Hei,

Meillä on vilkas 3-vuotias poika, joka aloitti tarhan tänä syksynä. Saimme tarhasta juuri viestiä, että pojan vilkkaudesta ja sääntöjen noudattamisesta on keskusteltu neuvolan kanssa. Pojallamme on vaikeuksia noudattaa sääntöjä ja olivat miettineet jopa kuulon tarkistusta. Milloin on vanhempana syytä huoleen? Poika on todellakin vilkas, tosin varsinkin viime kesästä asti on kehittynyt paljon ja osaa jo leikkiä rauhallisemminkin ja paikoillaan ja varsinkin kun on nyt tarhassa, on oppinut leikkimään enemmän mielikuvitusleikkejä ja illat ovat paljon rauhallisempia kuin ennen. Myös kotona on ollut aiemmin vaikeuksia sääntöjen noudattamisessa, mutta nykyisin minusta toimii jo paljon paremmin, pojalle ei vaan monesti riitä että pyytää nätisti jotain, vaan pitää näkyä että aikuinen on tosissaan niin silloin tottelee. Ts. poikamme on tosi voimakastahtoinen kaveri. Kun hän jotain haluaa, hän ei aina välitä säännöistä. Lisäksi hän on tosi utelias eli jos joku kiinnostaa, hän pyrkii sitä kohti säännöistä viis veisaamatta. Muuten poikamme on tosi oma-aloitteinen esim. pukeutumisen ja vessassa käymisen suhteen ja siitä päiväkodista onkin tullut positiivista palautetta. Kysymykseni kuitenkin kuuluu, onko vilkkaudesta syytä olla huoleen? Voiko kyseessä olla ahdh:tä vai vain sitä, että kaikki lapset eivät voi olla rauhallisia ja poikamme on vain vilkas? Miten pojan kanssa tulisi toimia, että hänelle tulisi vahva itsetunto? Pelkään tulevia vuosia tarhassa ja koulussa; jos poikani joutuu vilkkauden ym. vuoksi "silmätikuksi" ja hänen itsetuntonsa kärsii siitä. Entä mitä/minkälaista käyttäytymistä voidaan odottaa 3-vuotiaalta ettei odoteta liikoja? Poikamme on ikäisekseen pitkä ja muutenkin vanhemman näköinen eli se monesti hämää meitä vanhempia ja varmasti myös tarhatätejäkin.

Yst. terv. nimimerkillä huolestunut äiti

>Huolestunut äiti Pe, 2011-09-30 07:25

Vastaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.