Puolitoistavuotias tyttäreni sai tuollaisen kohtauksen Alkossa. Hän olisi halunnut pienen kauniin pullon, jota tietenkään ei voinut saada. Huuto yltyi, hän heittäytyi mahalleen parkumaan, joten yhteisestä sopimuksesta isä ja minä kävelimme kassan kautta ulos. Kun olimme ulko-ovella menossa, "suru" loppui veitsellä leikaten, tenava nousi ylös ja juoksi peräämme.

Ehkä hän sai sieluunsa haavan hylätyksi tulemisesta, mutta tuon jälkeen ei ole tantrumeja nähty. Suru on suru, kiukkuitku kiukkuitkua. Nämä pitää erottaa toisistaan. Suru tarvitsee lohtua, kiukkuitku ehdottomasti ei.

Ehkä kanssa-asiakkaita hiukan häiritsi se parku, mutta eipä ole sen jälkeen tarvinnut heidän kuunnella meidän lapsemme vollotusta. Eka ja vika kerta kaupassa.

Ostimme sieltä pullon Hesarin viiniarvostelussa voittanutta punaviiniä. Yleensä ne olivat jo lopussa iltapäivällä, sillä tienoolla asuu muitakin viiniharrastajia. Tämä tiedoksi niille, joiden mielestä olimme tähän lauseeseen saakka rapajuoppoja.