Isille oikeutta, nyt ja tulevaisuudessa!

Pe, 2009-03-27 08:00
Suomalainen isä nyt ja tulevaisuudessa. Kuva: Satu Pirinen

Kaikki isät ovat miehiä, mutta kaikki miehet eivät ole isiä. Isyydestä on tullut viime vuosina kova juttu ja isyys on yhä enemmän esillä myös naisille ja perheille suunnatuissa lehdissä. Mutta miten suomalainen isä pärjää nykyisin ja mitkä ovat tulevaisuuden haasteet?

Puhtaasta äidin hoivan ideologiasta on nykyaikana siirrytty kohti jaetun vanhemmuuden ideologiaa. Tähän perustuu nykyisin myös isän asema nykyperheissä. Jaetussa vanhemmuudessa arvopohjana on sukupuolten tasa-arvo ja vanhemmuus nähdään hoito-ja kasvatustyönä, johon voi oppia sekä isä että äiti. Nykyajan isähän on täysin kykenevä halutessaan hoitamaan lasta siinä missä äitikin. Miehet toki tekevät tämän omalla tavallaan, eivätkä he enää tyydy olemaan vain ”vähän huonompia äitejä”.

Isyyden yksioikoinen määrittely on vaikeaa

Perinteisen heteronormatiivisen parisuhdeinstituution (ns. ydinperheen) lisäksi toimii isinä koko joukko valiomiehiä muissakin perhemuodoissa. Uusperheissä elää nykyisin jo noin 10 prosenttia kaikista isistä. Lisäksi isät ovat myös etävanhempia, jotka tapaavat lapsiaan yhteishuoltajuuden merkeissä. Yksinhuoltajaisiäkin on nykyisin jo noin viisi prosenttia.

Haasteet ja mahdollisuudet

Nykyajan isät ovat pitkälti aktiivisia toimijoita lastensa kanssa. He leikittävät ja osallistuvat lastensa kasvatukseen ja hoitoon hyvin. Moni isä onkin joutunut työstämään rajusti omaa näkemystään itsestään isänä, sillä miehen oma isä ei välttämättä ole kyennyt osallistumaan lastensa hoitoon ja isä on saattanut jäädä etäiseksi. Nykyajan isällä ei enää ole varaa olla etäinen ja tunnekylmä, joten tämän tiedostaminen on isille suuri haaste. Isänä kehittymisen ja kasvamisen tulee kuitenkin lähteä miehen omista lähtökohdista käsin. Mies ei saa uskoa, että äiti tai vaimo tietävät tarkalleen, kuinka ollaan hyvä isä. Naisilta puuttuu empiirinen kokemus miesten maailman mahdollisuuksista ja haasteista.

Tilastoja tutkimalla näemme, että isät eivät vieläkään hyödynnä kovin aktiivisesti heille suotuja mahdollisuuksia. Isyysvapaata osataan jo jotenkuten käyttää, mutta kuukauden mittaista isäkuukautta vietetään edelleen liian vähän. Tätä kirjoitettaessa eduskunta miettii kuumeisesti kuinka isiä saataisiin jäämään kotiin vieläkin pidemmäksi aikaa, joten todella isojen perhepoliittisten muutosten aika on käsillä. Allekirjoittaneelle tämä todistaa, että isät tunnustetaan vihdoinkin tasa-arvoisiksi hoivan antajiksi perheissä.

Myytit roskakoriin!

Yhteiskunnassa elää lukuisia isämyyttejä, jotka on rohkeasti heitettävä pois. Klassisin myytti on, että äiti on lapsille isää tärkeämpi. Väite on hyvä esimerkki menneiltä ajoilta, jota nykyajan tutkimus ei enää allekirjoita. Perheneuvoloissa myytinmurtajat ovat havainneet, että miehet haluavat lapsia syntyväksi perheeseen ja isät kykenevät myös olemaan isänä muillekin lapsille kuin vain biologisille jälkeläisilleen. Haasteita ja tekemistä riittää, mutta monet isät ovat jo ottaneet hyvin paikkansa perheissään jakaen vastuuta äidin kanssa.

 

 

Petre Pomell on helsinkiläinen psykiatrinen sairaanhoitaja, miestyöntekijä ja isä-valmentaja. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi 3,5 kk tyttövauva sekä eloisa ja vilkas juhannuksena 4 vuotta täyttävä poika.

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

1 plus 8 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

N9pMSO ifcirpenpxkd, [url=http://zvcpwuuuviub.com/]zvcpwuuuviub[/url], [link=http://blqnevsvwlyk.com/]blqnevsvwlyk[/link], http://dzkgyojbnwml.com/

Perhepaletti

  • PP_210.jpg (Kuva: )
    Perhepaletti on erilaisten perheiden kohtauspaikka. Täällä kirjoittavat tavalliset, eritaustaiset äidit ja isät, huoltajat ja hoivaajat. Esille tulevat perhettä, arkea, lapsia ja rakkautta käsittelevät mielipiteet, tutkitut asiat sekä kevyemmät kipinät. Tervetuloa suvaitsevaisen vertaistukemme pariin!