To, 2009-10-01 08:00
Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.
Kysymys:
Kun omat lapseni olivat pieniä kävi näin: Esikoinen oli niin ihana ja tunsin häntä kohtaan kaikkea lämpöä ja myös osoitin sitä. Kun seuraava syntyi vajaan kahden vuoden kuluttua, yhtäkkiä lämpimät tunteeni esikoiseen katosivat, kaikki lämmön tunteet kohdistuivat uuteen tulokkaaseen. Olin kauhuissni ja kärsin siitä suunnattomasti. mutta en saanut pakottamallakaan enää samoja tunteita syntymään esikoistani kohtaan. Myöhemmin syntyi vielä kaksi lasta. Tunsin valtavaa syyllisyyttä esikoistani kohtaa. Minulle ei syntynyt lapsiini koskaan kovin läheistä ja luottavaista suhdetta, en pystynyt puhumaan heille luontevasti teini-iässä sukupuoliasioista enkä tyttö- ja poikaystävistä. Vieläkin kärsin tästä.
Esikoiseni on nyt sanonut ettei hänellä koskaan ollut äitiä. Yritän heille aikuisena korvata mennyttä rahalla ja erikoisesti osoittamalla lämpöä heidän lapsiaan kohtaan. mutta en ole tästä onnellinen, kun ajattelen miltä omista lapsistani on tuntunut! Olin kiireinen uraäiti, mutta halusin myös hyvän perhe-elämän.
Miten voin nyt vapautua syyllisyydestäni ja miten osoittaa omille aikuisille lapsilleni, että todella olen aina heitä rakastanut ja rakastan yhä.
Vastaus:
Kirjeesi on varsin koskettava. Esität monta huolta, jotka ovat yhteisiä meille vanhemmille. Miten saada syli riittämään monelle lapselle? Miten yhdistää työ ja vanhemmuus? Miten riittää vanhempana läpi lapsen moninaisten tarpeiden sylivauvasta murrosikäiseksi? Miten löytää uudelleen yhteys väärinkäsitysten ja riitojen läpi?
Pienen lapsen vanhemmalla on vielä autuus ajatella tekevänsä juuri oikein. Todellisuudessa vasta aika näyttää mitkä ratkaisut olivat ”hyviä”, mitkä lapsi taas koki vahingoittavina. Elämää ei voi elää harjoitellen, vaan ”väärät” ratkaisut ja niistä kannettava, kohtuullinen, syyllisyydentunne kuuluvat normaaliin elämään.
Kun perheeseen syntyy toinen lapsi, muuttuu väistämättä vanhemman ja esikoisen suhde. Jos ei muuttuisi, jäisi vauva puolestaan vaille tarvitsemaansa hoivaa. Mutta vauvanhoito yhdistettynä kaksivuotiaan uhmaan ei ole helppo tilanne! Kuvaamasi ”tunnekylmyys” ei ole aivan harvinaista. Millainen oli oma lapsuuden perheesi ja asemasi perheessä? Voisiko reaktiosi liittyä siihen?
Otat kovasti syyllisyyttä vain itsellesi kannettavaksi. Oliko lasten isä perheessä? Saitko tukea häneltä? Millainen hänen suhteensa lapsiin oli? On luonnollista haluta myös edetä urallaan, eikä aiemmin vastuuta lasten hoidosta jaettu vanhempien kesken kovin tasapuolisesti.
On hienoa, että olet kestänyt lapsesi arvostelun ja silti pitänyt yhteyttä häneen. Ehkä tästä pääsisitte jatkamaan keskustelua. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voit kirjoittaa hänelle kirjeen. Voit rehellisesti sanoa katuvasi sitä miten silloin toimit ja jopa pyytää anteeksi. Rahalla korvaamisen voit jättää, se ei hyvitä mitään, vaan voi jopa vahvistaa väärinkäsitystä siitä, ettet oikeasti välittäisi lapsistasi.
Lastenlapsille lämmön osoittamista sen sijaan kannustaisin. Omista lapsistasi on varmasti tärkeää nähdä, että rakastat heidän lapsiaan. Se voi korjata syviä haavoja ja toisaalta muistuttaa siitä varhaisesta, hyvästä hoivasta, jota kykenit omille lapsillesi antamaan. Myös se on muokannut lapsiasi – ei ainoastaan ”pieleen menneet” asiat! Lastenlasten varjolla on myös helpompi ottaa puheeksi vanhoja asioita: ”Muistan kun sinä olit samanikäinen…”
Pitkän eron umpeen kurominen ei käy hetkessä. Keskustelu kannattaa avata ja sitten jatkaa pienissä erissä kuukausien, jopa vuosien kuluessa. Et varmaankaan saa ”synninpäästöä” yhdeltä istumalta, mutta voitte yhdessä lapsesi kanssa arvioida uudelleen yhteistä elämäänne. Mitkä toiveet jäivät toteutumatta? Miten osoittaa lämpöä nyt? Miten antaa ja saada anteeksi?
Vaikka menneisyyttä ei voi muuttaa, voimme muuttaa käsityksemme menneisyydestämme. Ymmärrys ja anteeksianto ovat mahtavia voimia, joilla korjataan vuosien takaisia haavoja.
Toivon sinulle rohkeutta ja uutta yhteyttä lapsiisi!
Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienen lapsen äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana ja Yle TV2 Poinzi-lastenohjelman neuvonantajana.
Lisää asiantuntijoiden artikkeleita:
www.pirpana.fi
www.traumaterapiakeskus.com
www.perheterapiayhdistys.fi
