Olen itse tällä hetkellä kotiäitinä oleva lastentarhanopettaja, ja tunnen aina suurta häpeää ammattikuntani puolesta lukiessani tällaisia kommentteja:
"Varhaiskasvatuksessa pyritään lapsilähtöisyyteen, mutta missä on perheen lapsilähtöisyys, jos alle vuoden ikäisiä kiikutetaan päiväkotiin? Miksi lapsia tehdään, jos heidän kanssaan ei ehdi / ole varaa olla?"
On aivan piinallista, että virallisella tasolla puhutaan kasvatuskumppanuudesta ja perheiden kunnioittamisesta, mutta nimettömänä netissä ja vanhempien selän takana päiväkodissa (pahimmillaan lasten kuullen) luetellaan, kellä on moraalinen oikeus perustaa perhe ja kellä ei. Lyhyesti ja ytimekkäästi jako vuohiin ja lampaisiin tuntuu tiivistyvän yhteen kysymykseen: hoidetaanko lapset kotona vai ei. Herääkin kysymys siitä, että jos päivähoidon ammattilaisten mielestä päiväkoti on niin kamala paikka, että vanhemmat ovat yksiselitteisen huonoja ihmisiä tuodessaan lapsensa päiväkotiin, miksi ihmeessä kyseiset henkilöt haluavat olla päivähoitotöissä? Saadakseen osallistua lasten kidutukseen?
Itsekin toivon, että jokaisella perheellä olisi mahdollisuus hoitaa lapsiaan kotona ainakin reilusti vuoden ikään saakka, jotta lapsi saisi kasvaa vauvavaiheen kotona sellaisten aikuisten kanssa, jotka ymmärtävät herkästi lapsen sanattomiakin viestejä. Kysymys ei kuitenkaan ole hyvästä tai huonosta vanhemmuudesta, vaan siitä, miten valtio mahdollistaa lasten kotihoidon vaihtoehtona päivähoidolle. Perheissä on hyvin monenlaisia elämäntilanteita, joten päätös hoitomuodosta ei todellakaan ratkea vain "lapsi vs. ura"-akselilla. Aidot omaan moraaliseen harkintaan perustuvat kasvatusvalinnat eivät saisi olla vain rikkaiden perheiden etuoikeus.
Olen itse tällä hetkellä kotiäitinä oleva lastentarhanopettaja, ja tunnen aina suurta häpeää ammattikuntani puolesta lukiessani tällaisia kommentteja:
"Varhaiskasvatuksessa pyritään lapsilähtöisyyteen, mutta missä on perheen lapsilähtöisyys, jos alle vuoden ikäisiä kiikutetaan päiväkotiin? Miksi lapsia tehdään, jos heidän kanssaan ei ehdi / ole varaa olla?"
On aivan piinallista, että virallisella tasolla puhutaan kasvatuskumppanuudesta ja perheiden kunnioittamisesta, mutta nimettömänä netissä ja vanhempien selän takana päiväkodissa (pahimmillaan lasten kuullen) luetellaan, kellä on moraalinen oikeus perustaa perhe ja kellä ei. Lyhyesti ja ytimekkäästi jako vuohiin ja lampaisiin tuntuu tiivistyvän yhteen kysymykseen: hoidetaanko lapset kotona vai ei. Herääkin kysymys siitä, että jos päivähoidon ammattilaisten mielestä päiväkoti on niin kamala paikka, että vanhemmat ovat yksiselitteisen huonoja ihmisiä tuodessaan lapsensa päiväkotiin, miksi ihmeessä kyseiset henkilöt haluavat olla päivähoitotöissä? Saadakseen osallistua lasten kidutukseen?
Itsekin toivon, että jokaisella perheellä olisi mahdollisuus hoitaa lapsiaan kotona ainakin reilusti vuoden ikään saakka, jotta lapsi saisi kasvaa vauvavaiheen kotona sellaisten aikuisten kanssa, jotka ymmärtävät herkästi lapsen sanattomiakin viestejä. Kysymys ei kuitenkaan ole hyvästä tai huonosta vanhemmuudesta, vaan siitä, miten valtio mahdollistaa lasten kotihoidon vaihtoehtona päivähoidolle. Perheissä on hyvin monenlaisia elämäntilanteita, joten päätös hoitomuodosta ei todellakaan ratkea vain "lapsi vs. ura"-akselilla. Aidot omaan moraaliseen harkintaan perustuvat kasvatusvalinnat eivät saisi olla vain rikkaiden perheiden etuoikeus.