Omasta erosta on reilu 7 vuotta ja on kokemusta vuoroviikkoasumisesta ja sit tuosta joka toinen viikonloppu asumisesta.
Aiemmin joku kirjoitti kun vanhemmat eroaa tulee heille, joka tapauksessa kaksi kotia oli tapaamiset miten hyvänsä, olen samaa mieltä.
Jos molemmat vanhemmat ovat olleet lasten elämässä paljon ennen eroa niin vuoroviikkoasumiselle on edelletyksiä. Hyvinä puolina on se että vanhemmuus jatkuu, ei samanlaisena kuin ennen eroa mutta jatkuu silti. Tuollaisessa joka toinen viikonloppu vanhemmuudessa kontakti toiseen vanhempaan on niin vähäistä että vanhempi ei ole sama vanhempi lapselle kuin ennen eroa. Ja sekä vanhempi että lapsi kärsii tästä.
Vuoroviikkoasuminen on lasten kannalta hyvä asia jos se on vanhemmille syy olla vanhempi eli taustalla ei ole taloudelliset syyt vaan halu olla vanhempi ja välittää ja tukea lastaan.
Lapsille tärkeintä on ettei vanhemmat riitelisi, asuivat he saman katon alla tai erillään. Se ei ole helppoa eron jälkeen, koska erossa on aina mukana voimakkaita tunteita ja ihmettelen Suomessa käytäntöä miksi lasten huoltajuudesta ja asumisesta tehdään sopimuksen juuri eron jälkeen. Oikeanlainen käytäntö olisi tehdä esim. puolen vuoden määräaikainen sopimus ja kun pahimmat tunnekuohut ovat menneet ohi tehtäisiin ns. oikeat sopimukset.
Vanhin lapsistani on lukiossa ja hän on ollut koko eron jälkeisen ajan vuoroviikoin. Hän on tasapainoisin lapsista. Kaksi nuorempaa ovat olleet käräjäoikeuden päätökseen asti vuoroviikoin (n 3v), sen jälkeen kaksi vuotta ilman tapaamista minun kanssa (lukekaa uudelleen ja miettikää mitä teille kävisi jos ette tapaisi omia lapsiaan, miettikää mitä tällainen tekee lapsen kehitykselle kun heille tärkeä ihminen 'poistetaan' heidän elämästään) ja nykyään joka toinen viikonloppu to-su. Heistä sen verran että eivät ole enää samanlaisia/niin tasapainoisia lapsia kuin ennen kahden vuoden taukoa. Tein omasta mielestä kaikkeni saadakseni tavata lapsiani, mutta tämä Suomi on ihmeellinen maa. Tälle tapahtumalle on olemassa suomenkielinen sanakin, manipulointi. Mielestäni lasten äiti on hyvä vanhempi, mutta meistä kahdesta hän on väärä lähivanhemmaksi, koska hänen käytöksensä ja toiminta ei ole lasten edun mukainen.
Suomi ei ole tasa-arvoinen maa jos ajatellaan lasten huoltajuuskiistoja. Äiti on äiti. Oikeussalissa saa valehdella mikä rehelliselle ihmiselle tekee tiukkaa ymmärtää. Olen hovioikeudessa asti käynyt taistelemassa omista lapsistani. Mielestäni tämä on aivan väärä tapa ratkaista mikä on lapsille parasta. Jokin täytyy olla pielessä jos vanhemmat eivät voi sopia keskenään omien lapsiensa asioista.
Teille jotka mietitte millaista oikeudessa on. Jos olette käyneet teatterissa niin se on samanlaista. Teatteria. Totuudella ei ole mitään tekemistä päätösten kanssa vaan oikeusistunto on kallis näytäntö molemmille vanhemmille enkä tarkoita tässä yhteydessä rahaa.
Sitten loppukommentti niille ihmisille, joille tämä viesti on saanut karvat pystyyn. Miksi vuoroviikkoasumisen aikana lasten opettajat kehuivat lasteni käytöstä ja sitä millaisia he ovat? Miksi perheneuvolan tekemässä selvityksessä lasten mielipiteen selville saamisessa oli ongelmia kun mielipide välillä myötäili sanatarkkaan lasten äidin halua?
Eivät lapset rikki mene vuoroviikkoasumisesta vaan siitä ettei heistä välitetä ja ei olla kiinnostuneita heidän elämästään. Ei tueta eikä anneta aikaa. Jos olette joskus halunneet lapsenne tähän maailmaan niin olkaa heille välittäviä vanhempia ja myös heidän lastenlapsilleen.
Monet ovat kuulleet isistä, jotka eivät halua tavata lapsiaanja eron jälkeen katkaisevat kaikki yhteydet omaan lapseensa. Mikä tässä on taustalla? Nyt on helpompi ymmärtää miksi jotkut tekevät noin. Heidän elämästään voidaan tehdä mahdotonta jos he haluaisivat tavata omia lapsiaan. Voimat loppuvat ja tehdään päätös.
Mietin omaa elämääni ja jaksamista. Noin 4-5 vuotta omasta elämästä riidellen omaista lapsistani. Voimat ovat aika ajoin olleet poissa. Mitä tuo on lapsen elämässä. Se voi olla jopa puolet hänen elämästään. Haluatteko omille lapsille tuollaisen lapsuuden?
Minä en. Tein eropäätöksen siksi etten halunnut jatkuvaa riitaa enkä sitä että lapset kuulee sitä. Pettynyt siihen ettei riita ole loppunut (tai loppui se eron jälkeen kahdeksi vuodeksi) vaan pahentunut.
>Onko isällä oikeus olla vanhempi –
Ti, 2010-10-05 13:34
Omasta erosta on reilu 7 vuotta ja on kokemusta vuoroviikkoasumisesta ja sit tuosta joka toinen viikonloppu asumisesta.
Aiemmin joku kirjoitti kun vanhemmat eroaa tulee heille, joka tapauksessa kaksi kotia oli tapaamiset miten hyvänsä, olen samaa mieltä.
Jos molemmat vanhemmat ovat olleet lasten elämässä paljon ennen eroa niin vuoroviikkoasumiselle on edelletyksiä. Hyvinä puolina on se että vanhemmuus jatkuu, ei samanlaisena kuin ennen eroa mutta jatkuu silti. Tuollaisessa joka toinen viikonloppu vanhemmuudessa kontakti toiseen vanhempaan on niin vähäistä että vanhempi ei ole sama vanhempi lapselle kuin ennen eroa. Ja sekä vanhempi että lapsi kärsii tästä.
Vuoroviikkoasuminen on lasten kannalta hyvä asia jos se on vanhemmille syy olla vanhempi eli taustalla ei ole taloudelliset syyt vaan halu olla vanhempi ja välittää ja tukea lastaan.
Lapsille tärkeintä on ettei vanhemmat riitelisi, asuivat he saman katon alla tai erillään. Se ei ole helppoa eron jälkeen, koska erossa on aina mukana voimakkaita tunteita ja ihmettelen Suomessa käytäntöä miksi lasten huoltajuudesta ja asumisesta tehdään sopimuksen juuri eron jälkeen. Oikeanlainen käytäntö olisi tehdä esim. puolen vuoden määräaikainen sopimus ja kun pahimmat tunnekuohut ovat menneet ohi tehtäisiin ns. oikeat sopimukset.
Vanhin lapsistani on lukiossa ja hän on ollut koko eron jälkeisen ajan vuoroviikoin. Hän on tasapainoisin lapsista. Kaksi nuorempaa ovat olleet käräjäoikeuden päätökseen asti vuoroviikoin (n 3v), sen jälkeen kaksi vuotta ilman tapaamista minun kanssa (lukekaa uudelleen ja miettikää mitä teille kävisi jos ette tapaisi omia lapsiaan, miettikää mitä tällainen tekee lapsen kehitykselle kun heille tärkeä ihminen 'poistetaan' heidän elämästään) ja nykyään joka toinen viikonloppu to-su. Heistä sen verran että eivät ole enää samanlaisia/niin tasapainoisia lapsia kuin ennen kahden vuoden taukoa. Tein omasta mielestä kaikkeni saadakseni tavata lapsiani, mutta tämä Suomi on ihmeellinen maa. Tälle tapahtumalle on olemassa suomenkielinen sanakin, manipulointi. Mielestäni lasten äiti on hyvä vanhempi, mutta meistä kahdesta hän on väärä lähivanhemmaksi, koska hänen käytöksensä ja toiminta ei ole lasten edun mukainen.
Suomi ei ole tasa-arvoinen maa jos ajatellaan lasten huoltajuuskiistoja. Äiti on äiti. Oikeussalissa saa valehdella mikä rehelliselle ihmiselle tekee tiukkaa ymmärtää. Olen hovioikeudessa asti käynyt taistelemassa omista lapsistani. Mielestäni tämä on aivan väärä tapa ratkaista mikä on lapsille parasta. Jokin täytyy olla pielessä jos vanhemmat eivät voi sopia keskenään omien lapsiensa asioista.
Teille jotka mietitte millaista oikeudessa on. Jos olette käyneet teatterissa niin se on samanlaista. Teatteria. Totuudella ei ole mitään tekemistä päätösten kanssa vaan oikeusistunto on kallis näytäntö molemmille vanhemmille enkä tarkoita tässä yhteydessä rahaa.
Sitten loppukommentti niille ihmisille, joille tämä viesti on saanut karvat pystyyn. Miksi vuoroviikkoasumisen aikana lasten opettajat kehuivat lasteni käytöstä ja sitä millaisia he ovat? Miksi perheneuvolan tekemässä selvityksessä lasten mielipiteen selville saamisessa oli ongelmia kun mielipide välillä myötäili sanatarkkaan lasten äidin halua?
Eivät lapset rikki mene vuoroviikkoasumisesta vaan siitä ettei heistä välitetä ja ei olla kiinnostuneita heidän elämästään. Ei tueta eikä anneta aikaa. Jos olette joskus halunneet lapsenne tähän maailmaan niin olkaa heille välittäviä vanhempia ja myös heidän lastenlapsilleen.
Monet ovat kuulleet isistä, jotka eivät halua tavata lapsiaanja eron jälkeen katkaisevat kaikki yhteydet omaan lapseensa. Mikä tässä on taustalla? Nyt on helpompi ymmärtää miksi jotkut tekevät noin. Heidän elämästään voidaan tehdä mahdotonta jos he haluaisivat tavata omia lapsiaan. Voimat loppuvat ja tehdään päätös.
Mietin omaa elämääni ja jaksamista. Noin 4-5 vuotta omasta elämästä riidellen omaista lapsistani. Voimat ovat aika ajoin olleet poissa. Mitä tuo on lapsen elämässä. Se voi olla jopa puolet hänen elämästään. Haluatteko omille lapsille tuollaisen lapsuuden?
Minä en. Tein eropäätöksen siksi etten halunnut jatkuvaa riitaa enkä sitä että lapset kuulee sitä. Pettynyt siihen ettei riita ole loppunut (tai loppui se eron jälkeen kahdeksi vuodeksi) vaan pahentunut.