C'est la vie

Tein kolmivuotiaalla Veikko-pojallani ihmiskokeen: miten lapsi selviää brysseliläisessä päivähoidossa ummikkona? Olenko kaamea uraäiti, jonka olisi syytä pistää palkkarahat saman tien terapiarahastoon, vai saanko ehkä itsekin elää?

Lapsi päivähoitoon vai kotiin äidin kanssa? Belgiassa, jossa tällä hetkellä asun, vastaus on yksinkertainen. Täällä kaikki yli 2-vuotiaat lapset ovat päivähoidossa. Suomessa taas kerran kuumana käyvä keskustelu uraäidit versus kotiäidit on täältä käsin katsottuna omituista.

Belgiassa kotiäitiys on arvostettua, mutta laki takaa jokaiselle yli 2-vuotiaalle lapselle oikeuden käydä "koulua", eli ecole maternellea. Tätä oikeutta käyttävät lähes kaikki. Tiheään asutussa maassa uskotaan, että lapselle on hyväksi oppia toimimaan ryhmässä pienestä pitäen. 

Vanhemmat valitsevat itse haluamansa koulun, joka voi olla kunnallinen, yksityinen, katolinen, Montessori, Steiner tai tietynkielinen. Yksityiset maksavat tietysti enemmän. Päivähoidon kustannuksissa on huima ero verrattuna vaikkapa Suomeen tai Englantiin. Suomessa lapsen tarhapaikka maksaa kuussa reilut 200 euroa. Todellinen kustannus on yli tuhat euroa enemmän, mutta siitä huolehtii valtio eli me veronmaksajat.

Täällä Brysselissä Veikon koulunkäynnissä maksaa ainoastaan ruoka, noin 42 euroa kuussa. Joka kuussa vanhemmilta kerätään muutama euro luokan yhteisiin retkiin tai muihin tapahtumiin. Tuo 42 euroa sisältää joka päivä kolme ruokalajia: aina on alkukeitto, pääruoka ja jälkiruoka. Aamupäiviksi koululaisille laitetaan kotoa mukaan eväslaatikko, jossa koulun ohjeiden mukaan saa olla hedelmää tai vihannesta. Koulupäivä alkaa vähän ennen yhdeksää ja päättyy kolmelta. Lounaan jälkeen pienimmät nukkuvat päiväunet. Keskiviikkoisin on lyhyt päivä, silloin koulu päättyy jo puolilta päivin.

Belgiassa aikuisten työpäivät päättyvät usein vasta illalla 6-7 aikaan. Kouluissa on "garderie", eli aikuisten valvoma tila, johon lapsia voi tuoda kouluun jo aamuseitsemältä. Garderien ovet sulkeutuvat illalla puoli seitsemän aikoihin.

Kuulostaako hyvältä?

Riippuu mitä arvostaa. Vanhempien on kuitenkin pakko käydä töissä, joten hyvä että koulu joustaa. Toisaalta kolmivuotiaallekin 8 tuntia on pitkä päivä isossa ryhmässä. Kuten Veikko, moni lapsi haetaan kotiin jo iltapäivällä.

Veikon ryhmässä on 25 lasta. Opettajia on yksi, Madame Cecilie, ja vaihtelevasti 1-2 apuopettajaa. Yhdelle ihmiselle tuollaisen lapsimäärän valvominen on vähintäänkin haastavaa, mutta jotenkin homma näyttää toimivan. Lapset jaetaan pienempiiin ryhmiin askartelemaan tai leikkimään, torstaisin on uintia ja perjantaisin jumppaa.

Ulos mennään ainoastaan hyvällä säällä. Suomalainen kurahousu- ja talvihaalarirumba ei tulisi kysymykseenkään. Lapset ovat ulkokengät jalassa sisälläkin, kuten Keski-Euroopassa yleensäkin.

Ja se kielikylpy!

Koulu on ranskankielinen, piste. Veikon koulussa olevat lapset edustavat 51 eri kansallisuutta. Joukossa on jopa pieni tiibetiläinen. Aivan sama, mitä kieltä kotona puhutaan, koulussa puhutaan ranskaa. Kielikylpy on täydellisesti mallia "ui tai uppoa".

"Kyllähän ne lapset sopeutuvat", sanoo moni. No kokeile itse, teki mieli tuhahtaa Veikon ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Se ei ollut helppoa, mutta ensimmäisinä kouluaamuina käytävillä itkivät kaikki, myös Veikon ranskankieliset koulukaverit. Salaa kyyneliään pyyhkivät myös vanhemmat.

Vielä sananen vessoista: koulun vessoissa ei ole käsipyyhkeitä, ei saippuaa, ei vessapaperia. Lasten odotetaan olevan irti vaipoista kouluun tullessaan. Ja jos on asiaa vessaan, pitäisi osata sanoa opettajalle, joka antaa mukaan vessapaperin! Miksi näin, en tiedä. Käsihygienia ei tunnu olevan agendalla. Jokaisessa koulussa, jossa kävin kouluvalintaa tehdessäni, tilanne oli sama.

Anteeksi mitä?

Olen asunut Brysselissä nyt puolitoista vuotta. Veikko on käynyt koulussa viime syyskuusta lähtien, ja alkuhankaluuksien jälkeen on iloinen koululainen. Kun Veikon kouluvastustus oli pahimmillaan, kaipasin Helsingistä kovasti Veikon päiväkotia Ruskeasuolla. Kolme mukavaa ohjaajaa 16 lapselle, joista moni oli vain osan viikosta päiväkodissa. Sitten luin syksyllä Hesarista, kuinka joku vanhempi valitti tästä päiväkodista, koska lapset saivat siellä pari kertaa kuussa välipalaksi "pullaa". Brysselin vinkkelistä katsottuna a) pulla on terveysruoka b) ryhmäkoko on tänne verrattuna inhimillinen c) viis pullasta, siellä vessoissa on saippuaa, paperia ja lasten kädet pestään!

Miksi sitten vien lastani noin kamalaan paikkaan? Pikkusiskokin on vielä kotona, au pairin kanssa.
Koska brysseliläinen koulu ei ole loppujen lopuksi sittenkään kaamea lasten kaatopaikka.
Koska vilkas kolmivuotias on iloinen, kun pääsee leikkimään ja purkamaan energiaansa muiden lasten kanssa.
Koska itse teen töitä.

C´est la vie! Sellaista on elämä, kuten Veikko huomautti ranskanopettajallemme.

Emilia Kullas, 38v, on hoitovapaalla oleva toimittaja, joka asuu Brysselissä. Perheeseen kuuluvat aviomies, 3-vuotias  poika ja 1-vuotias tyttö.

Lue myös:

HS.fi: Hurmosmamma haastaa uraäidin