Näin tuet lapsen leikkiä

Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

Kysymys:

Miten lasten leikkitaitoja voisi tukea? Vai voiko? Onko hyväksi osallistua lasten leikkeihin?

Vastaus: 

Hienoa että kysyt lapsen kehitykselle näin tärkeästä - ja usein väheksytystä - asiasta!

Leikki on lapsen ajattelua. Leikillä lapsi voi jäsennellä kokemaansa, käsitellä tunteitaan, harjoitella elävän elämän taitoja, haaveilla ja luoda uutta. Leikin avulla lapsi voi käsitellä normaalielämän kriisejä (esimerkiksi päivähoidon aloitus, sisaruksen syntymä) ja vaikeampia elämäntapahtumia (esimerkiksi ero, sairaalassa olo, läheisen kuolema). Leikkitaitojen kehittyminen tarvitsee aikaa ja rauhaa, sekä aikuisen ymmärtävää suhtautumista. Lapsen leikkitaito ei välttämättä kehity itsestään. Varsinkin yhden lapsen perheissä tarvitaan aikuista ja perheen ulkopuolisia ikätovereita leikin opettamiseen.

Lapsen leikin tukemisen tärkein askel on hyväksyvä suhtautuminen lapsen uteliaaseen maailman tutkimiseen. Vauva haluaa leikkiä äidin hiuksilla, isän silmälaseilla. Anna vauvan viedä suuhun ja kosketella kodin tavaroita, myös muita kuin ”virallisia leluja”. Lapset ovat alusta asti kiinnostuneita niistä tavaroista, joita aikuisetkin käsittelevät; sehän kertoo, että tavara on tärkeä. Isompi lapsi haluaa kiipeillä, sotkea, rikkoa, kokeilla aikuisten asioita, temppuilla taitojensa rajoilla. Torjuvalla ja liian rajoittavalla suhtautumisella viestität lapselle, että kokeilu ja uuteen tutustuminen on väärin.

Yleensä lapsen leikki kehittyy tietyssä järjestyksessä. Jos lapsen leikkitaidot ovat puutteelliset, ei häntä kannata painostaa leikkimään samantasoisia leikkejä kuin ikätoverit, vaan lähteä tukemaan siltä tasolta, jolla lapsen taidot ovat. Lapsi oppii ensin leikkimään aikuisella, sitten aikuisen kanssa, seuraavaksi aikuisen tukemana omaa leikkiään ja vasta lopuksi ikätovereiden kanssa.

Opeta vauvaa ensin leikkimään sinulla; tökkimään kasvojasi, kurkistelemaan Kukkuu-leikissä sinua liinan alta, ”lentämään” käsivarsillasi. Lapsen oma leikki on aluksi tavaroihin tutustumista. Vauva on kuin pieni tutkija: ” Hajoaako muoviauto jos sen tiputtaa portaita? Ei, mutta kuuluipa kiva kolahdus! Entä jos pamautan äitiä autolla? Jaaha, siitä kuulukin EI SAA! Mielenkiintoista…”. Lapsen ajattelun kehittyessä lelulle tulee ”mieli”; auto ajaa bensa-asemalle, koska sillä on jano ja se täytyy tankata. Leikin kehittyessä edelleen lapsi on itse auto tai sen kuski, ja hän vaatii aikuisiakin osallistumaan tähän roolileikkiin. Kun ikätoverileikit onnistuvat on kuskeja monta, ja silloin leikin keskeiseksi ideaksi tulee sosiaalisten tilanteiden harjoittelu.

Leikkitaidoissaan jäljessä oleva lapsi voi tarvita paluuta aivan leikin alkutasolle. Esimerkiksi ainoastaan pikkuautolla pörräämisestä kiinnostunutta lasta voit ohjata ajamaan autoa isän käsivarren ”vuoristotietä” pitkin tai leikkiä auton kanssa piilosta. Tai voit tuoda leikkiin uuden ulottuvuuden: lelun ”puhetta”. Voit jututtaa lasta: ” Minne se auto on matkalla?”. ”Onko autosta kiva ajella?”. ”Onko siellä joku kuski kyydissä?”. Tai voit tuoda oman autosi rinnalle: ”Hei! Minä olen ajelulla. Ajellaanko yhdessä?”

Voit siis osallistua lapsen leikkeihin, mutta hienovaraisesti. Aikuinen ei saa määräillä mitä leikissä tapahtuu tai rajoittaa hurjiakaan mielikuvitusleikkejä. Aikuinen ei saa määrätä koska leikki loppuu, vaan lapselle täytyy antaa aikaa lopettaa leikki sopivaan kohtaan. Joskus voi olla tärkeää, että leikkikaluja ei korjata pois, vaan leikki odottaa lasta seuraavanakin päivänä.

Vielä leikkikaluista. Nykyisen kaltaiset ”kehittävät” ja ”aivan kuin aidot” lelut eivät välttämättä ole leikkitaidolle kaikkien kehittävämpiä. Suosittelen kaikille lapsille sukupuoleen katsomatta: unilelua tai unirättiä, pehmolelua, palloa, rakennuspalikoita, nukkea, nukkekotia tai majaa kotileikkeihin, pikkueläimiä (villi- ja kotieläimiä, aikuisia ja pentuja), autoja, työkaluja, astioita, iän mukaisia palapelejä ja kirjoja, ulkoleluja, piirustusvälineitä, roolivaatteita. Näin jää mielikuvituksellekin tilaa!

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantajana.