1. Taustan Mikon kotiinpaluu (1999)
2. Ison miehen vierailu (1999)
3. Puu kulkee (1999)
4. Heikuraisen nauru (2001)
5. Korpisen veljekset (2002)
6. Reissu (2004)

Rauni Mollberg
Erno Paasilinna

Etusivu
|YLE| Draama

Nuoruusaikoja osa 3: Puu kulkee



Erno Paasilinnan kirjoittamissa ja Rauni Mollbergin ohjaamissa tarinoissa välittyy niin elämän kauneutta kuin sen karuutta 50-luvun Pohjois-Suomesta. Kylä on perustettu Petsamon siirtolaisten asutusalueeksi. Jokainen elää siellä edellytystensä mukaisesti.

Sarjan kolmannessa osassa Puu kulkee kyläläiset yhdistävät voimansa ja onnistuvat järjestämään puutavaran salakuljetuksen Ruotsiin epäluotettavan Hermusen avulla. Hermunen ajaa lastin päämääräänsä ja muut odottelevat rahojaan…

Rooleissa Lasse Pöysti, Martti Kainulainen, Ahti Kuoppala ja Paavo Liski.

Sivun alkuun