Miten puhua kuolemasta lapselle?

Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

Kysymys:

Perheemme isovanhemmista toinen mummi tekee kuolemaa, pitkäaikaisen sairauden takia. Miten lapsia voisi auttaa ymmärtämään sairautta ja tulevaa kuolemaa.

Vastaus:

Osanottoni vaikeassa tilanteessanne. Me aikuiset olemme itsekin sairauden ja kuoleman edessä ristiriitaisin tuntein, eikä lapsen kysymyksiin vastaaminen ole helppoa. Hienoa että jaksat oman menetyksesi äärellä huomioida myös lapset.

Lapsen valmistamista lähestyvään menetykseen on isoäidin luona käyminen, puhelut, piirustusten/korttien lähettäminen. Viimeinen tervehdys jo sekavan sukulaisen vuoteen äärellä voi olla lapselle liian ahdistava. Isoäidin kuolemasta voi puhua etukäteen. Lapsen kysymyksiin kannattaa vastata, mutta ei lähteä laveasti selittämään asioita. Surua käsittelevät lasten kirjat ovat hyvä apu; niiden äärellä asioita ei tarvitse selittää puhki, vaan antaa tarinan olla sellaisenaan.

Pienten lasten mielikuva kuolemasta ei ole vielä lopullinen. Esimerkiksi kristinuskon taivas on lapselle yhtä kuin pilven päällä asuminen, ja jos lentää lentokoneella voi nähdä isoäidin siellä vilkuttamassa. Lapselle nämä mielikuvat tuovat turvaa ja jatkuvuuden tunnetta. En suosittelisi kovin realistisia, lasta mahdollisesti pelottavia kuvauksia ruumiin hautaamisesta tai tuhkaamisesta, enkä aiemmin paljon käytettyjä, kuoleman täysin kieltäviä selityksiä, kuten: ”Isoäiti muutti ulkomaille eikä sen takia pääse enää käymään”. Perhe voi itse sopia missä kuolleen sukulaisen sanotaan nyt olevan, vaikka perheellä ei olisikaan uskonnollista vakaumusta.

Kaikille lapsille korostaisin muistelun, mielikuvituksen ja leikin voimaa. Isoäidille voi kirjoitella tai tehdä piirustuksia haudalle vietäväksi. Jos haudalla käyminen ahdistaa lasta, voi kirjeet laittaa ”isoäidin muistelulaatikkoon”. Salli lapsen myös leikkiä kuolemaa, kuollutta, hautajaisia, vaikka se sinusta tuntuisi ahdistavalta.

Jotkut asiantuntijat suosittelevat kuolleen läheisen näyttämistä lapselle, jotta kuolema tulisi käsitettäväksi. Itse arvioisin tarkkaan onko lapsi kehitysasteeltaan ja luonteeltaan valmis kestämään käynnin sairaalassa tai ruumishuoneella. Lapsen mukana täytyy tuolloin olla tuttu ja surussaankin lapsen tarpeet huomioiva aikuinen. Hautajaisiin osallistumista voin suositella kaiken ikäisille lapsille.

Pienen lapsen näkökulmasta kuolema merkitsee ensisijaisesti erossa oloa vanhemmasta. Kuolemassa hämmentää aikuisten suru ja väistämätön kysymys: Kuolevatko vanhemmatkin joskus? Kuka minusta sitten huolehtii? Lapselle ei kannata korostaa kuoleman väistämättömyyttä ja äkillisenkin kuoleman mahdollisuutta, vaan hoitaa mieluummin hänen pelkoaan. Lempeys, yhdessä oleminen ja sylissä pitäminen auttavat pelokasta lasta enemmän kuin asioiden läpikäyminen puhumalla.

Lapset reagoivat usein vasta sitten, kun aikuisten vaikein suru jo on hellittämässä. Lapsen suru ja ahdistus eivät välttämättä näy itkuna tai asiasta puhumisena vaan esimerkiksi takertuvuutena, nukahtamisvaikeutena, kasteluna, painajaisina, uhmakkuutena, sairauden pelkona, pelokkuuden lisääntymisenä. Siksi lapsen oireiden liittäminen suruun on joskus vaikeaa.

Läheisen menetys ei ole lapselle - eikä aikuisellekaan - asia, jonka voi ”käsitellä kerralla pois”. Syliä, leikkejä ja muistelua tarvitaan vielä pitkän aikaa!

Kirjallisuutta:

Lapsille

Kirjoja lukiessa voi nousta esiin vaikeitakin kysymyksiä. Lastenkirjoja voi lukea ensin ihan itsekseen, jotta voi asennoitua vastaamaan lapsen kysymyksiin.

Päivi Franzon, Sari Airola: Surusaappaat
Eemin mummo sairastuu ja kuolee. Eemi oppii itse ja opettaa äidille ja isällekin, että vaikeat asiat on helpompi hyväksyä kun niistä uskaltaa puhua.

Mari Mörö, Marjo Nygård: Surunappi
Valtsun ja Veeran veli Olli on sairas, eikä hän parane. Miksi joku sairastuu, mutta joku toinen saa olla terve? Satukirja, joka auttaa käsittelemään surua ja menetystä lapsen näkökulmasta.

Aikuisille

Mare Kinnanen: Surusäkki
Kirja lapsen surusta, surutyöstä ja toipumisesta antaa eväitä surun käsittelemiseen erilaisissa lapsiryhmissä.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantaja.