Kieli ja tunneNäytetään kieltä -ohjelmasarjan aloitusjaksossa puhutaan tunteista.
Miten suomen kielellä peitetään ja paljastetaan tunteita?
Missä ympäristössä ja millaisin sanoin suomalaiset puhkeavat estoitta ilmaisemaan riemunsa ja pettymyksensä?
Millaisia tunteita ja taustoja liittyy sadatteluun?
Ensimmäisessä osassa mukana muiden muassa sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen, isä Mitro, urheilutoimittaja Antero Mertaranta, jalkapallovalmentaja Keith Armstrong, kirjailija Matti Mäkelä ja gynekologi Anneli Kivijärvi. Avausjakson henkilögalleria löytyy täältä.
Aiheesta lisää:
Näytetään kieltä tunteella
Pirjo Hiidenmaa
Mitä ovat starinat?
Hanneriina Moisseinen
Rakastanko sinua vai sinut?
Roman Schatzin ja Kalevi Wiikin sähköpostikeskustelu aspektista
NÄYTETÄÄN KIELTÄ TUNTEELLA
Kirjallisuudentutkijat ovat kuvanneet, että käsitys romanttisesta rakkaudesta syntyi ja yleistyi vasta 1800-luvun kirjallisuudessa. Nykykirjallisuus kuvaa sävykkäästi aaltoja, poskien kuumotusta, sydämen sykettä, yhteenkuuluvuutta, kaipausta. Tunnetta voi ilmaista monella tavalla: tykkään, rakastan, arvostan, ihailen, olemme sukulaissieluja, on se silleen ihan jees. Miten mahtoivat esiäidit ja -isät puhua tunteistaan ennen kuin oli malleja rakkausavioliitoista ja tapa puhua järjen sumentavasta tunnekuohusta. Tunteita varmasti oli, mutta puhuttiinko niistä, ja mitä sanoilla ymmärrettiin? Arvostettiinko tunteita silloin samalla tavalla? Nykyaikamme pitää tärkeänä tunnetaloutta, sitä että otetaan erilaiset tunteet huomioon muussa toiminnassa.
Tunteita ilmaistaan muutenkin kuin sanallisesti. Kiroilu tai lapselle lepertely on ani harvoin merkittävää sisältöä. Riidassa ääni kohoaa ja sanojen painotukset muuttuvat. Ihminen on osannut kirkua ennen kuin on osannut puhua. Ja se näkyy järkeä palvovassa koulutusyhteiskunnassakin. Mikä saa meidät puhumaan lapselle lähes oktaavia korkeammalta kuin aikuisille? Miksi aikuiset puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa puhuessaan tarhaikäisen kanssa: ”Rauno keittää pienelle puuroa.”
Suomen kielen kirosanojen taustoja lisää:
Ulla-Maija Kulonen: Miten suomalaiset kiroilivat ennen kristinuskoa? Julkaisussa: Sana kiertää: kirjoituksia suomen kielestä. - Helsinki: Painatuskeskus, 1995 (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 0355-5437; 80).
Kieli ärsyttää
Kieli ei ole vain neutraali paketti, jossa ajatukset siirretään toisille. Jos olisi, miksi niin hirveästi ärsyyntyisimme toisten paketeista? Eikö sisältö olisi tärkeämpi kuin se, miltä paketti näyttää?
Ilman eri pyyntöä suomalaiset mainitsevat ärsyttäviä kielen piirteitä:
1) Ns. sä-passiivi: Jos sä vaan haluut, sä voit rikastua ihan käden käänteessä.
2) Muoto ”alkaa tekemään”.
3) Nouseva intonaatio.
4) Niinkuttelu.
5) Vierasperäisten sanojen käyttö.
6) Myös-sanan käyttö väärässä paikassa.
7) Terävä s, ns. iskelmä-s.
8) Yhdyssanojen ja nimien vääränlainen painotus.
Sivun alkuun
Miksi kieli ärsyttää?
Vieraiden kielten vaikutus huolestuttaa. Sinä-muodon tulkitaan noudattavan englannin kielen mallia. Oma kieli tuntuu olevan vaarassa, jos vieraat mallit saavat vallan.
Alkaa tekemään -rakennetta pidetään osoituksena laiskuudesta ja huolimattomuudesta. Muoto rääkkää suomen kieltä. Kouluoppeja on syytä kunnioittaa. Ongelmia tulee siitä, että kouluoppien torjuma muoto on laajalti murteissa ja puhekielessä käytössä, on ollut yhtä kauan kuin oikeaksikin opetettu muoto.
Väärät painotukset, intonaatiot vain ärsyttävät. Kuulijat ahdistuvat siitä, pitääkö kaikki sallia. Mihin kieli on menossa? Intonaatiolla on kielessä oma tehtävänsä, eikä kielen olemukseen kuuluvaa kehitystä voi kääntää. Puhe- ja esiintymiskoulutusta voi harjoitella, ja maneereita voi oppia karttamaan. Mutta miksi nouseva intonaatio olisi sen ärsyttävämpi kuin muukaan intonaatio?
Vierasperäisten sanojen käyttöä tulkitaan kikkailuksi ja hienosteluksi. Murteen tai kansanomaisten ilmausten käyttöä tulkitaan kosiskeluksi.
Sanat voivat ärsyttää merkityksensä vuoksi. Joku ärsyyntyy sanasta vanhus; parempi olisi puhua senioreista tai ikäihmisistä. Toinen ärsyyntyy, kun ei käytetä tuttua sanaa vanhus, vana puhutaan senioreista ja ikäihmisistä.
Sanojen ”väärä”, erilainen tai muuttunut käyttö ärsyttää. Kuinka on mahdollista, ettei tiedetä, että nuorukainen viittaa nimenomaan nuoreen mieheen! Ja nuorikko - sehän on vastavihitty vaimo, ei mikä tahansa nuori vaimo.
Sanojen hahmo ja äänneasu voi olla ärsyttävä. Sana aamupala on ruma, mutta aamiainen on kaunis, sanoo kielen arvioija. Aamupala töksähtää, aamiainen lipuu rauhallisesti.
Sanan merkitys voi olla ärsyttävä. Sana voi olla yleinen ja muodikas. Sana voi olla ”tarpeeton” tai tyhjä.
Kömpelö sana voi syrjäyttää kauniimman ilmauksen.
Sana tökkii, niin kuin monet pienet partikkelit puheen lomassa: niinku, tota, siis, toki, elikkä.
Sekin ärsyttää, kun toiset korjaavat ja oikovat kielenkäyttöä. Ja se, kun toiset eivät huolestu tai ärsyynny samoista asioista kuin itse.
Mikä tahansa voi muuttua ärsyttäväksi. Reaktiolle voi olla monia selityksiä. Mutta mikä neuvoksi? Omaa kieltä voisi parantaa, mutta yleensä kukaan ei itse käytä ärsyttäviä muotoja. Miten saisi muut luopumaan ärsyttävästä kielestä?
Kaikkialla kielen käyttäjät ärsyyntyvät (onneksi myös ilahtuvat!) toisten tavoista käyttää kieltä. Ihmiset ovat kaikkialla huolissaan kielestä ja sen säilymisestä. Rappio pelottaa. Englannin ja ruotsin puhujia ärsyttävät samankaltaiset asiat kuin suomen puhujiakin: vieraat vaikutteet, huolimattomuus, kouluoppien laiminlyönti, kiroilu, alatyyliset ilmaukset, puhekielisyydet jne. Tarvitaan ymmärrystä kielestä, sen aiheuttamista reaktioista, niiden syistä, erilaisten makujen ja tyyli-ihanteiden tuntemusta. Ja lopuksi tarvitaan suvaitsevaisuutta.
Siitä puhe, mistä ei voi puhua
Filosofi sanoo, että siitä mistä ei voi puhua, pitää vaieta. Joskus näin onkin, mutta joskus käy juuri päinvastoin: kun aihe on vaikea, torjuttava tai salailtava, sitä käsitellään puhumalla. Kipeä, kiusallinen tai kiehtova aihe houkuttelee runsaasti synonyymejä ja kiertoilmauksia.
Rahasta on vaikea puhua, palkkoja salaillaan, uusien tavaroiden hintoja ei sovi revitellä, eikä toisten sovi udella niitä suoraan. Onkin syntynyt lukuisia ilmauksia, joilla viitataan rahaan (hillo, hynä, tuohi, kahiseva...). Hinnoista puhutaan kierrellen: olikohan tuo arvokaskin, taitaa olla aika hintava. Sana kallis on vähän kuin muinaissuomalaisten otso: sitä ei sovi sanoa suoraan.
Samoin on lukuisia ilmauksia, joilla kuvataan nuorta naista tai tyttöä (mimmi, sussu, kinkku, tsubu...). Kuolemasta niin ikään puhutaan lukuisin ilmauksin (heittää veivi, potkaista tyhjää, nukkua pois, siirtyä ajasta iäisyyteen...).
Ne asiat, joista on vaikea tai ujostuttavaa puhua saavat kiertoilmauksia ja niihin syntyy lukuisia tarinoita. Lukuisat vitsit käsittelevät seksuaalisuutta ja kuolemaa. Tunnetaan kaskuja ja anekdootteja, vitsejä ja sanontoja niin vanhasta kuin uudemmastakin kansanperinteestä. Erityisesti seksuaalisuutta käsitellään tarinoin ja vitsein.
Ei nimi miestä pahenna
Erisnimien tehtävänä on yksilöidä henkilöitä, paikkoja. Niillä ei ole merkitystä samassa mielessä kuin muilla kielen sanoilla. Ne vain viittaavat ja poimivat kaikkien ihmisten joukosta juuri sen, josta puhutaan. Silti kuulemme nimissäkin merkityksiä. Yksi nimi on jämerä, toinen on ihan lälly.
Nimet noudattavat muotien kulkua. Monet vanhemmat ovat valinneet mielestään yksilöllisen nimen lapselleen, mutta kaikkien yllätykseksi luokalle tulee monta kaimaa. Millä tavalla nimet ”ovat ilmassa”? Nimi voi yleistyä televisiosarjan vuoksi (mitä oli ennen televisiota?) tai jonkin kuuluisuuden vuoksi. Joku toinen kuuluisuus voi pilata nimen, niin ettei sitä enää voi antaa lapselle.
Nimenantoperusteissa on niin ikään omia muotisuuntauksia. Joskus on muotia antaa isovanhempien nimiä, joskus ajanhenki vaatii irrottautumaan traditiosta ja keksimään omaperäisen nimen. Ja yhtä aikaa voi olla useita trendejä.
Etunimien valinnan perusteista voi lukea lisää
1. Eero Kiviniemi: Rakkaan lapsen monet nimet. (Weilin+Göös, 1982)
2. Eero Kiviniemi: Iita Linta Maria, Etunimiopas vuosituhannen vaihteeseen. (SKS, 1993)
3. Jyri Nummelin ja Elina Teerijoki: Eemu, Ukri, Amelie – 2000 kaunista ja harvinaista etunimeä. (Nemo, 2005)
Pirjo Hiidenmaa
Sivun alkuun
MITÄ OVAT STARINAT?
Starinat edustavat omana lajityyppinään vanhaa, karjalaista kertomusperinnettä. Opettavaisen luonteensa takia niitä ovat kertoneet lähinnä mummot lapsenlapsilleen, mutta ne ovat olleet myös raavaitten miesten viihdykettä esimerkiksi uitoissa ja rahdinajossa. Starinat ovat korvanneet koulun, kirjaston ja television aikoina, jolloin muuta opetusmateriaalia ei ollut tarjolla. Niiden avulla on voitu käsitellä myös arkoja aiheita, esimerkkinä kirjan nimitarina Sen synty, jossa nuori tyttö löytää kontion, hukan ja revon suosiollisella avustuksella uuden, naisellisen identiteettinsä. Tämä pieni starina hätkähdyttää nykypäivänkin ihmisiä, koska siinä liikutaan niin herkällä alueella, sellaisessa metsässä, jossa käynneistä harvemmin puhutaan.
Itseäni starinoissa kiehtovat niiden ikuiset teemat ja se, miten niiden ajankohtaisuus ei vähene, vaikka aikaa kuluukin. Kuvataiteilijana on erityisen mielenkiintoista tutkia sitä, miksi niin monet saavat starinoista jotenkin poikkeuksellisen ronskin vaikutelman, vaikka samat ihmiset ovatkin jo "nähneet kaiken" televisiosta ja juorulehdistä. Kun ihminen kertoo jonkin starinan suoraan toiselle ihmiselle, olkoonkin, että kertomus ei sinänsä ole totta, tapahtumat muuttuvat henkilökohtaisen kontaktin myötä senhetkiseksi todellisuudeksi. Siinä piilee starinoitten taika.
Hanneriina Moisseinen
Sivun alkuun
RAKASTANKO SINUA VAI SINUT?
Kirjailija Roman Schatzin ja emeritusprofessori Kalevi Wiikin luvalla julkaisemme heidän käymänsä sähköpostikeskustelun ensimmäisen Näytetään kieltä -ohjelman tiimoilta:
Hyvä Roman Schatz,
Kiitokset monista kiintoisista kieliohjelmista! Olen aina ihaillut teidän suomentaitoanne. Harva ulkomaalainen (jos kukaan) osaa suomea niin hyvin kuin Te. - Näin Teidät eilen ohjelmassa, jossa pohditte, miksi suomalaiset sanovat "minä rakastan sinuA", eivät "Minä rakastan sinuT". Sanoitte (jos ymmärsin ajatuksenne oikein), että suomalaisen ajattelutavan mukaan ihminen ei rakasta koko ihmistä; osa ihmistä jää ikään kuin rakkauden ulkopuolelle. Oikeastaan kysymys ei kuitenkaan ole suomalaisen ajattelutavan mukaan objektin totaalisuudesta tai partiaalisuudesta (kuten on tapauksessa 'syön omenaN' ja 'syön omenaA'); suomalaisen ajattelutavan mukaan kysymys on toiminnan tuloksellisuudesta (resultatiivisuudesta). 'Rakastaminen' on 'olemisen tila' (staattinen verbi), jolla ei ole selvää päättymispistettä, tulosta, vaan se jatkuu tasaisena ikään kuin "ikuisesti". Kysymys on siis pikemmin käsitteestä Aktionsart tai aspekti. Venäjässä (suomen tapaisesti) aspekteilla on tärkeä osuus. - Tarkoitukseni ei ole nolata Teitä, mutta halusin ottaa asian puheeksi, koska se on 'suomalaisen ajattelutassa' niin tärkeä.
Ystävällisin terveisin,
Kalevi Wiik
Turku
Lieber Herr Wiik,
kiitos huomautuksesta! Nykyään suomalaiset eivät enää useinkaan puutu tekemiini kieli- tai ajatusvirheisiin. Sitä enemmän arvostan opetusta, joka tulee Teidänlaiseltanne auktoriteetilta eikä se voisi koskaan millään tavalla nolata minua. Olen oppinut Suomea tyystin ilman kursseja ja oppikirjoja ns. 'audioseksuaalisella' menetelmällä ja tällä hetkellä Ruotsin kieli on 'työn' alla (mitäköhän seuraavaksi?). Olen tähän saakka aina pitänyt partitiivin käyttöä rakastamisen yhteydessä ihastuttavan realistisenä, kenties jopa lievästi kyynisenä lähestymistapana, nimenomaan objektin partialisuuden vuoksi - ja nyt Te kerrotte minulle, että rakastaminen onkin olemisen tila vailla päättymispistettä, peräti ikuisuuteen tähtäävä projekti!
Minun lienee siis pakko evaluoida uudelleen suhtautumiseni suomalaiseen rakkauteen - lähes kahden vuosikymmenen jälkeen! Kenties te suomalaiset olette sittenkin auttamattomia romantiikkoja...
Mit freundlichen Grüssen,
Roman Schatz
Osa 1: Kieli ja tunne
HENKILÖGALLERIA
HJK:n päävalmentaja Keith Armstrong muutti Englannista Suomeen ammattilaisjalkapalloilijaksi vuonna 1979. Peliuransa jälkeen hän on valmentanut lukuisia suomalaisseuroja ja toiminut mm. tv-kommentaattorina.
Oikeustieteen tohtori, professori Jukka Kemppinen on myös kirjailija, kriitikko, runoilija ja kolumnisti sekä mm. latinankielisten tekstien suomentaja.
Naistentautien erikoislääkäri LKT Anneli Kivijärvi opettaa Turun Yliopistossa seksologiaa. Tutkimus- ja potilastyönsä ohella hän on luennoinut parisuhteesta, seksistä, rakkaudesta ja erotiikasta.
FM Markus H. Korhonen on mm. Mannerheimiin perehtynyt kulttuurihistorioitsija sekä tapakouluttaja ja suomalaisten tapojen puolestapuhuja.
Esko M. Laine on Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian dosentti Helsingin yliopistossa sekä helsinkiläisen Malmin seurakunnan pappi. Hän on myös toimittanut perinnejumalanpalveluksia 1600- ja 1700-lukujen jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan.
Professori Minna-Riitta Luukka on Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen johtaja Jyväskylän yliopistossa. Hän on myös verkostoperiaatteella toimivan Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen instituutin johtaja.
Antero Mertaranta on erityisesti jääkiekkoselostuksistaan tuttu urheilutoimittaja ja juontaja.
Isä Mitro on Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappi.
Hanneriina Moisseinen on pohjoiskarjalainen sarjakuvataiteilija. Taiteessa, kuten elämässäkin, häntä kiinnostaa vakavuuden ja hauskuuden samoin kuin muidenkin vastakohtaisuuksien yhdisteleminen.
Matti Mäkelä on kymenlaaksolainen kirjailija.
FL Janne Saarikivi on tutkija Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisessa laitoksessa. Hän toimii myös vapaana kirjoittajana ja on mm. tehnyt sanoituksia Ultra Bra –yhtyeelle.
Saksalaissyntyinen Roman Schatz on lähes kaksi vuosikymmentä Helsingissä asunut toimittaja ja kirjailija.
Muusikko Lauri Tähkä on pohjalaisia kansanlaulutekstejä popsointeihin yhdistävän Elonkerjuu-yhtyeen laulusolisti ja kitaristi.
Jukka Ukkola on oululainen kirjailija, toimittaja ja pakinoitsija.
Lola Wallinkoski (os. Odusoga) on vuoden 1996 Miss Suomi ja saman vuoden Miss Universum -kisojen 1. perintöprinsessa. Mallintöiden lisäksi hän on tullut tunnetuksi mm. näyttelijänä ja juontajana.
Sivun alkuun
|
Onko Antero Mertarannan urheilukieli ihanaa?
|
|
|
Muusikko Lauri Tähkä ei sanoilla hempeile!
|
Ensimmäissä jaksossa Jani Honkavaara käy läpi urheilun, seksin ja rakkauden sanastoa.
|
|
|
