yle.fi



Hora-tanssia ja shokkihoitoa

Julkaistu Ma, 27/04/2009 - 04:54
  • Nelly Ciobanu (Kuva: )
  • Moldovan, Albanian ja Ukrainan viisut syynissä.

MOLDOVA

Moldovan kappaleen aiheena on se sama hora-tanssi, josta israelilaiset lauloivat Euroviisuissa jo 27 vuotta sitten. Tosin moldovalaiset painottavat, että heidän kappaleessaan lauletaan nimenomaan moldovalaisesta horasta. Kiinnostaisi tietää, miten nämä erimaalaiset horat eroavat toisistaan? No, ehkä se selviää Moskovan yössä. Kappale tempaisee mukaansa heti ensimetreistä lähtien ja maailmalle livahtaneen, pelkästään ohjaajan käyttöön tarkoitetun videon perusteella lavashow’stakin on luvassa vauhdikas. Tätä vanhaa moldovalaista hora-tanssia tekisi mieli oppia paljon enemmän kuin armenialaisten uutta, mutta perin tylsää jan jania.

Veikkaus: finaaliin
Omat pisteet: 4

ALBANIA

Albanian euroviisuresepti on jo aiemmilta vuosilta tuttu. Jälleen kerran tämä kotkien maa lähettää kilpailuun nuoren tiranalaisen koulutytön, joka tosin vaikuttaa karsintaesityksen ja amatöörimäisen esikatseluvideon perusteella vielä edeltäjiäänkin ujommalta, suorastaan kömpelöltä. Kejsin pitää kerätä jäljellä olevien viikkojen ja päivien aikana melkoisesti lisää itsevarmuutta ja saada aivan uudenlaista intoa esiintymiseensä, mikäli aikoo viedä Albanian finaaliin. Kuluneelta ja nukkavierulta kuulostavan kappaleen kiinnostavinta antia on balkanilaisia sävyjä sisältävä välike, mutta ei siitäkään yhtä pistettä enempää kehtaa antaa.

Veikkaus: ei finaaliin
Omat pisteet: 1

UKRAINA

Kaksissa edellisissä Euroviisuissa toiseksi sijoittunut Ukraina tarjoaa tänä vuonna Euroopalle shokkihoitoa. Jo sinänsä hätkähdyttävä video antaa kuulemma Moskovassa nähtävästä lavashow'sta vain hieman esimakua. Kun sulkee silmänsä ja kuuntelee itse kappaletta, huomaa, ettei siitä melodiaa juuri löydy. Ja kaikki mitä löytyy, tuntuu olevan vohkittu tutusta ”El condor pasa” eli ”Vain kotka lentää aurinkoon” -kappaleesta. Sääntöjen rajamailla siis liikutaan. Itse en Ukrainan tämänvuotisesta kappaleesta suuremmin innostu, mutta eiköhän sille kuitenkin ystäviä ja ymmärtäjiä löydy muualta.

Veikkaus: finaaliin
Omat pisteet: 1
 

Kommentit

Ukrainan kertosäe on

Ukrainan kertosäe on plagioitu semisti Iron Maiden-yhtyeen kappaleesta "Purgatory".

Mielstäni Albanialla on

Mielstäni Albanialla on tämän vuoden paras biisi. Tyttö on 16v ja hänen äänensä on mahtava. Voittaa esim. Suomen mennentullen.

Mielestäni Albanian

Mielestäni Albanian edustusbiisi on parantanut alkuperäisestä nyt viisusivuilla nähtävään versioon verrattuna -- varsinkin kun kieli vaihdettu enkuksi. Arvioisin kappaleen jonkun kolmosen arvoiseksi.

MOLDOVA Veikkaus:

MOLDOVA

Veikkaus: finaaliin

ALBANIA

Veikkaus: finaaliin

UKRAINA

Veikkaus: finaaliin

MOLDOVA Veikkaus:

MOLDOVA

Veikkaus: finaaliin

ALBANIA

Veikkaus: finaaliin

UKRAINA

Veikkaus: finaaliin