Miksi ihmeessä ihmiset kuvittelevat, että elämää voisi suunnitella? Että kun tekee tietyt asiat, niin sitten saa odotetun palkinnon? Lapsiakaan ei enää nykyään ole pakko saada, vaan useimmat kai oikein tietoisesti hankkivat niitä. Vaikuttaa siltä, että turhan moni elää tässä elämän suunnittelun harhassa. Onkin sitten tuskallista katsoa näitä tilanteita, joissa perhe ei viihdykään keskenään. Onko ollut liian suuret odotukset, ja arki on lyönyt lekalla päähän? Miksei voisi vain elää elämäänsä, ottaa vastaan mitä tulee ja yrittää pärjätä sen kanssa?

Oma tarinani on se, etten koskaan edes halunnut lapsia. Kun sellainen sitten ilmoitteli tulostaan, hyväksyin tilanteen ja katsoin, mihin se johtaa. Se johti suureen iloon, onneen ja syvimpään tyydytykseen, kuin olisin koskaan voinut arvata. Ja luulenpa, että perimmäinen syy on se, ettei minulla koskaan ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia!

Jos jollekin äidille rakennekynnet tuovat onnen, niin sitten hänellä on oikeus nauttia sellaisesta. Minä puolestani nautin siitä, että olen tuonut tähän maailmaan todella mahtavan tyypin, jonka kanssa minulla on hauskaa ja josta voin olla aidosti ylpeä. Jokunen raskausarpi ja liikakilo on kevyttä kamaa sen rinnalla. Mieheni rakastaa minua edelleen kiihkeästi eikä muiden mielipiteillä ole väliä. Tiedän olevani kaunis, minun ei tarvitse tehdä vaikutusta keneenkään, en tarvitse epämukavia rakennekynsiä tai muuta turhuutta. Nautin itsestäni ja siitä, että elämä on kulkenut lävitseni näin ihanalla tavalla. Tunnen olevani tuhannesti siunattu!