yle.fi



Tasainen kakkossemifinaali

Julkaistu To, 07/05/2009 - 12:06
  • Eurovision 2009 (Kuva: Asko Murtomäki)
  • Vaikutelmia kakkossemifinaaliin osallistuvien maiden harjoituksista.

Euroviisujen harjoitukset Moskovassa ovat edenneet nyt siihen vaiheeseen, että myös kakkossemifinaalin maat ovat päässeet kertaalleen treenaamaan Olimpiyski-areenan lavalla. Mitään suuria yllätyksiä kakkossemifinaalin maat eivät tarjonneet. Ennakkosuosikit Norja ja Kreikka tuntuivat lunastavan niihin asetetut odotukset, eikä Azerbaidzan ollut paljon pekkaa pahempi.

Ukrainan lavashow on jälleen kerran näyttävä, suorastaan hengästyttävä, joten finaalipaikkaa voitaneen pitää varmana varsinkin, kun Svetlana Loboda pääsee joukkioineen lavalle mukavasti esiintyjäkatraan loppupäässä. Moldovan esityksestä ei myöskään puuttunut vauhtia ja kappale onkin vahvassa nousussa omalla listallani.

Viiden edellä mainitun maan lisäksi luotan yhä myös Tanskan läpimenomahdollisuuksiin, vaikka treeneissä tanskalaisten esitys vaikuttikin värittömältä, hajuttomalta ja mauttomalta. Brinckin laulusuorituskaan ei ollut parhaasta päästä. Myös Irlannin esiintyminen oli pettymys. Olisin odottanut tyttöbändiltä lavalla hiukan energisempää meininkiä kuin mitä ensimmäisissä harjoituksissa nähtiin.

Kakkossemifinaalissa käydään finaalipaikoista nähdäkseni vieläkin kovempi taistelu kuin ensimmäisessä semifinaalissa. Maita on mukana yksi enemmän ja tasoerot ovat pienemmät. Tässä vaiheessa veikkaisin varmoiksi putoajiksi ainoastaan Kyproksen, Slovakian, Puolan ja Slovenian, eivätkä Latvian ja Liettuankaan mahdollisuudet näytä hyviltä, vaikka itse heidän kappaleistaan pidänkin. Serbian ja Albanian saattavat pelastaa ystävälliset naapurimaat, Hollannin ja Viron puolestaan otollinen esiintymispaikka. Kroatialle ja Unkarille jää yllätysmahdollisuus.

Tänään alkaa kameraharjoitusten toinen kierros, jonka aikana esitykset viilautuvat vähitellen lopulliseen muotoonsa. Suomi pääsee lavalle vasta huomenna perjantaina, joten siihen asti pitää jännittää, onko lukuisat muutosehdotuksemme mm. tv-ohjauksen suhteen otettu huomioon.

Kommentit

Slovenia varma putoaja?

Slovenia varma putoaja? Haloo!! Herää Asko!