Pe, 2009-03-06 08:00
Tahdon olla hyvä äiti, superäiti. Sellainen joka tekee lasten ruoat itse, puhtaista raaka-aineista, opettaa lapsensa kierrättämään, säästämään luontoa, elämään terveesti, syömään tasapainoisesti ja ajattelemaan itsenäisesti, käyttäytymään hyvin ja niin edelleen.
Kerta toisensa jälkeen olen kuitenkin saanut oppia, kantapään kautta, ettei lapsi ole projekti vaan itsellinen ihminen, henkilö jolla on omat ajatuksensa ja mielipiteensä. Elämäkään ei ole projekti vaan elämää, arkea.
Otetaan nyt vaikka esimerkiksi ruoka. Kasvissyöjäpariskunnan esikoinen, jonka ruokavaliota on pohdittu monelta eettiseltä, ekologiselta ja terveydelliseltä kantilta, osoittautuukin allergikoksi. Hyvästi luomuruoka, sillä luomubataatin kilohinta sydäntalvella huimaa päätä, eikä satokausi edes jatku ympäri vuoden. Kasvaessaan esikoinen osoittautuu vielä ruoan suhteen epäluuloiseksi ja kieltäytyy syömästä suurinta osaa kasviksia ja hedelmiä, olivat ne sitten luomua tai eivät, kotiruokaa tai valmisruokaa. Jokainen saanee sellaisen lapsen kuin ansaitsee, joten vegetaristin lapsi syö kuin rekkamies.
Vaatepelastus kirpputoreilta
Perheeseen syntyy toinen lapsi, tietysti eri sukupuolta kuin ensimmäinen. Mikäs sen somempaa. Superäiti haluaa olla järkevä ja hankkia esikoiselle väritykseltään neutraaleja vaatteita, jotka voi sitten kierrättää kuopukselle. Vaan kun esikoinen on ehtinyt uhmaikään ja aloittanut päivähoidon. Tyylitietoiset pikkuneidit seurailevat päiväkodissa omia trendivirtauksiaan, ja esikoinen ilmoittaa painokkaasti, ettei housuja voi käyttää, koska vain sukkahousut jalassa voi olla prinsessa. Niin ja ainoa oikea väri on vaaleanpunainen. Äidin haaveet perusvärisistä unisex-vaatteista katoavat sitä myöten kun esikoinen perkaa aamuisin vaatekaappiaan.
Onneksi on kirpputorit ja mikä vielä parempaa, niitä löytyy netistä. Esikoinen saa pukeutua toivomallaan tavalla, sillä toinen toistaan suloisempia hepeneitä ja hömpötyksiä saa hyvin vähän käytettyinä pikkurahalla. Äitikin on tyytyväinen ja kokee olevansa vähän enemmän super. Ja kaikki tämä hoituu ilman että täytyy lähteä koluamaan kauppoja.
Jos haluaa hankkia ekologisia, kotimaisia tai muuten kestävän elämäntavan mukaisia lastentarvikkeita, saa varautua siihen, että tuotetta täytyy hakea kauempaa ja hinta tuskin on se halvin. Ja mikäpä sen mukavampaa, kuin kiertää kaupasta toiseen tai matkata kaupungin toiselle laidalle hakemaan vaikkapa kenkäparia. Lapsi, tai kaksi, on otettava mukaan sovittamaan, mikä tietää hikisiä hetkiä. Kuluttajalta vaaditaan melkoista pohjatyötä ja valveutuneisuutta, sillä ekologisuuden määrittäminen on vaikeaa, eikä edes valmistusmaata ole nykyään pakko tuotteessa ilmoittaa. Vielä vaikeampaa on määritellä, mikä lopulta on ekologista, jos huomioon otetaan tuotteen koko elinkaari.
Superäiti kihisee kiukusta ja turhautuu
Miksi vastuu ekologisesta kuluttamisesta kaadetaan ostajan niskaan ja miksi sen niin sanotun oikean vaihtoehdon pitää aina olla se kallein? Superäidin missiota toteutetaan lasten kustannuksella, kun yksinkertaisiakin päivittäistavaroita pitää lähteä hakemaan jostain muualta kuin lähikaupasta. Ja viimeistään silloin kun lapset ovat sairaana, valvottavat yön toisensa jälkeen ja äiti muistuttaa vaeltavaa haamua, lentää luomuruoan hankintaretki ensimmäisenä romukoppaan. Silloin syödään sitä mitä jaksetaan lähikaupasta hakea.
Pitäisikö ekologisuudelle viitata kintaalla ja mennä sieltä missä aita on matalin ja hinta halvin? Ovatko superäidin ideologiat vain kilpailua paremmuudesta ja omatunnon tyynnyttelyä? Jääkö tästä kaikesta lapsille mieleen vain se, että äidillä oli vino pino periaatteita, minkä vuoksi piti käyttää rumia vaatteita ja syödä outoja pöperöitä? Ehkäpä. Kintaan on kuitenkin viitattava päätöksentekijöihin, sillä ekologista kuluttamista voitaisiin monella tapaa helpottaa. Tuotteiden hintoihin voidaan vaikuttaa verotuksella ja taustainformaatiota voidaan tarjota ilman, että kuluttajan täytyy sitä erikseen etsiä. Superäidin sopii opetella myös antamaan itselleen armoa ja ottamaan rennommin. Toivottavasti lapset oppisivat edes olemaan kiinnostuneita ympäristöstään ja sen ilmiöistä. Se olisi jo paljon se.
Aura Neuvonen on 31-vuotias kahden pienen lapsen äiti, joka tekee töitä median parissa minkä äitiydeltään ehtii.
Linkit:
HS.fi: Esikoislapsi tekee vanhemmista ekologisia ainakin hetkeksi
Ekologisia vaihtoehtoja lapsiperheille facebook-ryhmä
Vihreäpolku.info: Valitaan ekologisia ja reiluja tuotteita
Vihreä Lanka: Lämpenevän maailman lapset
Tuotewiki
Luomutietopankki
Peloton
YLE Elävä arkisto: Vaippavuoresta kestovaippaan
Kuningaskuluttaja: Kestovaippa vaatii totuttelemista
