Voi, kuulostaa niin tutulta. Kun 30 tuli itsellä pari vuotta sitten täyteen, heräsin yhtäkkiä siihen etten enää ole 20-jotain. Koko ajan olin kokenut itseni nuoreksi, elämä vasta edessä. Yhtäkkiä tajusin, että kaikki nuoret ihmiset kadulla ovat todennäköisesti itseä nuorempia, kaikki houkuttelevat vaateliikkeet on suunnattu nuoremmille ja että tunnen yhä itseni joukon nuorimmaksi vaikka en ole, ja kohta ikääntyminenkin alkaa näkyä. Asia masentaa suuresti kun ei ole elämässään saanut vielä mitään aikaan, nuoremmat ovat jo työmarkkinoilla halutumpia (tai siltä tuntuu) ja alan olla vanhempi kuin kaikki ne joiden ikäinen tunnen olevani. En silti koe olevani teini enkä tunne hengenheimolaisuutta 20-vuotiaiden hipstereiden kanssa, mutta ehkäpä joku tietää, mitä tarkoitan...

Ei auta vaikka tiedän etteivät asiat ole noin mustavalkoisia, ihmisen pukeutuminen, hänen uskottavuutensa, suosionsa tai arvostuksensa ei ole kiinni iästä vaan henkilön omasta persoonasta. 50-vuotias voi käyttää tennareita jos ne sopivat hänelle, ja 15-vuotiaalle eivät sovi kaikki teinivaatteet. Pitää vain toivoa, että tämä kriisi menee ohi, tylsää jos tunne syrjäyttää järjen ja elämästä mene aikaa hukkaan murehtiessa. Järki kuitenkin sanoo, että se on ihan turhaa ja murehtiminen johtuu vain omasta, hieman tuuliajolla olevasta elämästä.