Etusivu
Jope
Iida
Nani
Leevi
Emmi
Viki
Naksu
Emma
Rocky
Manda
Juontaja
Koira-asiantuntija
Palaute
 








Osa 1. Jope

Jope on vilkas, energinen ja hyväntahtoinen suursnautseriuros Kajaanista. Jopen perheeseen kuuluvat Riikka ja Timo, heidän poikansa Roni sekä pihalla asuva ulkokoira Manu.

Suursnautseri Jope kuului Riikan perheeseen jo ennen Riikan miestä Timoa. Seurusteluvaiheessa tuli ilmi, että Timo on allerginen koirille ja asiaa koetettiin ratkaista muuttamalla omakotitaloon, jossa olisi enemmän tilaa. Allergiaoireet eivät helpottaneet, ja jonkin aikaa Jope asui eteisessä, joka oli sille kuitenkin aivan liian pieni. Sen jälkeen Jope laitettiin saunamökkiin, mutta tämä seuraa kaipaava kaveri laittoi siellä sisustuksen uuteen uskoon tylsistyessään. Jope onkin joutunut asumaan Riikan äidin luona talvet ja kesät ulkona perheen tarhakoiran Manun kanssa. Riikan mielestä Jope ansaitsee perheen, jolla on sille aikaa ja jotka voivat harrastaa Jopen kanssa. Jope on kova poika juoksemaan ja vetämään ja niinpä kelkan veto, canicross sekä muut vetolajit ovat Jopen mieleen. Niinpä Jope lähti etsimään itselleen uutta kotia.

Ensimmäiseksi Jope suuntaisi Iisalmeen Maijan ja Miljan luokse. Molemmat olivat aluksi yllättyneitä Jopen suuresta koosta. Taluttamisessa ja hallinnassa ei ollut ongelmia, mutta rivitaloasunto tuntui hieman liian ahtaalta suursnautserille. Kesämökillä tilanne oli toinen, kun Jope juoksenteli iloisena pihamaalla. Milja teki Jopelle agilityradan ja parivaljakon yhteistyö sujui mainiosti! Erityisesti Milja kiintyi Jopeen kovasti.
Yöksi palattiin kaupunkiin, mutta kukaan ei valitettavasti saanut nukutuksi kovinkaan paljon, sillä Jope haukkui ympäriltä kuuluvia ääniä, joihin se ei omakotitalolaisena ollut tottunut. Ihmeteltävää riitti siis niin Jopella kuin naisillakin.

Toinen paikka, jossa Jope vieraili, löytyi Köyhänperältä, jossa Harri vaimoineen sekä heidän kolme lastansa odottivat innokkaina Jopea. Tämä perhe oli odottanut vieläkin suurempaa koiraa, joten Jopen koko ei heitä säikäyttänyt. Jope tutustui innokkaana paikkaan ja päätti pulahtaa uimaankin pihapiirissä sijaitsevaan lampeen. Jope ulkoili innostuneena kaikkien kanssa ja suhtautui mukavasti lapsiin. Kesäisissä maisemissa ei päästy kokeilemaan kelkkailua, mutta perhe oli suunnitellut siitä talviharrastusta, mikäli Jope tulisi heille asumaan. Jope tutustui uteliaasti naapuriston koiriin ja loikoili loppupäivän Harrin vieressä, josta tuli Jopelle selvästi lauman johtaja.

Tommyn testissä Milja osoitti kykyjä hyvänä koiran käsittelijänä; Harrilla oli vaikeuksia saada Jope tottelemaan annettuja ohjeita.

Videot nähtyään Riikka tuumaili jonkin aikaa päätöstään, mutta tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Harrin ja Jopen ystävyys oli sellaista laatua, että sen soisi jatkuvan tulevaisuudessakin. Niinpä Jope lähti asumaan Köyhänperälle ja tarina kertoo, että elo siellä on sujunut parhaalla mahdollisella tavalla!

  Jope
         Jope

         Rotu: Suursnautseri
         Ikä: 4 vuotta


Jope ja Riikka                                     


Milja ja Maija                                       


Harri perheineen                                

 
TV2  |  Anna palautta ohjelmasta
 
Yleisradio OY PL 64 00024 Yleisradio
Radiokatu 5 00024 Helsinki  |  Puh. +358 9 14801  |  Sähköposti: etusivu.toimitus@yle.fi

Vastaavat ohjelmatoimittajat