To, 2009-11-19 08:00
Suomi on monessa suhteessa tasa-arvon mallimaa. Kuitenkin pienten lasten hoitaminen on edelleen lähes yksinomaan äitien heiniä.
Vaikka asenteet ja yleinen ilmapiiri tuntuisivat tukevan myös isien kotiin jäämistä, silti naiset käyttävät vanhempainvapaapäivistä jopa 94%. En tiedä mikä miehiä mahtaa vaivata, mutta aika omituiselta tuntuu, että yhdessä hankitun lapsen hoitaminen jää näin suurissa määrin äitien kontolle.
Aivan pienten lasten hoitamisessa äideillä on tietysti luontainen etulyöntiasema rintaruokinnan suhteen, mutta jo puolivuotiaat lapset alkavat pikkuhiljaa siirtyä myös muunlaisen ravinnon pariin, ja tästä pisteestä eteenpäin isät ovat aivan yhtä päteviä lasten hoitajia kuin äiditkin.
Hoitovapaallekaan isät eivät kovin helposti jää, sillä äitien osuus on 95% kaikista hoitovapaalla olijoista. Kolmen viikon isyysloman käyttää noin 2/3 isistä, mikä tuntuu sekin aika yllättävän pieneltä määrältä, kun tiedetään, että kyseessä on etuus, joka ei vähennä äidin mahdollisuutta äitiys- tai vanhempainvapaaseen millään muotoa.
Isien haluttomuuden lisäksi tilanteeseen toki saattaa vaikuttaa myös äitien into omia lastenhoito itselleen. Arvelisin, että moni äiti kokee oman äitiytensä niin vahvana, että osin tiedostamattaankin pakottaa isän ottamaan taka-askelia. Usein pienen lapsen äidille äitiys on elämää niin kokonaisvaltaisesti määrittävä tekijä, että isä jää helposti statistin rooliin myös vauvan hoitajana.
Työpaikoilta tuleva paine vaikuttaa sekin varmasti osaltaan isien päätöksiin olla jäämättä perhevapaille. Perhevapaalle jäävä isä kun on edelleen monissa paikoissa jonkin sortin kummajainen ja saattaa näin ollen myös joutua kummeksunnan, naureskelun tai ainakin poikkeuksellisen kovan mielenkiinnon kohteeksi. Perinteiset roolimallit istuvat edelleen niin vahvoina yhteiskunnassamme, että niitä vastaan taistelu vaatii pioneerihenkeä ja vahvaa näkemystä omasta identiteetistä ja isyydestä.
Hoitovapaa kannattaa
Itse vietin esikoiseni kanssa puolisen vuotta kotona. Jäin hoitovapaalle tyttären ollessa noin 10 kuukauden ikäinen ja vaimoni lähtiessä opiskelemaan. Mieleeni ei missään vaiheessa edes juolahtanut, etten olisi yhtä hyvä hoitaja lapselleni kuin mitä vaimoni oli ollut, ja kotiin jääminen oli tuossa tilanteessa varsin luonteva ratkaisu. Eikä tuota päätöstä tarvinnut katua: sen lisäksi että aika oli antoisaa ja tarjosi mukavan tauon työelämästä, myös suhde minun ja lapseni välillä syveni huomattavasti kaksin vietettyjen päivien myötä. Elämä kodin, leikkipuiston ja lähikaupan muodostamassa kolmiossa oli toki välillä tuskastuttavan pienimuotoista, mutta sekin tuntui sympaattisella tavalla mukavalta aivan lyhyitä ahdistuksen hetkiä lukuunottamatta. Leikkipuistossa tosin lähes ainoana koti-isänä jäin ikävällä tavalla äitien juttujen ulkopuolelle ja vaikka rupattelututtuja noiden kuukausien aikana tulikin muutamia, niin mitään kovin syvää hengenheimolaisuutta en kehenkään puistossa aikaansa viettävään äitiin tuntenut.
Koska koti-isyydestä on takuuvarmasti hyötyä niin lasten ja isien suhteen kannalta kuin myös sukupuolten välistä tasa-arvoa edisistävänä tekijänä ja koska isät eivät oma-aloitteisesti ja itseohjautuvasti tunnu jäävän kotiin lapsia hoitamaan, olisi ehkä syytä kokeilla napakampaa ohjausta. Eräs pohtimisen arvoinen malli voisi olla välillä täälläkin julkisuudessa ollut ja Islannissa tällä hetkellä käytössä oleva 6+6+6 -malli. Tuossa mallissa perhevapaat on jaettu niin, että kuusi kuukautta on jyvitetty äidille, kuusi kuukautta isälle ja kolmas kuusikuukautinen on vanhempien keskenään vapaasti jaettavissa. Jokainen isä olisi siis kotona lapsensa kanssa kaikissa tapauksissa vähintään kuusi kuukautta. Lisäksi vanhempainvapaat kestäisivät nykyisen noin 10 kuukauden asemesta 18 kuukautta, josta siitäkin olisi nähdäkseni pelkkää etua.
Sen lisäksi, että kodit tasa-arvoistuisivat mallin myötä, muodostuisivat työmarkkinatkin entistä tasa-arvoisemmiksi. Kun nuorten naisten palkkaamiseen liittyy nykyään poikkeuksetta riski siitä, että nainen saakin pian lapsen ja jää kotiin, niin jatkossa myös nuoriin miehiin kohdistuisi samanlainen vääjäämätön riski. Näin miesten hienoinen etulyöntiasema työmarkkinoilla kaventuisi naisten hyväksi.
Monissa kunnissa päivähoito kamppailee suorituskykynsä äärirajoilla ja päivähoidon kustannukset ovat usein kohtuuttoman suuret köyhille kunnille. Pidentyneiden vanhempainvapaiden myötä myös paine päivähoidossa hellittäisi, kun hoitoon tulisi jatkossa ainoastaan yli 18-kuukautisia lapsia. Muutenkaan en ole kyllä täysin vakuuttunut siitä, että päiväkoti olisi paras mahdollinen hoitopaikka alle vuoden ikäiselle lapselle.
Ja mikä tärkeintä: kun kaikki isät jäisivät vähintään kuudeksi kuukaudeksi kotiin, olen täysin varma, että onnellisuus lisääntyisi. Saisimme paremmin voivia ja onnellisempia isejä, äitejä ja lapsia. Ja jos 6+6+6 tuntuu äkkiseltään liian rajulta, voisi mallia kokeilla aluksi vaikka muodossa 5+5+5 tai 4+4+4. Miten olisi?
Mikko Mäkelä on lastentarhanopettaja ja kaupunginvaltuutettu Vantaalta. Perheeseen kuuluvat vaimo, tyttö sekä pieni poika.
Lisää aiheesta:
YLE Elävä Arkisto: Miten voi leikkiä isän kanssa?
HS.fi: Isäkuukausi pitenee kuuteen viikkoon
HS.fi: Oma elämä
