R I T V A   P U O T I L A s. 1935 Viipurissa Ritva Puotilan lapsuuteen Viipurissa kuuluivat kangastilkut, paperinuket ja värikynät. Hänellä on kangasmuisti: "Paremmin muistaa, kun saa koskettaa". Ritvan isä oli rautateillä töissä, hän oli esteetikko ja taitava piirtäjä. Radiosta kuunneltiin hupailuja, Matti Jurvaa ja uutisia. Sota teki tuloaan ja Ritva perheineen joutui lähtemään Viipurista evakkoon 1939. Paluusta vuonna 1941 Ritva muistaa raunioina olevan Viipurin lumiset savupiiput. Isä kuoli 1942 ja Ritvasta tuli avainkaulalapsi, kun äiti teki lujasti töitä. Lopullinen lähtö Viipurista tuli 1944. 9-vuotias Ritva nappasi kainaloonsa radion ja lähti junalle. 11-vuotiaana Ritva tiesi ryhtyvänsä taiteilijaksi. Ritva sai suunnitella itse vaatteensa, koristella kodin ja laittaa kukat. 1954 Ritva pääsi Taideteolliseen korkeakouluun ja 1960 hän voitti Milanon triennalen kultamitalin Zeus-ryijyllään. 50-luku antoi mahdollisuuden suomalaiselle designille. Suomi oli nousussa, sotakorvaukset maksettu. Sodassa oli hävinnyt paljon, talot ja astiastot, joten lähdettiin tyhjästä. 50-luvun ilmiö oli pelkistäminen, kaikki koristeellisuus oli pannassa. Syntyi se polvi, joka ei arvostanut vanhoja rakennuksia. Ritva heräsi hajottamiseen vasta, kun Hämeenlinnan ortodoksinen kirkko räjäytettiin tv-uutisten kuvassa 60-luvun lopulla. 60-luvulla jokaiseen nuoreen kotiin tuli muotoiltuja esineitä ja vanhat astiastot pantiin piiloon. Ihmiset ostivat paljon, ja designerit nousivat arvoonsa. Piimä oli Ritvan lapsuuden juoma. Isän kotitalolla ihmiset olivat pellolla töissä ja sinne Ritva vei serkkunsa kanssa maitotonkallisen piimää, johon sekotettiin lähdevettä. Lettuja syötiin aina muuton yhteydessä. Se seurasi perinteenä Ritvan omiin muuttoihin: samana päivänä, kun tavarat on tuotu uuteen kotiin, paistetaan lettuja. Juustofondue tuli 60-luvulla illanistujaisiin.	R i t v a   P u o t i l a   M E N U   Piimää ja lähdevettä   Lettuja ja mansikkahilloa   Juustofondue ja valkoviiniä