Perheessä on normaalisti kaksi vanhempaa kasvattajaa ainakin aluksi. Lapsen kasvatukseen ei ole muuta oppia, kuin se miten itseeään on kasvatettu. Toki kirjoja voi lukea, mutta aika harva niistä kuitenkaan oppia ammentaa jos oppi on kovasti erilainen kuin oma kokemusmaailma. Jos haluaa päästä parisuhteessa helpolla niin puolisoa valitessa kannattaa miettiä miten oma isä pärjäisi anopin kanssa ja naisen miten oma äiti apen kanssa.

Toisaalta jos on valmis avoimesti miettimään omaa kasvatustaan ja ottamaan virikkeitä oman kokemusmaailmansa ulkopuolelta niin tuloksena voi olla ratkiriemukas 20-vuotinen prosessi, jonka tuloksena maailmaan tulee uuden kasvatusmallin alku. Tai sitten ihan karmea sota vanhempien välillä.

Lapset ovat joka tapauksessa yksilöitä ja myös sisarukset osallistuvat kasvattamiseen. Myöhemmin myös kaveripiirillä on suuri vaikutus eli kasvatuksessa myös sattumalla on suuri vaikutus. Voisi ajatella että kyseessä on kaaosteorian mukainen prosessi, jossa vanhempien pitää vain hyväksyä se että vaikka kaiken tekisi oikein niin tuloksena ei ole täydellinen ihminen vaan arvokas lähimmäinen.