Olin ystäväpiiristä ensimmäinen, joka sai lapsen. Suurin osa kavereista oli vielä sinkkuja. Olisin mielelläni lähtenyt silloin tällöin mukaan tyttöjen iltoihin tai vaikka shoppailemaan, mutta kukaan ei pyytänyt minua enää mukaan. Itse en jaksanut vauvan hoidolta järjestää isompia kutsuja, mutta silloin tällöin sain jonkun yksittäisen kaverin mukaani kahvilaan tai käymään meille kylään. Pidin tarkasti huolen siitä, etten puhuisi vain lapsestani, vaan huomioisin juttukumppanin ja hänen elämänsä. Silti aistin, että välillämme oli muuri. Minulle ei enää uskottu "tyttöjen salaisuuksia" tai muutakaan. Tätähän ei kai saisi sanoa, mutta epäilen, että osittain kyse oli lapsettomien kateudesta ja asian kipeydestä. Kun puhuin yksinäisyydestäni eräälle ystävälläni, hän tokaisi että sinullahan on jo perhe, et sinä tarvitse tyttöseuraa.

Myöhemmin kaikki nämä vanhan ystäväpiirini naiset saivat suunnilleen yhtä aikaa lapsia. Ja kas: nyt heillä on tiivis mammapiiri, jonka jutut pyörivät pottailun ja ruokailun ympärillä. Itse olen koululaisten äiti enkä siis edelleenkään osa tätä vanhaa porukkaa. Se on minulle edelleen kipeä asia, vaikka olenkin elämän myötä löytänyt uusia ystäviä vanhojen tilalle.