Pe, 2009-01-23 08:00
Kotimaa alkaa näyttää hohdokkaalta viimeistään silloin, kun on asunut useamman vuoden ulkomailla, ja alkaa odottaa lasta. Kun ultraäänessä vilkutti kaksi sikiötä, kaipuuni tuplaantui.
Olin asunut Lontoossa britannialaisen avopuolisoni kanssa viisi vuotta. Kun perheen perustaminen muuttui ajankohtaiseksi, huomasin, että olin vahingossa vetänyt oman lottovoittoni viemäristä alas.
Kyllä, Suomessahan kaikki on niin paljon paremmin. On pitkät äitiyslomat ja hyvät vanhempaintuet, neljä kunnollista vuodenaikaa, ja televisiostakin tulee kunnon sisältöä loputtomien tosi-tv-sarjojen, remonttiohjelmien ja pudotuskilpailujen sijaan.
Sen lisäksi, että Suomi on kaikin puolin parempi maa kuin Britannia, käytännön arki kaksosten kanssa vieraalla maalla alkoi hirvittää. Missä tukiverkostot?
Suomessahan ne. Etenkin omat vanhempani, jotka odottivat innolla ensimmäisiä lapsenlapsiaan. Puolisoni vanhemmat ovat eronneet ja hankkiutuneet toisistaan ja kotimaastaan mahdollisimman kauas – toinen Hong Kongiin, toinen Seattleen. Joten se heistä.
Toinen ongelma: julkinen liikenne. Kun kuulin, että odotan kaksosia, aloin tutkia Lontoon metrokarttaa pyörillä liikkuvan ihmisen näkökulmasta. Vaikka jotkut väittävät muuta, kantoliinailu ei todellakaan onnistu kaksosten kanssa. Tulos: Lontoossa lastenvaunut ja pyörätuolit pääsevät junaan suunnilleen joka viidennellä metroasemalla, lähiöissä ei usein ollenkaan. Onko tämä edes laillista EUssa?
Helsinki-Lontoo-Lappi
Lähdin aikoinaan maailmalle rinta rottingilla ja valmiina kaikkeen uuteen. Mutta monta vuotta suurkaupungissa ja tuleva äitiys kuorivat minusta esiin muutoksenvastaisen, suomalaista metsää, sukulaissuhteita ja omia juuria kaipaavan valittajan. Sellaisen, joka rutisee jatkuvasti Britannian puutteista, ja nostaa Suomen maanpäälliseksi paratiisiksi.
Vastustan kaikenlaista kansalliskiihkoilua. Kun omat juttuni alkoivat kuulostaa juuri siltä, ymmärsin, että oli aika palata kotiin.
Palasin lähtöpisteeseeni, Helsinkiin, noin puoli vuotta ennen laskettua aikaa. Kaksi viikkoa ennen lasten syntymää mies sai työtarjouksen Rovaniemeltä. Neljä viikkoa myöhemmin meillä oli kaksi lasta ja oma talo Lapissa, vaaran laella.
Entä se lottovoitto? Varoitus kaikille maailmalla oleville suomalaisnaisille: Lottovoitto voidaan ottaa teiltä pois! Koska olin asunut ulkomailla useamman vuoden, minut oli suljettu Suomen sosiaaliturvan ulkopuolelle.
Sosiaaliturvan menettänyt nainen pääsee vanhempainetuuksista osalliseksi vain siinä tapauksessa, että hän palaa Suomeen 180 päivää (n. 6 kk) ennen laskettua aikaa.
Työttömäksi ilmoittautuva paluumuuttaja saa tuet saman tien, mutta vauvasta huolehtivat äidit eivät, vaikka olisivat synnyttäneet lapsen Suomessa, ja palanneet maahan monta kuukautta aikaisemmin. Selvää sukupuolittunutta syrjintää. Onko tämäkään laillista EUssa?
Kelan mukaan EU- tai ETA-maassa olleiden ulkomaanoleskelu voidaan kyllä lukea hyväksi. Käytännössä moni eurokansalainen kuitenkin kohtaa ongelmia, ja järjestelmässä on paljon sudenkuoppia. EUn ulkopuolelle muuttaneilta vanhempaintuet viedään joka tapauksessa.
Minä muutin Suomeen 170 päivää ennen laskettua aikaa. Sain omat tukeni kuntoon pitkän kamppailun ansiosta, mutta raskausjoogassa tapasin suomalaisnaisen, joka oli jäänyt kokonaan ilman äitiystukia. Koska hänkin saapui Suomeen 'myöhässä', valtiomme tulkitsi, että tukien olisi kuulunut tulla Britanniasta. Britanniassa ne katsottiin Suomen vastuulle, koska perhe asui vakituisesti Suomessa.
Oma lapsuus ratkaisi
Moni muukaan seikka ei istu kuvaan, jonka maalasin Suomesta keskellä koti-ikävääni. Toisin kuin Britanniassa, meillä tapahtuu koulusurmia, ja televisio on myös meillä täyttynyt tosi-tvstä remonttiohjelmista ja pudotuskilpailuista.
Paluu Suomeen ei silti kaduta. Nyt olen varma myös siitä, että ikäväni nimittäjänä ei ollut isänmaa, kansallinen identiteetti tai edes objektiivisesti mitattavissa olevat sosiaaliturvat ja tukiverkostot.
Se on näin: Raskaana olevan naisen kotimaankaipuussa on kyse siitä maailmasta, jossa itse oli lapsi. Minä tiedän, että osaan olla mahtava äiti lapsille jotka varttuvat keskellä keltaisia koivunlehtiä, piparkakkutaloja ja Nokian kumppareita. Toki myös lontoolaislapset luovat omat kultaiset muistonsa keskellä suurkaupungin sykettä. Mutta se on lapsuus, josta minä en tiedä mitään.
Laura Junka on 30-vuotias tutkija Rovaniemeltä (uuslappilainen helsinkiläisillä juurilla) sekä 1,5-vuotiaiden kaksospoikien äiti.
Lisätietoja äitiys-, isyys- ja vanhempainrahasta
