En ole milloinkaan humalassa. Silti 6-vuotias poikani kysyi minulta, että ethän äiti ole Matin kanssa (miesystäväni) milloinkaan niin juovuksissa, että ette pystyisi huolehtimaan minusta. Päässä pysähtyi. emme olleet milloinkaan juoneet enempää kuin lasillisen viiniä tai joskus kaksi. En ollut sitäkään mitenkään salaillut.

Poika oli kuitenkin isänsä syntymäpäivillä nähnyt, miten kaksi miestä olivat juovuksissa joutuneet käsirysyyn, ja alkoi vetää siitä omia johtopäätöksiään. Siihen loppui meillä se vähäinenkin viininjuonti. En juonut tippaakaan mitään, ennen kuin lapsi muutti kotoa. Lapsi lakkasi pelkäämästä ja kyselemästä.

Nyt poika juo joskus yhden kaljan, mutta kammoaa kaikkia humalaisia.

Keski-Euroopassa juodaan ja lapset näkevät sen, mutta juominen siellä ei olekaan humalahakuista. Päin vastoin, humala on häpeä. Suomessa ei vanhempien kannata juoda mitään, koska lapset rinnastavat sen kaupungilla pörrääviin humalaisiin. Lapset, ihan ymmärrettävää varmasti kaikille, tarvitsevat tunteen siitä, että ovat vanhempien luona turvassa.