No niinhän se näyttää olevan, että kodikkuus ei ole oikeita perspektiivejä, aseteltuja ryhmiä ja pölyttömyyttä. Vaan läheisyys ja välittömyys puskee läpi kodista, jossa ihmiset hyväksyvät itseään sellaisina kuin ovat. Taidan haluta räsymaton.
Kunpa taas oppisimme näkemään todellisuuden ja ihannoinin välisen terveen rajan, ja vapautuisimme turhasta stressistä, jonka sisustusmagazinet tuovat sieluihimme. Ehkäpä olisi helpompi kavereidenkin tulla käymään.
God bless you all.