Tampereella vien kenkäni aina Itsenäisyydenkadun Suureen pieneen suutariin, vai oliko se Pieni suuri suutari, kuitenkin, siinä Kaviolan yhteydessä.
Olen aina saanut ensiluokkaista työtä ja hyvää palvelua. Ja mikä parasta suutarit eivät syyllistä vaikka kengät olisivat päässeet jo vähän liian huonoon kuntoon. Ja hinnatkin ovat kohtuulliset, verrattuna keskustan paikkoihin.
Plussana henkilökuntaan kuuluvat koirat.