Aukesiko tämä perustelu jollekulle: "Muussa elämässä syy-seuraussuhteet ovat harvoin niin yksinkertaisia, että olisi perusteltua rangaista yhtä ihmistä. Sillä siitähän Jäähyssä on kyse: siirretään sopimattomaksi katsotun vuorovaikutustilanteen häpeä yhden osallistujan harteille." Ja edellä on esimerkki toista lasta päähän pamauttaneesta kolmevuotiaasta? Pitäisikö päähänpamautetunkin siis kokea jotakin kollektiivista syyllisyyttä siitä lyömisestä/lyödyksi joutumisesta?! Whaat!? Mahtava malli sisäistettäväksi esimerkiksi tulevaa parisuhdetta silmälläpitäen... Kai olen yksinkertainen, mutta minun maailmassa tosiaan on joitakin sääntöjä, jotka ovat vielä paljon yksioikoisempia kuin jääkiekossa. Kaukalossa nimittäin sallitaan paljon enemmän väkivaltaa kuin itse sallin hiekkalaatikolla.

Esimerkkinä: Jos meillä yksivuotias vie lelun neljävuotiaan kädestä, häntä opastetaan. Jos neljävuotias sen seurauksena ottaisi kierroksia niin, että pamauttaisi pikkusiskoa päähän, hän saisi jäähyn ja opastusta. Itse kutsuisin sitä rangaistusasteikon asteellisuudeksi ja johdonmukaisuudeksi. Väkivalta on jotakin semmoista, josta ei mun mielestä millään "luetaanko joku kiva kirja" lässytyksellä selvitä enää sen jälkeen kun sillä kommunikoinnilla on aikanaan pelisäännöt tulleet selviksi ja ymmärretyiksi. Se kyllä ymmärretään, että lapsi on kokenut vääryyttä tai tullut ärsytetyksi, mutta ei se siirrä vastuuta uhrille saati, että oikeuttaisi hakkaamaan toista.

Ja ei, en tarkoita, että jäähy yksin olisi paras tai toimivin tapa puuttua väkivaltaan, varsinkaan kaikilla lapsilla. Säännön sisäistäminen on ilman muuta oltava ensin, sitten vasta voi vaatia. Ihmettelen kuitenkin suuresti tuota näkemystä siitä, että lyövän lapsen tekoa ei saisi tuomita vaan kääntää "sopimattomaksi katsotun vuorovaikutustilanteen häpeä" kollektiiviseksi? Sanokaa, että mä ymmärrän tuon jotenkin väärin!