Nykyisin otetaan paljon enemmän lapset huomioon kaikessa, mikä on hyvä entisaikoihin verrattuna. Meillä muutettiin lapsuudessani useaan kertaan satojen kilometrien päähän toiseen kaupunkiin. Kansakoulu vaihtui kesken lukukautta ja lukiotakin olen käynyt kolmessa eri koulussa eri paikkakunnilla. Ei silloin lapsilta kysytty mitään, kun muutettiin, niin muutettiin. Tieto muutosta tuli vasta sitten, kun asia oli varmistunut.

En kuitenkaan surrut koskaan entisen taakse jäämistä. Päinvastoin olin joskus iloinenkin siitä, että pääsi ikävistä kokemuksista eroon. Ne ikään kuin jäivät entiseen paikkaan. Uuteen kouluun meno ei kuitenkaan ollut kovin miellyttävä kokemus. Kaikki oli aloitettava alusta eli tutustuminen uusiin luokkakavereihin, opettajiin, koulun tiloihin. Joissakin aineissa kirjat vaihtuivat ja opetus noudatti eri ohjelmaa. Muutto sinänsä oli hauskaakin, pääsi näkemään uutta ympäristöä. Vanha alkoikin pitkään asuttua tympäistä.

Tätä taustaa vasten olen usein ihmetellyt, kun taannoin monet tuttavaperheiden vanhemmat välttivät muuttoa jopa samassa kaupungissa, ettei lasten tarvinnut mennä uuteen kouluun.