Näpistely, eli pienen tavaran varastaminen on aika yleistä. Alle kouluikäinen lapsi varastaa usein ymmärtämättömyyttään; lapsi kokee olevansa oikeutettu osaan kaupansedän valtavasta karkkihyllystä, kun hän kerran haluaa karkkia. Alakouluikäiset lapset usein jo tietävät varastamisen olevan väärin, mutta heidän on vielä vaikea hillitä mielihalujaan. Yläkouluikäisillä näpistelyn kokeilu vielä yleistyy, ja joskus laajenee arvokkaampiin tavaroihin tai suurisuuntaisempiin huijauksiin. Varastaminen voi olla tapa kokeilla yhteiskunnan rajoja ja aikuisten huolenpitoa, tai liittyä kavereiden miellyttämiseen.
Koulu-ikäiset kokeilevat useimmiten varastamista vanhemmilta, kavereilta tai kaupasta. Yleensä viedään jotain rahallisesti vähäarvoista, vaikka pikkurahoja kukkarosta tai karkkia kaupasta. Vastaanottotyössäni olen lapsilta oppinut, että monet ”jäävät kiinni” vasta useamman näpistyksen jälkeen; vanhemmat eivät ole huomanneet rahojen puuttumista ja varastetut karkit on syöty salaa. Harva lapsi kuitenkaan nauttii näpistelystä. Se on useimmiten lapsista liian jännittävää, aiheuttaa huonoa omaatuntoa ja turvattomuuden tunnetta, kun aikuiset eivät huomaakaan. Silti aloitettua tapaa on vaikea yksin lopettaa, etenkin jos kaverit yllyttävät. Lapset toivovatkin aikuisten huomaavan näpistelyn ja pysäyttävän tilanteen.
Jollain lapsilla varastaminen on merkki laajemmastakin avuntarpeesta. Lapsi voi yrittää varastamisella kiinnittää aikuisen huomiota, olla täysin piittaamaton aikuisten auktoriteetista, tai elää liian turvatonta elämää aikuisten edes tietämättä, mitä lapsi puuhailee. Nämä lapset varastavat paljon tai jotain aivan arvotonta, eivät vaikuta katuvan, tai edes ymmärtävän tehneensä väärin.
Näpistelyyn kannattaa puuttua heti, kun se tulee ilmi. Joissain kunnissa toimii hyvä systeemi; kaupat ilmoittavat kaikki varkaudet poliisille, joka yhdessä lastensuojelun ja lapsen vanhempien kanssa arvioi lapsen tilanteen. Ne lapset, jotka vasta kokeilivat, oppivat varmasti kerrasta. Toisaalta ne lapset, joilla varastaminen on oire pahasta olosta, pääsevät nopeammin avun piiriin.
Kun selvittelet näpistämistä, yritä ensin avoimesti kuunnella lapsen näkemystä. Älä ole kohtuuttoman vihainen tai ankara, mutta totea selvästi, että teko oli väärä. Yleensä lapset, kuten me aikuisetkin, yrittävät ensin kierrellä ja puolustautua; salli tämä ymmärtävällä asenteella, mutta jatka asian selvittelyä. Älä pelottele lasta poliisilla ja vankilalla. Sovi lapsen kanssa miten varkaus hyvitetään; palautetaanko varastettu tavara tai sitä vastaava raha kauppaan, meneekö lapsi pyytämään anteeksi kauppiaalta, otetaanko vastaava summa pois viikkorahasta. Älä käytä kohtuuttomia tai asiaan liittymättömiä rangaistuksia; jos asia on kauppiaan kanssa sovittu, ei kuukauden kotiaresti enää ole tarpeen. Kun hyvitys on tehty, älä jatka asiasta jauhamista, vaan anna lapselle mahdollisuus osoittaa, että hän on oppinut läksynsä. Älä nolaa lasta kertomalla asiasta naapureille ja sukulaisille, vaikka olisitkin huolissasi.
Jos lapsesi ei vaikuta katuvan, hän on varastanut usein, tai olet muuten hänestä huolissasi, ota rohkeasti yhteyttä asiantuntijoihin. Voit aloittaa selvittelyn vaikka koulukuraattorin, perheneuvolan tai lastensuojelun kautta. Monet vanhemmat arastelevat yhteydenottoa, koska pelkäävät tulevansa leimatuksi ”huonoiksi vanhemmiksi”. Asiantuntijoiden tavoite ei ole syyllistää vanhempia, vaan yhdessä miettiä miten lapsen ja perheen elämää voidaan helpottaa. Usein asioiden pohtiminen toki herättää syyllisyydentunteen, se kun valitettavasti kuuluu hyvään vanhemmuuteen. Älä jätä varastanutta lastasi yksin, vaan ottakaa yhdessä opiksi tapahtuneesta!
Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantajana.
