70-luvun muistot koukuttavat Facebookissa

"Pilsnerinruskeaa, hernarinvihreää, froteeta, polyesteriä." 70-luvulla valokuvattiin jo paljon. Näistä kuvista ja muistoista syntyi nettiyhteisö, joka avaa muistilukkoja ja levittää vähintäänkin positiivista energiaa.

On huumaava tunne, kun muistaa jotain kaukaa lapsuudesta: jonkin hajun, maun, lelun, tavallisen arkiesineen. Minulle tunne tuli yhdestä ainoasta shampoopullosta ja sen pallokorkista: muistoissani vajosin jonnekin 70-luvulle, kirkkaankeltaisten pesuhuoneen seinien keskelle, tutunturvalliseen maailmaan.

Haukiputaalaiselle Päivi Laaksolle tuorein tunnepurskahdus tuli valokuvasta, jossa oli vihreä, vedettävä peltilelu; autot, jotka ajavat ympyrää tunneliin ja ulos.

- Tunne on se, että tuommoinen mulla oli, ei VOI olla totta, missä se on! Se oli niin konkreettista mutta unohdettua, ja kuvasta sain monta muistoa takaisin, hehkuttaa Päivi.

Sama aika, sama todellisuus

70-luvulla lapsuuttaan tai nuoruuttaan viettäneiden Facebook-ryhmässä jaetaan muistoja hurmioituneena. Jo unohtuneet asiat heräävät henkiin valokuvissa, keskusteluissa ja videoissa.

Päivi Laakson tarkoitus oli luoda Fb-ryhmä, jossa saisi muistella 70-luvun lapsuutta Oulun-seudulla.

- Lähtöajatus oli se, että jollakulla voisi olla muistissa minulta kadonneita juttuja, sanoo vuonna 1971 syntynyt Päivi.

Ja niin oli. Alle kuukaudessa ryhmään on liittynyt yli 11 000 jäsentä ja kuvagalleriassa on 500 jäsenien jakamaa valokuvaa. Muistot eivät kysy paikkaa: koko Suomi on elänyt samaa todellisuutta, vaikka maailmaa hahmoteltiinkin lankapuhelimilla, kirjepostilla tai Fiatin - tai Ladan - takapenkillä istuen.

Muistelot ja kuvat herättävät poikkeuksetta voimakkaita tunteita, ahaa-elämyksiä, ketjureaktioita ja suurta jakamisen iloa. Yhteiset muistot ovat myös hyvin aitoja ja rehellisiä.
 

Arjen arkeologi synnytti muistelubuumin

Päivi rakastaa menneisyyden tonkimista: hän tutki muinaisia Egyptin ja Kreikan aarteita jo alle kouluikäisenä. Päivin mukaan täytyy tuntea juurensa ja ymmärtää mennyt, jotta voi ymmärtää tätä päivää.

Vaikka Päivistä ei sittemmin tullutkaan arkeologia, on lapsuuden toiveammatti lähellä.

- Mietin paljon 70-luvun lapsuuttani nyt, kun lapset kasvavat. Varmaan tähän tarpeeseen ryhmä vastaakin. Yleensähän omaa lapsuutta aletaan miettiä vasta kun omat lapset kasvavat, 3- ja 7-vuotiaiden lasten äiti pohtii.

Lelu- ja vaatemuistojen lisäksi Fb-ryhmä tulvii yhteisiä haju- ja makumuistoja ja -kokemuksia. Keskusteluja käydään lapsuuden lempikarkeista: niiden koostumuksesta, mausta, hajuista ja siitä, montako penniä mikäkin maksoi.

- Jonkun tietyn salmiakin haju muistui mieleen ja makukin tuli selvästi suuhun: tätä olen syönyt! hihkuu Päivi.

Voi sanoa, että Päivistä tuli arjen arkeologi.

Ovatko lapsuuden hitaat ja onnelliset päivät historiaa?

1970-luvulta Päivi Laakso kaipaa ennen kaikkea hitautta.

- Silloin jotain tv-ohjelmaa odotettiin viikko, ennen kuin se taas nähtiin. Nyt lapsi saa nappia painamalla eteensä kaiken ja vielä enemmän – siis liikaa, Päivi sanoo.

70-luvulla lapsi sai olla oikeasti lapsi eikä isoksi tarvinnut kasvaa liian aikaisin.

- On väärin, että nykyajan lapsista muokataan pikkuaikuisia, esimerkkinä pienet tytöt napapaidoissaan.

Päivi muistaa oman lapsuutensa nimenomaan kiireettömänä, onnellisena ja turvallisena. Tavaroita arvostettiin, vaatteita paikattiin, korjattiin ja käytettiin loppuun.

- 70-luvulla ei ollut tällaista tavarataivasta tarjolla kuin nyt. Olemme ajautuneet haluamaan aina vain lisää ja uutta. Aiemmin omaisuutta kunnioitettiin ja siitä pidettiin huolta.

Päivi puhuu paljon siitä, kuinka lapsi oppii matkimalla aikuista ja että on tärkeää antaa lapsille esimerkki vastuullisuudesta ja ympäristön kunnioittamisesta.

- Kaikki on loppujen lopuksi kiinni asenteestamme: yhtä hyvin kuin lapsi oppii vaatimaan aina uuden tavaran rikkoontuneen tilalle, hän oppii myös korjaamaan sen.

Positiivisella muisteluenergialla varustetulla 11 000 ihmisen joukolla voisi uskoa olevan jotain annettavaa myös tähän kehitykseen.

Ulla Vuorela


Päivin parhaat tv-muistot 70-luvulta

”Tätä oli pakko katsoa, vaikka pelottikin niin kamalasti”
Elävä arkisto: Hello, hello, hello

”Mulla oli mummon hankkimat, konekutoiset keltaiset villahousut, joita oli pakko pitää vaikka ei olisi kehdannut.”
Elävä arkisto: Villahousupakko 

”Tämä on pakko saada mukaan"
Elävä arkisto: Lasten ammatit

"Kallen kiipeilypuu oli mun ehdoton suosikki!"
You Tube: Kallen kiipeilypuu
 

Muistele lisää

Valokuvat ruokkivat 1970-lukunälkää

Facebook: Silloin lapsuudessa 70-luvulla