Meillä oli koira ennen kun lapsi syntyi, monen mielestä koirasta olisi pitäny luopua suurinpiirtein heti positiivisen raskaustestin jälkeen. Kuulin tosi usein kommentin, että koiraa ei enää tarvita kun saan oikean lapsen. En ymmärtänyt tätä asennettä silloin enkä ymmärrä vieläkään. Ei koira ollut meillä lapsen korvike vaan koira, perheenjäsen, tärkeä ja rakastettu, mutta silti koira eikä lapsen korvike.

Otimme toisen koiran vuosi sitten ja näiden samojen kommentoijien ensimmäinen kysymys oli, että mitäs vanhalle tapahtuu, mihin se nyt laitetaan? Itse olin ihan huuli pyöreänä, että miten niin? Siinä se pentu pyörii lapsen ja vanhemman koiran kanssa enkä kyllä ymmärrä miksi vanhempi koira olisi pitänyt hävittää "alta pois". Oman kokemukseni mukaan koirat ovat onnellisimmillaan laumassa, siis toisen koiran kanssa, vaikka koira muodostaa sujuvasti lauman pelkkien ihmisten kanssa, on lajikumppani aina lajikumppani. Turha varmaan mainitakaan, että kommentoijat ovat olleet koirattomia...

Odotamme toista lastamme syntyväksi loppukesästä ja ihan piruuttani kysyin pahimmalta kommentoijalta, että mihinköhän tuon vanhemman mukulan laittaisi. Ei alkuun ymmärtäny lainkaan ja sitten alkoi kamala kohkaaminen ettei koiria ja lapsia voi tuolla tavalla rinnastaa... Tajusi lopulta itsekin kaivaneensa kuopan itselleen...