Koulunvalinta - tavalliseen vai Steineriin?

Vanhempainillassa virisi vilkas keskustelu ekaluokan oppilasmäärästä, joka oli venytetty maksimiin eli 28:aan. Tämä synnytti ajatusketjun, joka johti Steineriin.

Korkeajännitteinen puhelinkeskustelu kesäkuun puolivälissä:

- Onko lapsenne tyttö vai poika? ”Poika.”
- Onko hän villi? ”No ei villi, mutta vilkas, toisaalta myös hyvin keskittymiskykyinen.”
- Periaatteessa meillä on täällä yksi paikka vielä jäljellä, mutta lopullisen päätöksen tekee luokanopettaja, jos hän haluaa ottaa luokan täyteen oppilaita. Voitte ottaa yhteyttä suoraan opettajaan elokuun alussa.

Steiner-kouluhaaveillemme tuli periaatteessa vihreää valoa puhelinkeskustelussa juuri koulujen kesätauon alla. Lopullinen päätöksemme Steinerin puolesta koki aika pitkällisen synnytyksen, mutta ponnistusvaihe olikin sitten pikainen.

Olimme arponeet ankarasti koulun valintaa päiväkotivuosien lähetessä loppuaan. Uuden asuinpaikan myötä elämäämme tuli mukavan pieni paikallinen alakoulu, jossa oli pisteenä i:n päälle erillinen rakennus eka- ja tokaluokkalaisille. Tuntui, ettei koulun valinnasta tarvinnutkaan tehdä elämää suurempaa kysymystä. Matala kynnys koulumaailmaan olisi taattu pienelle ekaluokkalaiselle tavallisessa, hyvässä suomalaisessa koulussa.

Loppukeväästä mieleemme alkoi kuitenkin hiipiä epävarmuutta. Toukokuisessa vanhempainillassa virisi vilkas keskustelu ekaluokan oppilasmäärästä, joka oli venytetty maksimiin eli 28:aan. Joukossa oli vanhempia, jotka itse olivat ammatiltaan luokanopettajia. He ilmaisivat syvän huolensa pienten koululaisten ”oppimisen oppimisesta” suuressa luokassa – ensimmäinen ja toinen luokka kun ovat ratkaisevan tärkeitä jatkon kannalta. Silloin kun omaksutaan tavat oppia ja omaksua uutta.

Ihmettelevän oppimisen puolesta

Poikamme oli käynyt mieluisassa Luonnossa kotonaan -päiväkodissa 5-vuotiaaksi asti ja eskarivuodeksi hän meni uudella paikkakunnalla tavalliseen päiväkotiin. Eskarivuoden lopulla alkoi kuitenkin olla selvää, että kenties Steinerin pedagogiikka sopisi pojallemme paremmin, koska se olisi lähempänä hänen kokemuksiaan luontopäiväkodissa.

Eskarivuosi ei sujunut aivan ongelmitta luonnonlapselta, joka oli tottunut oppimaan kokeilemisen ja ihmettelyn kautta. Ulkoilupainotteiset leikit metsässä tai metsäisessä pihassa vaihtuivat sisäleikeiksi ja ulkoiluksi aidatulla sorapihalla. Aikaisemmat isot rajat, jotka oli piirretty kuvitteellisesti omalle metsäpaikalle, muuttuivat pikkukielloiksi ”ei saa”, ”ei saa”, ”ei saa”. Virikkeellisillä luontoleikkipaikoilla löytyi aina helposti tekemistä. Sorapihalla leikit eivät ottaneet sujuakseen, kun alkuun ei tahtonut löytyä samanhenkisiä kavereita. Turhautuminen nosti päätään, ja kiusaamistakin esiintyi puolin ja toisin.

Eskariryhmä oli pieni – vain kuusi lasta. Kaveriporukat olivat pienessä lapsijoukossa vakiintuneet, ja poikamme oli pitkään ulkopuolinen. Ulkopuolisuuden tunnetta lisäsi sekin, että hän oli syyslukukauden ajan mukana vain puolipäiväisesti. Eskarivuosi oli kokonaisuutena kuitenkin positiivinen kokemus, sillä se auttoi ratkaisemaan koulukysymyksen lapsen kannalta oikein päin.

Pääsyy miksi emme tehneet päätöstä Steinerin puolesta jo hyvissä ajoin oli se, ettei Steinerin pedagogiikka avaudu kovin helposti. Toisaalta ystävämme ja tuttavamme tai heidän lapsensa, jotka ovat Steinerin käyneet, ovat kaikki kehuneet kouluaan ja kertoneet sen olevan pehmeä, lapsentahtinen ja salliva oppimisympäristö.

Läsnäolon voima vie voiton

Steiner-koulun oppilaaksi valintaa edeltää lapsen ja vanhempien haastattelu, joka meidän tapauksessamme oli vasta koulun alkua edeltävällä viikolla. Puhuimme yhdessä uuden koulun mahdollisuudesta vasta haastattelun alla, jotta poikamme ei olisi joutunut elämään kesää epävarmuudessa. Koulun alku on jo sinänsä tarpeeksi jännittävä juttu. Kerroimme, että menisimme haastatteluun toiseen kouluun, jonka opetus saattaisi sopia hänelle paremmin. Koulutulokas otti asian innostuksella vastaan, ja varsinkin haastattelun jälkeen hän puhkui intoa. Lopullinen päätös syntyikin siis helposti.

Haastattelun aikana kivi putosi sydämeltäni, tuntui että poikamme pääsee takaisin omanlaiseensa ympäristöön. Vähäisetkin ennakkoluuloni koulun aatemaailmaa kohtaan rapisivat, kun selvisi, että Steiner-pedagogiikka kasvattaa ihmistä kokonaisuutena, ottaa opetuksessa huomioon ihmisen kasvun ja kehityksen eri herkkyyskaudet ja kehittää tasapainoisesti tahtoa, tunnetta ja ajattelua – maanläheisiä asioita ilman erityisiä ismejä.

Koulun alettua myönteinen ensivaikutelma on vain vahvistunut: opettajalla, koulun muulla henkilökunnalla samoin kuin iltapäiväkerhon ohjaajilla on taito olla läsnä siinä hetkessä, kun lapsi tarvitsee huomiota. Myös vanhemmille liikenee aikaa kuulumisien vaihtamiseksi.

Ja mikä tärkeintä, poika itse on innostunut ja hyvin tyytyväinen, erityisesti siitä että uusia kavereita löytyi heti sekä omalta luokalta, kummiluokalta ja vielä iltapäiväkerhostakin. Ilppiksessä uusien ekaluokkalaisten persoonallisuudet otetaan huomioon sallimalla heille paljon vapaata leikkiä ja reuhkaamista ulkona. Ekaluokkalaisemme koki myös myönteisen yllätyksen, kun koulu tarjoaa vielä shakkikerhonkin, josta hän oli haaveillut kesällä.

Steinerin valitseminen tuo todennäköisesti hiukan enemmän vaivannäköä meille vanhemmille, mm. lapsen päivittäinen kuljetus koululle alkuvuosina ja useat myyjäiset kouluvuoden aikana. Tuntuu kuitenkin vahvasti siltä, että vaivannäkömme palkitaan ruhtinaallisesti – koululaisen tyytyväisyydellä ja onnellisuudella.

Satu Tunkelo on filosofian maisteri, ekoviestinnän asiantuntija ja kahden lapsen äiti Helsingistä.

Katso video: Kasvatustaidon gigantit: Rudolf Steiner ja Maria Montessori

Steinerkoulu.fi