Jatkan edelliseen.

Kuitenkin oma äitini oli urkkijoista ja utelijoista suurin, hän luki kirjeeni ja päiväkirjani, myöhemmin olisi lukenut jopa tekstiviestini, jos olisi osannut. Vaikka tästä yritin käydä keskustelua, että se on rikos, vaikka kyseessä olisikin oma lapsi, niin keskustelu kaikui kuuroille korville. Perusteluna tähän kuulemma oli se, että hän on vain huolissaan että minulla ei ole mitään ongelmia.

Nyt joku asiantuntija voi olla viisaampi, mutta katson, että tällaisissa tapauksissa äiti tarvitsisi jonkinlaista terapiaa ylihuolehtivaisuuden ja "epäluottamuksen" hoitoon. En koskaan ole/ollut antanut vanhemmilleni aihetta epäillä, että olisi jotain ongelmia, kun ei ollut! En koskaan käyttäytynyt provosoivasti tai tehnyt tahallani mitään, mikä olisi antanut aihetta epäillä jotain, kun ei tosiaan ollut. Onneksi jossain vaiheessa murrosiän kohdilla (en ollut hankala lapsi) tajusin, että äitini kyseleminen jokaisen ystävien kanssa vietetyn ajan jälkeen oli vain ja ainoastaan sairaalloista uteliaisuutta, eikä mitään todellista huolehtimista, vaikka hän sen siksi naamioikin.