Paula Koivuniemi aloitti laulajanuran jo nuorena, ensimmäiset keikat hän teki
isänsä Mauri Koivuniemen bändin solistin tuuraajana. Hän opiskeli laulua ja pianonsoittoa,
ja kävi
vuonna 1964 esittäytymässä Toivo Kärjelle,
mutta Topi kehotti nuorta neitosta
palaamaan asiaan vuoden tai parin kuluttua.
Paula lähti vuodeksi Kanadaan.
Toivo Kärki kutsui Paula Koiviniemen syksyllä 1966 Helsinkiin
tekemään esikoislevyään. Ensimmäiseksi levytyskappaleeksi Paula sai
H. Saarniahon sävelmän Perhonen, tähän vanhaan sävelmään Tuula Valkama teki uudet sanat.
Siitä on tullut Paulan kestohitti.
1960- ja 70-luvulla Paula teki paljon levytyksiä.
Mieliinpainuneimpia on ehkä vuonna 1972 oli levytetty
Vexi Salmen tekstittämä käännöskappale Jos konduktöörin nait.
Keväällä 1978 uudeksi käännekohdaksi hänen taiteilijantaipaleellaan
osoittautunut single Kapteeni Aika, jota seurasi vielä samana vuonna
Lindströmin tuottama hieno kokoelma Lady Sentimental
ja Syksyn sävel-kisassa kolmanneksi sijoittunut Sivosen tunnelmapala
Sua vasten aina painautuisin.
Ahkera keikkailu loivat pohjan huimalle 1980-luvulle.
Paula Koivuniemi lopullisesti nousi kotimaisen
kevyen musiikin tähtitaivaalle yhdeksi kirkkaimmista kiintotähdistä.
Paula Koivuniemi on tehnyt pitkään yhteistyötä mm. tuottaja Esa Niemisen kanssa.
Esa Niemisen kynästä on mm. hittibiisi Tummat silmät, ruskea tukka.
Paula Koivuniemen vauhti vain kiihtyi 90-luvulla. Paula Koivuniemi on osoittanut
olevansa alansa rautainen ammattilainen, joka hallitsee monenlaiset
estradit tanssilavoilta konserttisaleihin.
Monipuolisen 2000 luvun aloitti koko Suomen kattava "Leidit Lavalla"
konserttikiertue yhdessä Marionin, Katri-Helenan ja Lea Lavenin kanssa.
Senaatitorilla "Ylipormestarin Populaarikonsertissa" vuonna 2001 Paula villitsi
kymmentuhatpäisen yleisön Apulannan kappaleella "Anna mulle piiskaa".
2002 Paula esiintyi Senaatintorilla yhdessä Teemu Brunilan luotsaaman
The Crash yhtyeen kanssa.
2003 Paula iloitteli loppuunmyydyille saleille
"Naiset ensin"-show`ssa näyttelijä Merja Larivaaran kanssa.
|