaja: Anne Flinkkilä.

    [Takaisin]


    18.12.2001
    SANTIAGON TIELLÄ

    SANTIAGON TIELLÄ

    Kävele 800 kilometriä halki Espanjan ja saat synnit anteeksi! Pyhän Jaakobin tie on keskiaikainen pyhiinvaellusreitti, jonka päätepiste on Santiago de Compostelan kaupunki. Varsinkin kesäisin tiellä on ruuhkaa eikä satojen kilometrien jalkapatikka tunnu pelottavan. Mukana oli myös toimittaja Kirsi Jansa, joka käveli tien kameran ja avoimen mielen kanssa. Toimittaja ja ohjaaja: Kirsi Jansa Tuottaja: Anne Flinkkilä

    Linkkejä Suomalaisille pyhiinvaellussivuille:
    Henrikin vaellus:
    www.henrikin.fi/sthenrik
    Olavinvaellus Trondheimiin ja Jaakonvaellus Härkätiellä:
    www.europilgrimage.org
    ja eurooppalaisen projektin päätapahtumien sivuille:
    www.europeanpilgrimage.com


    4.12.2001 ja 15.3.2001
    KUKA PESEE PAITASI?

    - mamma mia, muuttuuko italialainen perhe?

    Kun ajatellaan italialaista perhettä, ensimmäiseksi mieleen tulevat mamma ja mamman pastat. Mamma on kodin sydän ja valtias, eikä kukaan tee parempaa ruokaa kuin italialainen äiti. Koko perhe istuu illasta toiseen yhteisen pöydän ympärillä - niin mamma kuin mammanpojatkin.

    Euroopan Vuoksi kurkistaa italialaisen perheen tämänhetkiseen tilanteeseen. Miksi aikuiset miehet todellakin jäävät kotiin asumaan, vaikka heillä olisi hyvä toimeentulo? Riittääkö syyksi vain se, että mamma pesee paidat ja hoitaa kodin työt rutiinillaan?

    Italialainen perhe ei ole enää entisensä. Näin väittävät ainakin ohjelmassa haastatellut professori ja pappi. Avioerolain myötä myös perinteinen perhe on pirstaloitunut. Miehetkin joutuvat ottamaan vastuunsa kotitöistä, kun perhe hajoaa tai äiti käy töissä.

    Italialaisten nuorten mielikuvat miesten ja naisten välisistä suhteista ovat edelleenkin yllättävän konservatiiviset. Nuoret miehet ajattelevat, että heidän naisensa täytyy olla mukautuvainen, hyvä kokki ja samaan aikaan kaunis kuin filmitähti.

    Ohjelmassa tutustutaan Caridien perheeseen, jossa aikuiset miehet Rocco (30) ja Mimmo (32) asuvat vielä äitinsä kanssa kotona. Perheen isä on kuollut pari vuotta sitten. Pojat hoitavat isän tehtäviä, mutta ehtivät samalla myös tehdä työtä yhteiskunnallisten asioiden parissa. Ja nauttia äidin huolenpidosta.

    [Takaisin]


    27.11.2001 ja 17.11.2001
    SATA HEHTAARIA JA KARTANO

    - Suomalaiset ovat löytäneet Viron, siis maan siellä Tallinnan takana. Miten kaikki sai alkunsa, sitä emme tarkalleen tiedä. Ehkä joku automatkailija näki aution maatilan tai kauniin rannan. Ehkä joku sai vihjeen virolaiselta tuttavaltaan, että asunnot ovat halpoja kylpyläkaupungin kerrostaloissa. Tai sitten oli lehdessä ilmoitus myytävästä palstasta mökkeineen. Nyt on jo muutaman vuoden ajan käyty kauppaa, ja homma sen kuin kiihtyy. Virossa, maan joka kolkassa, on tarjolla maata, taloja, metsää, rantaa ja asuntoja. Hinnat, vaikkakin jo selvässä nousussa, ovat meikäläisittäin halpoja. Kymmenkunta hehtaaria ja jonkinlainen mökki maksaa yhteensä alle satatuhatta tai ei ainakaan paljoa päälle.

    Mitä suomalaiset Virosta hakevat ja saavat? Lehti-ilmoituksissa paikalliset kiinteistönvälittäjät tarjoavat rantatontteja, joiden koko on vähintään muutama hehtaari. Tämä on yleistä Länsi-Virossa ja saarilla, etenkin Saarenmaalla ja Hiidenmaalla. Toiveikkain mielin matkalle lähtenyt ostajaehdokas saattaa kuitenkin yllättyä. Rannat, vaikkakin ovat sinänsä kauniit, ovat matalia ja miltei käyttökelvottomia. Rantasaunan teko ei onnistukaan kuten meillä, sillä rakentaa ei saa pariasataa metriä lähemmäs rantaviivaa. Maaseudun rakennukset, vanhat maalaistalot ja mökit ovat meikäläiseen rakennuskantaan verrattuina järkyttävässä kunnossa. Kerrostaloasunnot ovat sinänsä tosi halpoja, mutta sijaitsevat useinkin neuvostoajalla rakennetussa lähiössä ongelmien keskellä. Ja se haaveiltu kartano, jossa kerrotaan olevan hehtaarikaupalla puistoa, onkin pelkkä kiviraunio. No, eipä hintakaan hirvitä, joten siitä vaan!

    Löytyy toki paljon hyvääkin. Viron luonto osaa olla hivelevän kaunis ja lempeä, jaloja lehtipuita ja upeaa merenrantamaisemaa. Eksoottisen näköinen maalaistalo ruokokattoineen, vinttikaivoineen ja pihaa reunustavine kiviaitoineen vanhojen tammien katveessa ottaa katsojan kerralla koukkuun. Rakennukset ovat useinkin korjauskelpoisia, muutamat sinälläänkin jo asuttavia. Naapurit, mikäli heitä kylässä vielä on, ovat ystävällisiä ja avuliaita. Suomalaisten maine ei ole vielä pilalla, paitsi tietysti Tallinnassa, mutta nyt ei puhuta siitä.

    Sata hehtaaria ja kartano kertoo millaista on Länsi-Eestissä ja Saarenmaalla. Suomalaispariskunta on ensimmäistä kertaa tutustumassa paikkoihin ja maan kulttuuriin. Kiinteistönvälittäjät - siis uusi ammattikunta Virossa - tarjoavat auliisti palveluksiaan. Joukossa on jo suomalaisiakin yrittäjiä. Haapsalussa suomalainen eläkeläispariskunta on tehnyt todellisen löydön: vanha omakotitalo puistomaisella tontilla keskellä vehmasta kylpyläkaupunkia on kunnostettu uuteen kukoistukseen. Sisempänä Virossa asustelee maaseudun rauhassa suomalaismies, entinen maanviljelijä. Ylpeänä ja tyytyväisenä hänen kelpaa esitellä kolmikymmenluvulta olevaa maalaistaloa, jonka hän on pannut hienoon kuntoon. Toisaalla taas kiinteistönvälittäjä esittelee todellista kummitustaloa, vaan eipä mitä: sillekin lienee jo löytynyt uusi omistaja, jota ei remontti pelota. Hyvä siitä tulee.

    Entäpä virolaisten suhtautuminen ulkomaalaisiin ostajiin? Kaikesta päätellen asia on vasta nyt nousemassa keskustelun aiheeksi. Joissain lehtikirjoituksissa lienee jo arvosteltu maan siirtymistä uusiin käsiin, mutta suurta ongelmaa siinä ei vielä nähdä. Saarenmaan maaherra - muuten juuri se viranomainen, joka myöntää ulkomaalaisille maan ostoon tarvittavan luvan - on sitä mieltä että tervetuloa vaan. Ulkomaalaisomistus merkitsee valuuttatuloja, työtilaisuuksia ja palvelusten kysyntää. Sitä paitsi lienee mahdotonta asettaa ulkomaalaisten kiinteistökaupoille esteitä, kun Viro kerran on täyttä päätä pyrkimässä EU:n jäseneksi.

    Ei kaikki sentään ihan autuaallisen huoletonta ole edes vehmaassa Virossa. Rosvoja ja varkaita on siinä kuin muuallakin, ja ulkomaalainen omaisuus houkuttaa heitäkin. Vuosia maassa asustellut suomalainen yrittäjä kertoo varoittavan esimerkin. Mutta toisaalta, missäpä lienee sellaista maan kolkkaa missä ei olisi joitain ongelmia? Joten siitä vaan, jollei sataa hehtaaria, niin onhan viljalti pienempiäkin paikkoja.

    Ohjelma on kuvattu kesällä ja syksyllä 2000, kuvaajana Timo Peltola, toimittaja ja ohjaaja Pertti Hintikka. Es. 17.11.2000.

    [Takaisin]


    20.11.2001 klo 22.50
    ORAVANNAHAT TAKAISIN

    Jenny Glover

    Kun tehtaat suljetaan ja perinteiset työpaikat katoavat, on ihmisten keksittävä uusia keinoja työllistää itse itsensä. Raportoimme englantilaisesta yhteisöstä, jossa on hylätty raha ja siirytty vaihtotalouteen.

    Toimittaja ja ohjaaja: Peter Launo.
    Tuottaja: Anne Flinkkilä.



    30.10.2001 klo 22.50
    KYLÄ NIMELTÄ FERRARI

    Kylä nimeltä Ferrari

    Maranello on pieni, mitäänsanomaton kaupunkipahanen Pohjois-Italiassa. Silti se houkuttelee vuosittain sankat joukot punaiseen verhoutuneita turisteja. Maranellon salaisuus on nimeltään Ferrari. Ferrarin tehtaan ympärillä pyörii kaikki: työ, vapaa-aika,kaupankäynti. Onko Mika Häkkinen kirosana? Onko punainen kosto tulossa, nyt kun formulakausi kohta pyörähtää käyntiin?

    Toimittaja ja ohjaaja Anne Flinkkilä

    Linkki http://www.comune.maranello.modena.it

    [Takaisin]


    6.11.2001 klo 22.50
    MILJOONAN TONNIN JUHLA

    Tunnelmallinen dokumentti Ukrainan hiilikaivostyöläisten ahdingosta.

    "Miljoonan tonnin juhla" on kurkistus Itä-Ukrainan hiilikaivostyöläisten todellisuuteen. Siihen kuuluvat vaarallinen työ, köyhyys ja sosiaaliset ongelmat, mutta jossakin väikkyy myös toivonpilkahdus.

    "Viiden vuoden kuluttua Dobropolien kaivos voi paremmin kuin Suomi. Niin kova nousukausi meillä on menossa", hehkuu Dobropolien kaivoksen käyttöpäällikkö Vladimir Miroshnichenko. Syksyllä 2000 itäukrainalaisella kaivoksella valmistaudutaan juhlaan oikein vanhaan neuvostomalliin: vuoden tuotantotavoite on täyttynyt jo hyvissä ajoin. Kaivos edustaa Ukrainan hiilikaivosteollisuudella terävintä kärkeä.

    Mutta kaikkialla näkymät eivät ole yhtä valoisat. Maailman vaarallisimmat kivihiilikaivokset löytyvät juuri Ukrainasta, Euroopan laitamilta. Niissä kuolee vuosittain noin 300 työntekijää ja toistakymmentätuhatta vammautuu vakavasti. Nämä luvut kertovat koko kaivosteollisuuden tilasta. "Muutamassa vuodessa meillä ei ole hiilikaivosteollisuutta käytännöllisesti katsoen ollenkaan", sanoo Mihailo Volinets. Hän on Ukrainan Vapaiden Ammattiyhdistysten Liiton puheenjohtaja.

    Kaivosten sulkeminen ei merkitse vain työpaikan menetystä, vaan myös monien kylien ja kaupunkien kuolemaa. Kun Neuvostoliitto romahti, jäi Ukrainalle valtavat kivihiilivarat ja vielä suurempi ongelma rappeutuvasta kaivosteollisuudesta. Viime vuosina kriisi on vain syventynyt - kiitos läpeensä korruptoituneen yhteiskunnan. Nyt neuvostoajan ylpeys on siinä kunnossa, että kannattavampaa on poistaa kaivoksia käytöstä, ja ostaa hiili ulkomailta, kuin kehittää niiden toimintaa. Kaivokset ovat kroonisessa rahapulassa, työläisten pienet palkat saattavat olla kuukausia myöhässä ja useita kaivoksia uhkaa lopettaminen. Näissä oloissa kaivostyöstä on tullut entistä vaarallisempi ammatti.

    Vaikka tuotantotavoitteet täyttyisivätkin, onko juhlalle oikeastaan aihetta? Mikä on ukrainalaisen kivihiilen todellinen hinta?

    Ohjelmassa nähdään ainutlaatuista kuvamateriaalia kivihiilikaivoksen uumenista.

    Suunnittelu ja toteutus: Harri Paavola ja Sauli Ruuskanen.

    Tuotanto: Mediatuotanto Amigos Oy ja TV2 Asiaohjelmat.

    [Takaisin]


    23.10.2001 ja 19.4.2001
    MODLICHAN TOINEN PERHE

    - Mä en halua koskaan olla yksin, se on ainoa asia, mitä mä pelkään oikeasti. Näin sanoo nuori puolalaistyttö Modlicha, joka on jättänyt kotimaansa ja asettunut asumaan Berliiniin. Modlichan arki ei näytä mitenkään loisteliaalta: asumisura alkoi vallatuissa taloissa ja työura ikkunanpesijänä. Mutta Modlicha, punkkarityttö, on päättänyt selvitä.

    Puolalaiset punkkarit ovat varmasti yksi Euroopan oudoimpia siirtolaisryhmiä. Moni heistä kertoo kokeneensa itsensä ulkopuoliseksi kotimaassaan. Nyt Berliiniin punkyhteisö on heidän uusi perheensä, jossa he saavat hyväksyntää ja samanmielisten seuraa.

    - Nyt on kavereita ja sen on tärkeetä! sanoo Modlicha. Mutta vaikka yhteisö tuo turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, epävarma asumistilanne, huumeet ja työttömyys ovat kova hinta maksettavaksi eräänlaisesta vapaudesta. Monilla on huone vallatussa talossa tai kaupungin vuokra-asunnossa, mutta katu on silti heidän kotinsa. Elanto hankitaan kerjäämällä ruuhkaisella ostoskadulla tai pesemällä iltapäivän ruuhkassa liikennevaloissa seisovien autojen tuulilaseja.

    Modlichalle se oli alussa nöyryyttävää, mutta koska se oli ensin ainoa tapa tienata rahaa, hän hyväksyi sen osaksi "erilaisuuttaan". neljästi viikossa sosiaalityöntekijöiden ruokabussi kaartaa Alexanderplatzille ja jakaa päivän ruoka-annoksen sitä tarvitseville.

    Modlichalla on unelmia ja halua päästä eteenpäin elämässä - uudessa perheessään. Puolassa Modlicha lauloi kirkkokuorossa, nyt hän on löytänyt laulamisen uudestaan. Punkbändissä hän unelmoi pikkubussista, jolla kiertää maailman ympäri.

    [Takaisin]



    16.10.2001 klo 22.50
    ANTAKAA PAIMENTEN NUKKUA

    ANTAKAA PAIMENTEN NUKKUA

    Länsikreetalaisen Paleohoran rannikkokylän 800 asukasta elätti itsensä 30 vuotta sitten maataloudella ja kaupalla. Nyt asukkaita on 3000, ja leipä irtoaa pääasiassa kahdesta lähteestä, turismista ja kasvihuoneviljelystä. "Niiden välillä vallitsee tasapaino", väittää pormestari Giorgos Dermitzakis ja listaa joukon syitä, miksi kylästä ei ihan helposti muodostu massaturismikohdetta.

    Saman kylän oma poika, insinööri, laulaja ja kreetalaisen kansanperinteen intohimoinen vaalija Nikos Apostolakis puolestaan tuntee murhetta turismin aiheuttamasta ilmapiirin muutoksesta ja kylän nuorten välinpitämättömästä suhtautumisesta omaan kulttuuriin. Vaikka Kreetan saari näyttää hiljaisesti taistelevan omaleimaisuutensa puolesta ehkä enemmän kuin muu Kreikka, kysymys kuuluu silti: kuinka kauan vielä?

    Sillä matkailu on maailman nopeimmin kasvava elinkeino. Yksistään Välimeren rannikkovaltioihin, joissa asuu n. 450 miljoonaa ihmistä, kohdistuu vuosittain valtava, lähes 200 miljoonan turistin paine. Euroopan ympäristöviraston raportin mukaan tämä luku tulee seuraavan 20 vuoden aikana vielä kaksinkertaistumaan. Sääteleekö turismin kasvua kukaan? Onko ns. tervettä turismia olemassakaan? Vai onko kaikki ostettavissa: ihmiset, luonto ja kulttuuri?

    Euroopan vuoksi - sarjan osassa "Antakaa paimenten nukkua" pohditaan, mitä massaturismin tulo pieneen kreetalaiseen kylään voi aiheuttaa, hyvässä ja pahassa. Onko olemassakaan oikeaa tapaa käsitellä monia turismin mukanaan tuomia muutoksia ei vain ihmisiin ja kulttuuriin, vaan myös ympäröivään luontoon? Sillä niinhän vain on, että samalla kun haetaan aina uusia kohteita, ollaan vääjäämättömästi myös mukana tuhoamassa vanhaa.

    Mitä pitäisi tehdä? Paleohoran ohella ohjelmassa tutustutaan Vamosin vuoristokylän asukkaisiin, jotka ovat pohtineet keinoja autioituvien kylien elvyttämiseksi turismin avulla ja löytäneet oman ratkaisunsa. "Toimintamme on ollut aivan uutta Kreikassa. Valtio ei ole tukenut pennilläkään, mutta silti olemme menestyneet", sanoo Vamos Oy:n johtokunnan puheenjohtaja Nikos Frantziskakis. Ehkä vamoslaiset ovat löytäneet mallin, jota voisi soveltaa muuallakin maailmassa.

    Vaikka "Antaa paimenten nukkua" pureutuukin pääasiassa massaturismin ongelmiin, se on samalla kurkistus kreetalaiseen kansanluonteeseen ja arvomaailmaan. Niistä tietää myös paljon ohjelmassa mukana kulkeva nokialainen elämysmatkailuopas ja ravintoloitsija Jouko Isometsä. Hänen "ulkopuolisena" heittämänsä mielipiteet matkailusta tuovat napakkaa lisäryyditystä kreetalaisten kommentteihin.

    Kuvaus ja äänitys Seppo Bergman
    Suunnittelu ja ohjaus Sinikka Hein

    [Takaisin]





    9.10.2001 ja 25.1.2001
    URALIA ETSIMÄSSÄ

    Maailmassa on monta ihmeellistä paikkaa ja yksi niistä on Irbitin pikkukaupunki Uralilla, Siperian porteilla, 4000:n kilometrin päässä Helsingistä.

    Ennen Venäjän vallankumousta Irbit oli kansainvälinen markkinapaikka, jossa kohtasivat idän tuotteet ja lännen kauppiaat. Toisen maailmansodan jälkeen kaupungin tavaramerkiksi nousi Ural-merkkinen sivuvaunumoottoripyörä.

    Tänään kaupunkia hallitseva moottoripyörätehdas on vaikeuksissa, mutta sitkeät irbitiläiset eivät ole antaneet periksi. Toivo sarastaa lännessä, missä Uralista on tulossa kulttipyörä. Vienti länteen on jo alkanut, ja myös ensimmäiset saksalaiset Ural-intoilijat ovat löytäneet tiensä Irbitiin. Tehdas on myös kehittänyt uuden kaksipyöräisen 750-kuutioisen mallin, Suden. Se on nyt lähdössä haastamaan Harrikan maailmalle.

    Irbitin kaupunki sinänsä on melkoinen nähtävyys. Katukuvaa hallitsevat sivuvaunu-Uralit ja äänimaisemaa bokserimoottorin sytkytys. 40 000:n asukkaan kaupungissa on 10 000 Uralia.

    Joka puolella Venäjän maaseutua sivuvaunu-Ural on ollut ja on tärkeä kuljetusväline: sinne, mihin ei pääse autolla, pääsee Uralilla, ja sivuvaunussa kulkevat myös heinä- ja kaalikuormat.

    Alun perin Ural-sivuvaunumalli suunniteltiin Stalinin määräyksestä neuvostoarmeijalle ja tehdas päätyi kauaksi Uralille turvaan sodalta. Irbitissä on tähän mennessä valmistettu yli 3 miljoonaa Uralia.

    Uralia etsimässä on tarina Irbitistä ja legendaarisesta Ural-sivuvaunupyörästä. Se on myös kertomus tehtaan ja kaupunkilaisten ponnistelusta nyky-Venäjän mullistuksissa. Ohjelmassa seurataan lisäksi saksalaisen motoristiryhmän pyöräretkeä halki uralilaisen maaseudun ja käydään Moto-Showssa katsastamassa huimapäiset turmanajajat ja kurkistamassa venäläisten motoristien sielunelämään.

    Irbitillä on vanha kohtalonyhteys länteen. Nyt yhteyksiä solmitaan uudelleen, mutta matka on pitkä muutenkin kuin kilometreissä. TV2:n kuvausryhmä kävi Irbitissä ensimmäisenä länsimaisena ryhmänä vuosikymmeniin. Euroopan vuoksi -sarjaan kuuluvan Uralia etsimässä -ohjelman on toimittanut Taina Kanerva ja tuottanut Anne Flinkkilä.

    [Takaisin]


    17.5.2001 klo 20.00
    TAKSIKUSKIN TARINA

    Mitä tapahtuu kun systeemi muuttuu ja entiset työntekijät ja tekniikka korvataan uudemmilla, nuoremmilla, tehokkaammilla? Taksikuskin tarina on belgialainen dokumentti aikakauden vaihtumisesta Brysselin taksikeskuksessa. Se on tarina Brysselin taksikuskien arjesta sekä 30 vuotta alalla työskennelleestä Michelistä, jonka ohi aika näyttää ajavan.

    Toista oli ennen, kun kaikki tunsivat kaikki - kun Brysseli oli vielä kaupunkipahanen Euroopan sydämessä, jossa taksiliikenne sujui leppoisasti alan ammattilaisten, taksikuskien ja taksikeskuksen hoitajien, yhteisessä ymmärryksessä. Parhaimmillaan taksi voi olla kuljettajalleen kuin korkeakoulu konsanaan: se oppii, joka haluaa - ihmisistä, tilanteista, yöstä ja päivästä.

    Mutta kun vanhoja tekijöitä korvaamaan tulevat tietokoneet, vanha saa väistyä. Enää ei nuoren keskuksenhoitajan tarvitse tuntea kuljettajia, ei Brysselin katuja, ei karttaa. On vain osattava käyttää tietokonetta.

    Dokumentin on ohjannut Valérie Vanhoutvinck.

    [Takaisin]



    10.5.2001 klo 20.00
    KOIRANELÄMÄÄ

    - ihmisiin pettynyt Sarajevon yksinäinen tarjoaa turvapaikan kulkukoirille

    Koira on ihmisen paras ystävä, sanotaan. Siihen uskoo vakaasti Vladimir, jolle ei muita ystäviä ole olemassa. Sen jälkeen, kun läheiset ystävät ja morsian keskellä Bosnian sodan myllerryksiä jättivät Vladimirin, menetti hän täysin luottamuksensa ihmisiin. Sittemmin on tämä Sarajevon yksinäinen omistanut elämänsä kulkukoirille - jotka eivät nekään ole säästyneet elämän kovilta kolhuilta.

    Vladimirin koiratarhoissa, koirien turvapaikassa, asuu 700 koiraa. Kaikille Vladimir on antanut nimen ja kaikkien luonteen, tavat ja pelot hän tietää yksityiskohtaisesti. Jokaisella, Vladimir mukaan lukien, on kuitenkin keskinäisestä sopimuksesta oikeus yhteen: kukin saa pitää oman tarinansa omana tietonaan. Vain katseesta voi aavistaa jotakin siitä tuskasta, joka menneisyyteen liittyy.

    Vladimirin äänessä ei ole kuultavissa vihaa, ei melodraamaa, ei arvostelua. Turvapaikkansa hän on rakentanut tyhjästä. Itseään Vladimir kuvailee koirista suurimmaksi, ja yhdessä nelijalkaisten ystäviensä kanssa hän elää päivä kerrallaan ohjenuoranaan hellyys ja kuri. - Joskus ajattelen, että he ovat hyvin onnellisia, joskus taas, että he ovat hyvin surullisia, sanoo Vladimir. Ei enempää, ei vähempää.

    [Takaisin]


    26.4.2001 klo 20.00
    OPETTAJAN PAINAJAISET

    - Äitini oli opettaja. En tiennyt mitään hienompaa hommaa kuin vihkojen ja kokeiden korjaaminen. Kai omassakin mielessäni kajasteli jo silloin opettajan ammatti, sanoo Anne, 51-vuotias esikoulun opettaja, jonka suvussa opettajan ammatti on ollut perinne jo kauan.

    Annen kohdalla sukupolvien ketju oli kuitenkin katketa, sillä opettajan työ oli kuluttaa hänet hengiltä.

    - Työstä ja oppituntien valmistelusta tuli minulle pakkomielle. Heräsin keskellä yötä laatimaan tunteja enkä sitten nukkunut enää.

    Tämän illan Euroopan Vuoksi -sarjan ohjelmassa Opettajan painajaiset kuullaan kolmen ranskalaisopettajan tarina siitä, miten kutsumusammatti muuttui painajaiseksi. Anne tunsi pettäneensä koko opettajasukunsa yritettyään itsemurhaa. Jean-Pierre puolestaan joutui napit vastakkain koulun muslimioppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Nuori Valerie taas ei saanut mitään kuria oppilaisiinsa ja stressaantui niin, ettei enää pystynyt puhumaankaan julkisesti.

    Kaikki kolme ovat päätyneet Verriereen, työuupumuksesta ja psyykkisistä ongelmista kärsivien opettajien hoitokotiin, jossa kädestä pitäen opetetaan uuden elämän alkuun. Tärkeintä olisi saada takaisin työn ilo, edes ripaus siitä innostuksesta, jonka vallassa alun perin opettajaan ammattiin valmistui. Se on mahdollista, mutta ei se ihan helppo tie ole.

    [Takaisin]


    12.4.2001 klo 20.00
    VAUVASTA VAARIIN

    Kun belgialaisen Balloirin vanhainkodin asukkaat lähtevät virkistäytymisretkelle, he eivät välttämättä mene mihinkään vanhusten hartaustilaisuuteen. Tämä erikoinen joukko suuntaa vaikka tivolin karuselleihin tai liukumäestä lasten kanssa. He eivät kuitenkaan ole mitään satavuotiaita tervaskantoja, vaan aivan tavallisia ikäihmisiä kremppoineen. Sen sijaan paikka, jossa he asuvat, ei ole ihan tavanomainen.

    Liegen kaupungissa sijaitseva Balloir on katolisen papin, isä Gerraetzin luomus. Hän halusi toteuttaa käytännössä vanhanajan suurperhettä ja sukupolvien välistä yhteiseloa. Siksi Balloir on paitsi ikäihmisten palvelu- ja hoitokoti, myös huostaanotettujen ja orpojen lapsien koti. Siellä voi myös opetella työelämän alkeita: syrjäytyneet nuoret naiset opettelevat laittamaan ruokaa ja myymään kirpputorilla.

    - Tuntuu hyvältä, kun joku talon lapsi huutaa kadulla minut nähdessään, että hei tuolla on minun mummoni, sanoo Sisar Agnes, vanhainkodissa asuva nunna. Monet lapset ovatkin ikään kuin adoptoineet itselleen turvallisen aikuisen: mummot ja vaarit eivät petä eivätkä jätä. Vanhat ihmiset pystyvät jakamaan omaa kasvatusviisauttaan ja sitä myös Balloirissa kunnioitetaan.

    Mutta kaikilla ryhmillä on omat tilansa, ruokasalinsa, oleskelutilansa ja huoneensa ja lasten kanssa toimiminen on täysin vapaaehtoista. On selvää, että osa ihmisistä haluaa olla rauhassa ja vetäytyä omiin oloihinsa.

    - Jos olisin nuori, siis 80-kymppinen, saattaisin vielä jaksaa, mutta täytin juuri 90 ja olen vanha, sanoo eräskin rouva ja jatkaa romaanin lukemista.

    Balloirissa on läsnä elämän koko kirjo. Seuraamme vanhaa herraa, jolle luopuminen omasta kodista on kova pala, äitinsä menettänyttä Cindyä, joka on löytänyt uskotun isoäidin, reipasta nunnaa perunateatterissa. Ilo ja suru kulkevat käsikädessä: kuolemakin on tuttu vieras Balloirissa.

    [Takaisin]


    5.4.2001 klo 20.00
    VIIKSET

    Miksi melkein kaikilla turkkilaisilla miehillä on viikset? Sitä kysytään Euroopan Vuoksi -ohjelmassa tänä iltana. Turkkilaisia poikia opastetaan jo nuorina erilaisilla sananlaskuilla viiksikulttuurin saloihin. Älä kasvata hiuksia niin kuin äitisi, kasvata viikset niin kuin isälläsi, heille sanotaan.

    Viikset ovat Turkissa miehisyyden vertauskuva; nuorille pojille ensimmäiset viikset ovat jonkinlainen portti aikuisuuteen, sillä viikset antavat sananvaltaa. Mutta kun miehet puhuvat viiksistään, he puhuvat myös paljon muusta.

    Viikset muistuttavat menneisyydestä: ennen vanhaan sotilailla oli valtavat viikset, joiden ajateltiin pelottavan vihollista. Viikset puhuvat myös politiikkaa: sosialisteilla ja nationalisteilla on erimuotoiset viikset, ja Leninin ihailijan tunnistaa ällän muotoisista pulisongeista. Jotakin yhtymäkohtia Suomeenkin löytyy: turkkilaisen elokuvan roistolla on useimmiten ilkeännäköiset viikset!

    Eikä viiksien hoito ole ihan yksinkertainen juttu. Parturien ammattikunta käyttää paljon aikaa viiksien vaalimiseen.

    [Takaisin]


    1.3.2001 klo 20.00
    MILJOONAN TONNIN JUHLA

    tunnelmallinen dokumentti Ukrainan hiilikaivostyöläisten ahdingosta.

    "Miljoonan tonnin juhla" on kurkistus Itä-Ukrainan hiilikaivostyöläisten todellisuuteen. Siihen kuuluvat vaarallinen työ, köyhyys ja sosiaaliset ongelmat, mutta jossakin väikkyy myös toivonpilkahdus.

    "Viiden vuoden kuluttua Dobropolien kaivos voi paremmin kuin Suomi. Niin kova nousukausi meillä on menossa", hehkuu Dobropolien kaivoksen käyttöpäällikkö Vladimir Miroshnichenko. Syksyllä 2000 itäukrainalaisella kaivoksella valmistaudutaan juhlaan oikein vanhaan neuvostomalliin: vuoden tuotantotavoite on täyttynyt jo hyvissä ajoin. Kaivos edustaa Ukrainan hiilikaivosteollisuudella terävintä kärkeä.

    Mutta kaikkialla näkymät eivät ole yhtä valoisat. Maailman vaarallisimmat kivihiilikaivokset löytyvät juuri Ukrainasta, Euroopan laitamilta. Niissä kuolee vuosittain noin 300 työntekijää ja toistakymmentätuhatta vammautuu vakavasti. Nämä luvut kertovat koko kaivosteollisuuden tilasta. "Muutamassa vuodessa meillä ei ole hiilikaivosteollisuutta käytännöllisesti katsoen ollenkaan", sanoo Mihailo Volinets. Hän on Ukrainan Vapaiden Ammattiyhdistysten Liiton puheenjohtaja.

    Kaivosten sulkeminen ei merkitse vain työpaikan menetystä, vaan myös monien kylien ja kaupunkien kuolemaa. Kun Neuvostoliitto romahti, jäi Ukrainalle valtavat kivihiilivarat ja vielä suurempi ongelma rappeutuvasta kaivosteollisuudesta. Viime vuosina kriisi on vain syventynyt - kiitos läpeensä korruptoituneen yhteiskunnan. Nyt neuvostoajan ylpeys on siinä kunnossa, että kannattavampaa on poistaa kaivoksia käytöstä, ja ostaa hiili ulkomailta, kuin kehittää niiden toimintaa. Kaivokset ovat kroonisessa rahapulassa, työläisten pienet palkat saattavat olla kuukausia myöhässä ja useita kaivoksia uhkaa lopettaminen. Näissä oloissa kaivostyöstä on tullut entistä vaarallisempi ammatti.

    Vaikka tuotantotavoitteet täyttyisivätkin, onko juhlalle oikeastaan aihetta? Mikä on ukrainalaisen kivihiilen todellinen hinta?

    Ohjelmassa nähdään ainutlaatuista kuvamateriaalia kivihiilikaivoksen uumenista.

    Suunnittelu ja toteutus: Harri Paavola ja Sauli Ruuskanen.

    Tuotanto: Mediatuotanto Amigos Oy ja TV2 Asiaohjelmat.

    [Takaisin]


    15.2.2001 klo 20.00
    RAIVON KYYNELEET

    - vankien lapset haaveilevat paremmasta huomisesta

    Mitkä ovat elämän eväät lapsella, jonka äiti tai isä on vankilassa? Miten arki sujuu, miten järjestetään tapaamiset, mitä on luvassa sitten, kun vapaus koittaa?

    Euroopan vuoksi -sarjan tämänkertaisessa ohjelmassa Raivon kyyneleet (Tränen der Wut) tavataan kolme lasta, joiden kaipaukseen sekoittuu viha ja pettymys toistuvista hylkäämisistä, mutta myös toivo siitä, että kaikki vielä muuttuu paremmaksi.

    Teini-ikäinen Jasmin on asunut jo 10 vuotta isoäitinsä luona, sillä hänen äitinsä huumeongelma on jatkunut jo pitkään. Huumerikoksista tuomitun Astrid-äidin ja lapsen virallisena huoltajana toimivan isoäidin kasvatusperiaatteet poikkeavat rajusti toisistaan ja molemminpuolinen mustamaalaus ja erilaisten versioiden kertominen on saattanut Jasminin hämmennyksen valtaan. Isäänsä Jasmin ei ole koskaan tuntenut eikä kukaan äidin lukuisista miesystävistä ole onnistunut voittamaan tytön luottamusta. Mallinurasta haaveileva tyttö haluaa unohtaa perheongelmat ja vain hänen parhaat ystävänsä tietävät, missä äiti oikeasti on.

    Vakavamielistä Benjaminia on jo pitkään palloteltu laitoksesta toiseen eikä huumerikoksesta vankilaan tuomitun ja vieroitukseen pyrkivän äidin jo toista vuotta jatkunut anomuskierre tapaamisten järjestämisestä ole tuottanut tulosta. "Kerran äiti kirjoitti minulle kirjeen, jossa kertoi rakastavansa minua. Olin silloin luostarissa ja nunnat sanoivat, ettei sellaista saa kirjoittaa. Jos äiti rakastaa lastaan, kai sen saa kirjoittaa", ihmettelee Benjamin. Lopulta tapaaminen kuitenkin järjestyy ja Benjaminillakin on tilaisuus antaa äidille myös edellisvuodelta säästyneet itse tehdyt joululahjat. Jo monta kertaa pettymään joutunut Benjamin jaksaa vielä toivoa, että vapauduttuaan äiti hakee hänet oikeaan kotiin.

    Pieni Falko-poika joutui näkemään, kun rakennusfirmapetoksista epäilty isä pidätettiin ja äiti vietiin tutkintovankeuteen. Äidin vapauduttua epäilyksistä kuukauden lastenkodissa huostaan otettuna viettänyt Falko vihasi, potki ja kirkui äidin yrittäessä koskettaa lastaan. Lapsi oli aggressiivinen, rikkoi kaiken, mihin koski eikä halunnut olla lähellä äitiään, jolle nuorisoviranomaiset tylysti ilmoittivat kaiken olevan huonojen vanhempien syytä. Isän petollisten touhujen takia perhe ei ole kotiutunut minnekään, ystävyyssuhteet ovat katkenneet ja jatkuva pakeneminen on jättänyt jälkensä. Isällä on kova työ voittaa uudelleen pienen poikansa luottamus, mutta myös vakaa päätös pian koittavan vapautumisen jälkeen muuttaa elämän suuntaa. "Falko tulee vielä kokemaan, että hän on kaiken keskipiste", haaveilee isä.

    Ohjaaja Petra Cyrus, tuotanto ZDF, Saksa.

    [Takaisin]



    1.2.2001 klo 20.00
    PYSY LINJALLA!

    - yhdessä puhelinkopissa melkein koko maailma

    Siirtolaisperhe pitää parturi-kampaamoa ja puhelinkioskia Amsterdamin keskustassa. Parturi-kampaamo on ihan tavallinen liikeyritys, mutta puhelinkioski on se juttu, jonka takia asiakkaat suorastaan jonottavat paikkaan. Kioski on eräänlainen elämänlanka monelle asiakkaalle. Joka päivä kymmenet ihmiset soittavat kotiin, joka on kaukana - usein valtameren tai ainakin tuhansien kilometrien päässä.

    On monta syytä muuttaa Hollantiin. Joku on tullut poliittisena pakolaisena, toinen paennut uskonnollista tai etnistä sortoa. Aika moni on tullut leveämmän leivän perässä, jotakuta muuta on vaatinut maahan rakkaus.

    Kaikille puhelinkioskin asiakkaille yhteistä on kuitenkin kaipuu. Monista hyvistä puolistaan huolimatta Hollanti ei ole se oikea koti. Puhelimella hoidetaan sadonkorjuuta, vanhempien sairauksia, poikaystävän asioita. Kahden kulttuurin välissä on monta mutkaa.

    Pyy linjalla! nähdään osana Kakkosen Euroopan vuoksi -sarjaa, joka nähdään uudella esityspaikalla torstaisin kello 20.00.

    [Takaisin]