En ikinä pysty ymmärtämään etteivätkö aikuiset/vanhemmat ole koskaan itse ollut lapsia ja samassa tilanteessa kuin lapsi salaisuuksineen ja murrosikineen yms. Käsittämätöntä, että vanhemmat ovat unohtaneet olleensa itse samassa tilanteessa, eivätkö siten pysty samaistumaan nuoren tai lapsen kokemaan.

Lasten salaisuudet ovat lasten salaisuuksia, eivätkö kuulu vanhemmille, jos ne eivät koske esim. hyväksikäyttöä, väkivaltaa tms. lapsen kasvulle ja kehitykselle haitallisia asioita. On silti käsittämätöntä, että vanhemmat aina ajattelevat tässäkin asiassa kaikken pahinta. Jos lapsella on salaisuus, se on jotakin aivan kamalaa ja pitää lähteä terapiaan. Mitä sitten, jos lapsi on kirjoittanut paperitollolle että tykkää naapurin Juhosta?!! Miksi ja mihin vanhempi edes tarvitsee tätä tietoa? Tähän vedoten, mielestäni vanhemmat ovat vain liian uteliaita, aina! En silti tarkoita, että pitäisi olla välinpitämätön.

Olen kyllä saanut työpaikalla huomata, että edes vanhemmat eivät ymmärrä omien lastensa intimiteettiasioita eivätkä kunnioita niitä. Hyvät äidit (miksei myös isät) lastenne kuukautisten alkaminen, kuukautiskivut tms. eivät kuulu työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluihin!! Jo tässä on petetty lapsen luottamus kertomalla näinkin henkilökohtaisista asioista eteenpäin, vaikka lapsi sitä ei ehkä tiedäkään.

Omat kokemukseni lasten ja nuorten salaisuuksista pohjautuu omiin kokemuksiini. Minulla ei koskaaan ollut mitään "vakavia" salaisuuksia, ei väkivaltaa, ei koulukiusaamista, vaan ihan omia juttuja, tyttöjen juttuja, kuka tykkää kestäkin, mitä koulussa oli ollut, mitä tyttöjen kesken illalla oli juteltu jne. Tällaiset asiat eivät kuulu vanhemmille, ne ovat omia henkilökohtaisia keskusteluja, joissa keskustelutoveri on se jolle on avauduttu, eikä lapsi ole velvollinen pitämään raporttia tästä äidilleen/isälleen.