Entisenä virkanaisena ja isohkon perheen äitinä, ei lestadiolaisena, samastun helposti suurperheen tuomiin haasteisiin. Minulla on vain ollut vapaus tehdä monia asioita, jotka lestadioaisille ovat syntiä.

Olen käynyt tanssiravintoloissa, teatterissa, meillä on televisio, josta olemme antaneet lasten katsoa melkein kaikkea, elokuvia tietysti aina. Olen saanut ostella vaatteita, meikkejä laittaa punaiset lakat kynsiin ja värjätä tukkani aina kun on ollut rahaa niihin ylellisyyksiin. Meillä on soitettu kitaraa ja pianoa ja kuunneltu rokkia ja viihdemusiikkia.

Lapsemme ovat saaneet osallistua urheilujoukkueiden kautta kilpailemiseen ja matkustaa pelimatkoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassakin. Pokeriakin meillä on pelattu! Olemme olleet mukana yhdistystoiminnassa ja luottamustehtävissä. Koulussa lapsemme ovat saaneet käydä kaikissa teatteriesityksissä ja konserteissa.

Alkoholin käyttö on ollut sallittua, joten pieni syyllisyys on syntynyt huonosta esimerkistä. Toivottavasti jälkikasvumme osaa siihenkin suhtautua asiallisesti. Tupakanpolttoon emme ole antaneet esimerkkiä, mikä monilla lestadiolaisilla saattaa olla tapana.

Oman elämänkokemuksen perusteella näen lestadiolaisuuden hyvin merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana niin yhteisön kuin yksilönkin tasolla niin osallisille kuin uskomattomillekin. Kyllä liikkeeseen kuuluvilla on rajoittunut mahdollisuus osallistua liikkeessä kiellettyihin asioihin. Heillä on ulkopuolisen silmin nähtynä häpeän pelko omiensa silmissä. Jos vaikka ei noudatakaan omantunnon ääntä, ei ole "uskomassa".

Viehättävä yksityiskohta on ollut parissa kohtaamisessa, jossa minua on tervehditty sanoilla "Jumalan terve!" Se on tuntunut mielenkiintoiselta, mutta olen vain vastannut siihen "terve". Mainittakoon, että lapsemme suhtautuvat toisiin lestadiolaisnuoriin aikuisiin avoimesti, mutta he tietävät, että minulla on edelleen melko kriittinen suhde liikkeeseen, ja eniten sen kovan vallan käytön seurauksiin.