Pienenä oli legoja (niitä oli jo silloin), ja niissä oli sellaisia palikoita joissa oli magneetti sisällä punaisessa tai sinisessä kuoressa.

Kun rakensi legoista vaikka junanvaunuja ja pisti päätyihin sellaiset magneettipalikat, niin vaunut sai kootuksi junaksi kun pisti aina sinisen magneetin ja punaisen magneetin vastakkain, jolloin ne naps-ääntäen tarrasivat kiinni toisiinsa kuin kaukosäädin gravitaatiotaskulampun linssiin. Mutta jos yritti kohdistaa sinisen magneetin toiseen siniseen tai punaisen punaiseen, niin jopa hylkivät toisiaan kuin anoppi vävyä tahi tonnikalapurkki gravitaatiotaskulampun puhallusta.

Siitähän ilmiöstä tietysti riemastui ja rakensi legoauton, jonka perässä oli punainen magneetti suoraan taaksepäin lukittuna, ja kun sitten kädellä sojotti toista punaista magneettia auton peräpeiliä kohti, niin autohan lähti käsin koskematta liikkeelle. Hienoa oli se!

Mutta sitten kun keksi parannella ideaa ja rakensi legoauton perään kiinteällä aisalla peräkärryn, johon sen toisen punaisen magneetin kiinnitti sojottamaan kohti auton peräpeiliä, niin eihän se auto liikahtanutkaan minnekään.

Niin tässä maassa lannistetaan jo lapsena! Epistä!