Yksi paatunut optimisti täten ilmoittautuu. Lukijat suhtautunevat kertomukseeni karkeasti ottaen kahdella tavalla perusluonteensa mukaisesti. 1: No voi ressukkaa, elää haavemaailmassa eikä näe todellista tilannettaan! Tai 2: Kas, joku toinenkin on keksinyt, mikä on elämässä tärkeintä!

Objektiivisesti katsoen tilanteessani ei ole hurraamista, on ollut työttömyyttä, läheisten menetyksiä ja kaikkea sellaista, ikuinen taloudellinen epävarmuus. Mutta elämä, se on koko ajan niin mielenkiintoista. Pysyvän työpaikan puute estää kangistumasta kaavoihin. Eloonjäämistaisto saa aikaan sen, että elämä myös maistuu elämältä. En käy etelänmatkoilla, en shoppaile muotivaatteita, ja tukkakin on pitkä vain siksi, ettei ole varaa kampaajaan. Mutta en myöskään kaipaa mitään tuollaista. Ilon aiheeksi riittää se, että aurinko paistaa, että minulla on mukava poika, tai että pidän hymyilevästä peilikuvastani. Kun ei ole töitä, iloitsen vapaa-ajasta. Kun on töitä, iloitsen siitä, että voin ostaa vähän parempaa juustoa ja pojalle talvikengät. Kaiken mitä olen hankkinut, tiedän itse ansainneeni ja se antaa mahtavan voiman tunteen: minä pärjään!

Lopuksi vielä yksi konkreettinen esimerkki positiivisen ajattelun voimasta. Olet lähdössä töihin ja on kiire. Jos ajattelet, että "voi ei nyt mä myöhästyn", se häiritsee keskittymistäsi, aiheuttaa tyhjäkäyntiä ja hidastaa reaktioitasi juuri sen verran, että todellakin myöhästyt. Jos taas ajattelet töihin lähtöä positiivisesti, "vaatteet päälle, avaimet mukaan ja menoksi" - niin jokainen liikkeesi saa ajatuksesi voimasta sen verran lisäpotkua, että ehdit kuin ehditkin. Näin se vain on!