Jouluvalmisteluista voisi joskus kirjoittaa myönteisestikin. Kaikki eivät tunnista "uurastukseen uupuvaa" tai "inhimillisyydestä syyllistävää" tunnelmaa.

Onhan niitä perheitä, joissa ei todella laiteta tikkua ristiin joulun takia, istutaan verkkareissa joulupöydässä ja pyöritellään sitä kylmää nakkia lautasella niin kuin arkenakin. Mutta lapsikin huomaa pian, että joulu tulee kuitenkin vaivannäöstä. Olipa se sitten tavallista suurempi pyrkimys käyttäytyä kunnolla tai malttaa avata kalenterista yksi luukku joka päivä, lopulta kaikki kuitenkin palkitaan ja juhla erottuu arjesta.

Eikö sitä paitsi lapsetkin kannattaisi ottaa mukaan antamisen iloon? Lapsi voi käydä isän kanssa jouluostoksilla ja valita äidille ihan itse jonkin pikkuisen asian lahjaksi. Ja totta vieköön, kun sitä laitetaan pakettiin, silloin on käärepaperillakin väliä! Ja sitä molemminpuolista iloa kun äiti kovasti ilahtuu lahjasta... En ajattele, että joulu on pelkkää lapsille antamista, se on sitä että jokainen osallistuu toisille antamiseen itselle sopivalla panoksella. Sanoisin, että tämän ilon sisäistäminen on joulun suurin tarkoitus, kasvun paikka aikuisellekin vuodesta toiseen.