No täysin normaalia, että vanhemmat haluavat opettaa oman maailmankatsomuksensa, arvomaailmansa ja tietotaitonsa mukaan asioita lapsille sekä siirtää perinteitä seuraavalle sukupolvelle. Näin on aina tehty ja todennäköisesti tehdään jatkossakin. Siinä ei ole mitään pahaa, jos vanhemmat ymmärtävät, että lapset eivät ole heidän kloonejaan tai heidän jatkeitaan. Lasten tehtävä ei ole jatkaa heidän unelmiaan ja elämäänsä. Heidän lapsuus ei ole toisinto vanhempien lapsuudesta ja hyvä niin, sillä aikuisilla on tapana kaunistella omia muistojaan.
Vanhempien täytyy kyetä selittämään lapselleen, miksi jotkin asiat ovat äidille ja isälle tärkeitä. Samalla on myös kunnioitettava lapsen eriävää mielipidettä, kuunneltava, keskusteltava ja väiteltäväkin - mutta sivistyneesti. Vanhemmat tekevät päätöksen lastensa kasvatuksesta. Se tarkoittaa myös sitä, että toisinaan lapsi pettyy, pitää asioita epäreiluina, jos lapsi haluaa jotain sellaista, joka on vanhemmille mahdotonta hyväksyä.
Kannattaa pitää myös järki kädessä vaatimuksissa. Jos lapsesta Barbi on kaunis, se ei tarkoita, että lapsesta kasvaa super-materialisti. Osta yksi barbi - älä 200 barbia. Jos lapsi vihaa vanhempien kauhuksi urheilua, älä pakota urheilemaan. Antakaa lapsen nauttia liikunnasta siten, kuin hänestä se on miellyttävää.
Vanhempien pitäisi unohtaa omat odotuksensa jo synnytyslaitokselle ja kysyä mielessää, kuka tämä minun lapseni on? Hän on erilainen kuin äitinsä tai isänsä. Jokainen vanhempi voi olla todella ylpeä, mikäli lapsi aikuistuttuaan on halukas vapaaehtoisesti jakamaan edes pienen hipun vanhempiensa arvomaailmasta tai maailmankatsomuksesta. Tärkeintähän on, että lapsesta kasvaa hyvä ihminen, joka uskaltaa aikuisena elää omaa elämäänsä ja tehdä omia johtopäätöksiä sekä arvovalintoja tässä alati muuttuvassa maailmassa. Vielä silloinkin, kun me vanhemmat olemme siirtyneet sinne jonnekin.