Kirjoitus tuo mieleen turhan sekavia tunteita. Ei tämän tyyppisiä kasvatuksellisia ja lapsen turvallisuuden tunteeseen kuuluvia asioita yhden lauseen tokaisuilla voi selilttää.
En kuitenkaan esim. pidä mielekkäänä kohtaa, jossa katsotaan, että syy salaisuuksien pitoon saa johtua siitä, että "lapsi voi joskus avautua helpommin jollekulle muulle kuin omalle vanhemmalle".
Tuossahan on jo kasvatuksen peruste särkynyt. Vanhemmat eivät annakaan enää täyttä turvaa tai eivät ole täysin luotettavia. Mikäli taas ovat, lapsi tieten tahtoen salaa jotain, mitä on nimenomaan kielletty.
Kasvatusvastuu on aina vanhemmilla ja se on primaarinen, suurin vastuu. Yhteiskunta tulee ohjeineen toissijaisena. Muut ihmiset eivät yleensä edes vastuuta omaakaan.
Juttu kai käsittelee 7-14-vuotiaita lapsia (tätäkään ei tässä oikein määritellä. Henkilökohtainen juridinen vastuu teoista alkaa 15-vuotiaana.
Kaikki lapsia kasvattaneet tietävät, että kaikessa kasvatuksessa syntyy ei toivottuja tilanteita. Nämä lähes aina alkavat pikkuhiljaa pienestä asiasta ja kasvavat ajan mittaa isoksi. Tästäkin syystä täyden avoimuuden ja luotettavuuden ei tule pelkästään olla vanhempien toivomus vaan kasvatuksellinen vaatimus.
Tämä taas ei onnistu asioita salaamalla. Salaamisen hyväksyminen voi kovin helposti johtaa piittaamattomuuteen.