Asia on ajankohtainen. 10 vuotta sitten, kun saimme toisen lapsemme, ei tullut mieleenkään viedä esikoista päivähoitoon. Toki esikoisen kaverisuhteiden eteen piti nähdä vaivaa, tämänikäisen kaveriruhteet kun todellakin ovat vielä paljon aikuisen aktiivisuuden varassa. Mutta puistossa kun vietettiin paljon aikaa, niin sieltä niitä kavereita sai. Ainakin silloin puistoissa oli vielä myös 3-5 vuotiaita.

Tänäpäivänä esikoisen kotihoito vauvan syntyessä tuntuu olevan pikemminkin poikkeus. Miksi? Miksi kerhoja, seurakunnan tai muun instanssin, hyödynnetään niin vähän? Mietin myös ylisuuria lapsiryhmiä päiväkodeissamme, ja maamme taloustilannetta. Resurssit päiväkodeissa ovat niukat, sijaisia ei aina saa ottaa jne. Tiedän tämän itse päiväkodeissa työskennelleenä. Aikusresurssin niukkuus on myös isojen puolella ongelma - ei vain pienten puolella, joissa välttämättä aina ei esim. päästä ollenkaan ulos koska työntekijöitä ei riitä pukemaan ja riisumaan lapsia. Aikuisresurssin niukkuus näkyy isojen ryhmissä esim sosiaalisissa tilanteissa, mutta oppivathan lapset edes sitä viidakon lakia sitten.

Miten meillä on varaa hoitaa lapsia päiväkodissa, jos vanhempi on kotona? Kuuma peruna, johon poliitikot eivät uskalla tarttua, eivät tahdo menettää äänestäjiään.