Törmäsin tähän hukkapätkäilmiöön juuri tänään, kun keitin tyttärille spaghettia. Toimenpiteen jälkeen löysin hellalle eksyneen 1 cm mittaisen spaghetinpalasen, jota kävi kovin sääliksi.
Ajatelkaa nyt: Italian auringossa on ensin uljas durumvehnä lainehtinut välimerellisessä tuulessa, sitten ovat verevät, päivettyneet talonpojat sen korjanneet, puineet ja jauhaneet jauhoksi; tuliset signorat ja signorinat veden ja suolan kera vaivanneet ja kaulinneet pastataikinaksi ja ties vaikka pyöritelleet yksitellen nuppineulanohuiksi pitkiksi tikuiksi (pirustako sen tietää, kuinka ne sen tekevät); sitten se on kuivattu, pakattu ja laivattu tänne Pohjan perukoille; maahantuoja on välittänyt sen tukkukauppiaalle, jolta se on toimitettu lähikaupan hyllylle ja päätynyt minun ostoskärryyni, ja kaiken tämän vaivan jälkeen tuo senttimetrin palanen päätyy huomaamatta hellalle ja sen olemassaolon tarkoitus jää täyttymättä.
Mielen valtaa kosminen melankolia sitä ajatellessa. Vielä synkemmäksi kuva muuttuu, jos pohtii asiaa laajemmasta näkökulmasta. Taustatiedoksi selvitin, että 500 g pakkaukseen mahtuu noin 600 yksittäistä spaghettoa. (Tämä on tosin vain arvio, koska kaapissa ei ollut enää täyttä pakkausta, vaan jäljellä olevasta neljännespakkauksesta pystyi laskemaan noin 175 spaghettoa.) Pituudeltaan ovat he noin 26 cm. Näin ollen se 1 cm hukkapätkä painaa noin 500g/(600*26cm) = 0.03 g.
Tilastokeskuksen sivuilta selvisi, että Suomessa on (2009) noin 2.53 miljoonaa kotitaloutta, joissa on keskimäärin noin 2.1 ihmistä (meillä tosin on 4.0; missä mahtaa naapurin pariskunnan luona piileksiä se 0.1, ja maksaako se yhtiövastiketta?) Jos 2.53 miljoonaa kotitaloutta keittää viikossa 500 g pakkauksen spaghettia ja hukkaa jokaisesta pakkauksesta 1 cm pätkän, kertyy tästä vuodessa hävikkiä 2530000*52*0.03g, mikä merkitsee neljää tonnia Italian donnien vaivalla spaghetoiksi pyörittelemää durumvehnäkultaa. Ja tämä siis yksin Suomessa: kyllä on kammottavaa tuhlausta se!
Törmäsin tähän hukkapätkäilmiöön juuri tänään, kun keitin tyttärille spaghettia. Toimenpiteen jälkeen löysin hellalle eksyneen 1 cm mittaisen spaghetinpalasen, jota kävi kovin sääliksi.
Ajatelkaa nyt: Italian auringossa on ensin uljas durumvehnä lainehtinut välimerellisessä tuulessa, sitten ovat verevät, päivettyneet talonpojat sen korjanneet, puineet ja jauhaneet jauhoksi; tuliset signorat ja signorinat veden ja suolan kera vaivanneet ja kaulinneet pastataikinaksi ja ties vaikka pyöritelleet yksitellen nuppineulanohuiksi pitkiksi tikuiksi (pirustako sen tietää, kuinka ne sen tekevät); sitten se on kuivattu, pakattu ja laivattu tänne Pohjan perukoille; maahantuoja on välittänyt sen tukkukauppiaalle, jolta se on toimitettu lähikaupan hyllylle ja päätynyt minun ostoskärryyni, ja kaiken tämän vaivan jälkeen tuo senttimetrin palanen päätyy huomaamatta hellalle ja sen olemassaolon tarkoitus jää täyttymättä.
Mielen valtaa kosminen melankolia sitä ajatellessa. Vielä synkemmäksi kuva muuttuu, jos pohtii asiaa laajemmasta näkökulmasta. Taustatiedoksi selvitin, että 500 g pakkaukseen mahtuu noin 600 yksittäistä spaghettoa. (Tämä on tosin vain arvio, koska kaapissa ei ollut enää täyttä pakkausta, vaan jäljellä olevasta neljännespakkauksesta pystyi laskemaan noin 175 spaghettoa.) Pituudeltaan ovat he noin 26 cm. Näin ollen se 1 cm hukkapätkä painaa noin 500g/(600*26cm) = 0.03 g.
Tilastokeskuksen sivuilta selvisi, että Suomessa on (2009) noin 2.53 miljoonaa kotitaloutta, joissa on keskimäärin noin 2.1 ihmistä (meillä tosin on 4.0; missä mahtaa naapurin pariskunnan luona piileksiä se 0.1, ja maksaako se yhtiövastiketta?) Jos 2.53 miljoonaa kotitaloutta keittää viikossa 500 g pakkauksen spaghettia ja hukkaa jokaisesta pakkauksesta 1 cm pätkän, kertyy tästä vuodessa hävikkiä 2530000*52*0.03g, mikä merkitsee neljää tonnia Italian donnien vaivalla spaghetoiksi pyörittelemää durumvehnäkultaa. Ja tämä siis yksin Suomessa: kyllä on kammottavaa tuhlausta se!