Finaalit käynnistyivät

Varsinkin 2. osan tulkinta oli mieleeni. Olisin kaivannut vain muutamaan kohtaan hieman lisää intohimoa teoksessa. Eikä ne muutaman väärät sävelet siellä haitannut

Yhdyn edelliseen! Nykymeiningin kehityssuunta on vähintäänkin arveluttava eikä mikään voi muuttua jos tässä ruvetaan antamaan markkinapirulle pikkusormea. Jos massoja halutaan miellyttää, keskinkertaisuus on parasta -sitäkö halutaan taiteeseenkin, persoonattomuutta ja laimeita clayderman-tyyppisiä ratkaisuja?

Ei kai sit millään muulla ole väliä kuin markkinoitavuudella.

Eipä ihme, että kulttuuri voi niin huonosti kun porukka perustelee jopa mielipiteitään pianokilpailun palkintosijoista oletuksilla siitä, miten markkinavoimat reagoivat.

Olen shokissa.

Te ootte hulluja!

Kyllä olen edelleen sitä mieltä että jos tätä hommaa halutaan vielä jatkossakin tehdä ammattimaisesti niin se vaatii taakseen suuren yleisön tuen. Maksava kuulija katsoo tähtiin päin eikä siinä paljon yhden sivuteemaan fraseeraus silloin paina..

Jos ulkonäön perusteella arvostellaan, niin sittenhän menisi palkinto tällä kertaa myös musiikin kannalta oikeaan osoitteeseen.

Laatutietoisen musiikinystävän ja kauniiden naisten ihailijan valinta on Violetta.

Onhan tuossa surullinen osatotuus nykymarkkinoiden toiminnasta, mutta en kyllä rohkenisi suoranaisesti väittää, että tuomaristo tänä iltana ottaisi huomioon, kenen naamalla saadaan houkuttelevin levynkansi aikaiseksi! Massojen (onko sellaisia klassisen musiikin alueella?) arvostus ei ehkä sittenkään siintele aivan kaikkien soittajien silmissä, on toisenkinlaista arvostusta.

Mielestäni näissä nykyajan soittomittelöissä, missä kilpailijoiden teknisistä taidoista on vaikea löytää
merkittäviä eroja, lopputuloksissa painaa kasvavin määrin kilpailijan ulkoiset ominaisuudet, kuten ikä, persoona, lavasäteily. Myönnettäköön se tosiasia että suuri yleisö ostaa vaikkapa äänitteensä ei niinkään soittajan erinomaisuuden kuin julkaisun kuvituksen (levynkannet) perusteella. Tämän päivän (ja erityisesti tulevaisuudessa) klassisen musiikin artisti ei kilpaile äänitemarkkinoilla ainoastaan saman sukupolven, mutta aikaisempien sukupolvien huippujen kanssa ja silloin tuotteen profilointi ja markkinointi voi olla tehokkain keino suojautua tuottotappioilta. Mitä tulee kolikon kääntöpuoleen niin massatapahtumien (konserttien) lipunmyynnin ennustavin tekijä (ja tähän muidenkin on varmasti helppo yhtyä) on artistin levymyynti. Onkohan vain sattumaa että yhden aikamme arvostetuimman pianokilpailun (Queen Elisabeth) voiton vei viime viikolla samalla kilpailun mallikelpoisin kandidaatti. Saas nähdä kuinka käy tänä iltana..

Jaahas. Niin varmaan jäi epäselväksi, kun kamarimusiikillisesti esitykset olivat suht keskinkertaisia. Kamarimusiikkiosuus oli paljastava, sillä finalisteista suurimmalla osalla oli havaittavissa isoja puutteita kamarimusiikin soittamisessa: pianistit soittivat omissa maailmoissaan ja soittajat eivät olleet yhdessä. Onko se huippupianismia?

Kamarimusiikkia ei opi kuin muiden kanssa soittamalla. Ja paljon. Se on muusikkoutta, jota ei sormiharjoituksilla opi. Kaikki itseään muusikoiksi kutsuvat huippupianistit soittavat takuulla kamarimusiikkia ja juuri tällaisissa kokoonpanoissa, iästä ja uran vaiheesta riippumatta. Mielestäni pianisti ei ole täysin huippu, jos ei hän kykene kommunikoimaan soitossa myös muiden kanssa.

Kamarimusiikkiosuuden tarpeellisuus tässä kilpailussa jäi (jää?) minulle epäselväksi. Huippupianistit eivät(?) soita tällaisissa kokoonpanoissa ainakaan ennen kuin ovat kaiken muut saavuttaneet. Ehkäpä näillä on tarkoitus ratkoa häntäpään sijoituksia.

Enivei,
Roopen vielä soittaessa mieleiseni järjestys orkesterifinaalissa (jonka toivon olevan ratkaisevin näytön paikka, jota ennen mitään ei ole voitettu eikä hävitty) ja puutteellisen edellisten suoritusten seuraamiseni valossa käsitykseni tämän osalta:

6.6. I) Violetta
6.6. II) Roope
6.6. IV) Han Yoonjung