Olen suomalainen nainen 39v. ja tunnistan itseni aivan täydellisesti noista ulkomaalaisten miesten kommenteista.
En pysty syömään mitään lääkkeitä, ennen kuin olen maannut suurin piirtein lattialla kolme vuorokautta, kykenemättä nousemaan ylös. Ja tämä on tapahtunut pari kolme kertaa ihan kirjaimellisesti. Tai siis lähinnä lähtemään lääkäriin, jossa ollaankin oltu ihan kauhuissaan sairauden tilasta.
Olin tuonne päälle kolkyt ja risat aivan hemmetin energinen ja pirteä ja itseäni laittava ja ties mitä, mutta sitten se vain lopahti, kun tuntui, että siitä hyötyivät kaikki muut paitsi minä itse.
Ja että muka "minä en tarvitse apua". No juu en näköjään tarvitse. Juuri on viimeinen rivi menossa laminaattilattian laitossa, kun en saanut ketään sitä tekemään, joulun alla, edes rahalla, joten aloin laittamaan sitä itse, ja huomasin, että onnistuuhan se ihan hyvin. Myöskin olen tehnyt itse polttopuut monena vuotena moottorisahalla, yksin.
Ja mitäs tuossa vielä oli, tuo "helppo nakki" baarissa. No miten sen nyt ottaa. Nuorena jos oli sinkkuaikoja, niin kyllähän se nyt oli mielenkiintoista seikkailla. Ja hauskaa oli. Itse koen sen vain hyvänä asiana, ettei täällä Suomessa naisia "hirtetä" epäsiveellisestä käytöksestä. Niissä maissa joissa se on tosiasia, niin eipä kyllä kateeksi käy naisia, tyttöjä, eikä kyllä edes miehiä. Sairasta minun mielestä.
Näin se vain menee, että jos lykätään vastuuta, niin silloin on myös oltava oikeuksia. Itselläni ei ole koko elämäni aikana ollut sellaisia vanhempia, sisaruksia tai muita ihmisiä, jotka olisivat ehdoin tahdoin auttaneet oikein missään, ainakaan ilman jonkinlaista korvausta, joten jos kerran olen aina ollut täydellisesti itsestäni vastuusta, niin sen myötä on pakko olla myös niitä oikeuksia. Ja tämä ei ole ollut oma valintani.
Ehkä eniten harmittaa tässä iässä se, että en ymmärtänyt, kuinka paljon minulla olisi ollut jo hyvin nuorena oikeuksia, juuri siitä syystä, että olin täysin oman onneni seppä.
Olen suomalainen nainen 39v. ja tunnistan itseni aivan täydellisesti noista ulkomaalaisten miesten kommenteista.
En pysty syömään mitään lääkkeitä, ennen kuin olen maannut suurin piirtein lattialla kolme vuorokautta, kykenemättä nousemaan ylös. Ja tämä on tapahtunut pari kolme kertaa ihan kirjaimellisesti. Tai siis lähinnä lähtemään lääkäriin, jossa ollaankin oltu ihan kauhuissaan sairauden tilasta.
Olin tuonne päälle kolkyt ja risat aivan hemmetin energinen ja pirteä ja itseäni laittava ja ties mitä, mutta sitten se vain lopahti, kun tuntui, että siitä hyötyivät kaikki muut paitsi minä itse.
Ja että muka "minä en tarvitse apua". No juu en näköjään tarvitse. Juuri on viimeinen rivi menossa laminaattilattian laitossa, kun en saanut ketään sitä tekemään, joulun alla, edes rahalla, joten aloin laittamaan sitä itse, ja huomasin, että onnistuuhan se ihan hyvin. Myöskin olen tehnyt itse polttopuut monena vuotena moottorisahalla, yksin.
Ja mitäs tuossa vielä oli, tuo "helppo nakki" baarissa. No miten sen nyt ottaa. Nuorena jos oli sinkkuaikoja, niin kyllähän se nyt oli mielenkiintoista seikkailla. Ja hauskaa oli. Itse koen sen vain hyvänä asiana, ettei täällä Suomessa naisia "hirtetä" epäsiveellisestä käytöksestä. Niissä maissa joissa se on tosiasia, niin eipä kyllä kateeksi käy naisia, tyttöjä, eikä kyllä edes miehiä. Sairasta minun mielestä.
Näin se vain menee, että jos lykätään vastuuta, niin silloin on myös oltava oikeuksia. Itselläni ei ole koko elämäni aikana ollut sellaisia vanhempia, sisaruksia tai muita ihmisiä, jotka olisivat ehdoin tahdoin auttaneet oikein missään, ainakaan ilman jonkinlaista korvausta, joten jos kerran olen aina ollut täydellisesti itsestäni vastuusta, niin sen myötä on pakko olla myös niitä oikeuksia. Ja tämä ei ole ollut oma valintani.
Ehkä eniten harmittaa tässä iässä se, että en ymmärtänyt, kuinka paljon minulla olisi ollut jo hyvin nuorena oikeuksia, juuri siitä syystä, että olin täysin oman onneni seppä.