Ekologisuus ulos hippisterotypioista

Jyhkeinkin äijä ansaitsee luvan olla hyväksytysti eko - siis samalla intohimolla kuin suhtautuu olueen! Toimittaja Markku Sipi muutti omia elämäntapojaan ainakin hiukkasen tehtyään ekoasioita käsittelevän tv-sarjan.

Katso Markku Sipin Minun ekotekoni -tv-sarja Opettaja.tv:n arkistossa

Katso Sipin aarteet Elävästä arkistosta

- Hauskaa pitää olla. Ei sitä ihminen muuten jaksa!

Herkullista lihavuutta
Läskilinssi rakastuu
Sleepyt ja punk rock -haastattelu
Karvakuonot automatkalla
Nam, Slurps ja Maiskista ja Nam

Olet tehnyt Minun ekotekoni -sarjan YLE Teemalle. Mikä on oma suhteesi ekotekoihin?

- Olen melko materialistinen ihminen ja omistan auton. Muutosta entiseen ovat ekosähkösopimus ja ostoskäyttäytyminen: harkitsen ostoksia enemmän kuin ennen ja olen alttiimpi satsaamaan kestäviin tuotteisiin. Ajan myös polkupyörällä enemmän. En ole kiinnostunut mistään ekoäärimmäisyyksistä. Käytän esimerkiksi edelleen vessapaperia inhottavan kuuluisan huljukupin sijaan. Syön myös lihaa, ja halu vähentämiseen on ollut suurempi kuin menestys - valitettavasti, toistaiseksi.

Mitä tämän ohjelman tekeminen sinulle antoi?

- Tämän ohjelman tekeminen käänsi ekologisen ajatteluni päälaelleen. Aiemmin ekologisuus merkkasi minulle suurin piirtein kierrätystä. Aiheeseen perehtyessäni huomasinkin, ettei jätteiden kierrätys ole todellista ekotoimintaa – ennen kaikkea tulisi vaikuttaa siihen, että jätettä syntyisi niin vähän kuin mahdollista.

Kekkasin myös ekoyhtälön: säästäminen = ekoteko. Mitä enemmän tuhlaa, sitä suurempi on ekologinen jalanjälki.  Harmillista, ettei ekoyhtälö päde ruokakaupassa: luomu on hemmetin arvokasta.
Minun ekotekoni -ohjelman erityinen bonus itselleni olivat animaatiot. Olenhan taustaltani kuvittaja ja sarjakuvantekijä - kuvan tekeminen on intohimoni!

Tärkeätä työssäni on myös henkilökohtainen kehittyminen, tiedon välittäminen ja visuaalinen tarinankerronta.
Oli kyse mistä tahansa, ensimmäinen askel on asian kunnollinen ymmärtäminen. Vasta sen jälkeen on ansainnut mahdollisuuden yrittää selittää asiaa niin, että muillakin on toivoa se ymmärtää. Tämä on myös ohjelmanteon moottori ja suurin haaste.

Mistä innostut työssäsi?

- Iloinen yllätys prosessissa on aina se, kun maailma alkaa paljastaa uusia puolia itsestään. Tietoisuuden myötä kiinnittää monipuolisemmin huomiota asioihin. Toivon, että edes lusikallinen ekologista vastuuntuntoa laskeutuisi ohjelmani myötä muualle kuin rintapieluksille. Jos ohjelmasta ei jää katsojalle mitään käteen, niin… noh, onpahan verorahoja käytetty ainakin hyvässä tarkoituksessa.
 

Sisältyikö ohjelmaasi henkilökohtaisia intohimoja?

- Asia koskettaa meitä jokaista. Harva meistä pääsee tai joutuu vastatusten ekologisten kysymysten kanssa yhtä intensiivisesti kuin esimerkiksi ohjelman toimittaja.

Jos tämä on viimeinen mahdollisuuteni päästä puhumaan Minun ekotekoni -ohjelman tiimoilta, jääkööt kaikumaan suurelliset sanani: Se, että yksi ihminen ei voi tehdä mitään, on suurinta potaskaa, mitä keksiä saattaa! Loppujen lopuksi voimme olla vastuussa vain omasta tontistamme. Kun se on puhdas, osuutemme on hoidettu. Enempään kenenkään ei edes tarvitse taipua.

Miltä ekotekojen tulevaisuus mielestäsi näyttää?

- Väitän suoraan, että arjen ekoasiat ovat pieniä ja helposti jokaisen hallittavissa. Kaiketi suurin kynnys muutoksiin on ideatasolla. Tietoahan meillä on jo enemmän kuin tarpeeksi. Jostain syystä kuluttavat elintottumukset näyttävät kuitenkin kasvavan. Ovathan vastukset edessämme musertavia: suomalaisia on viisi miljoonaa, kiinalaisia yli miljardi. Ratkaisumme sekä tahtotilamme voivat kuitenkin toimia esimerkkinä, kuten ruotsalaiset ovat käytännössä osoittaneet.

Paatoksen päätteeksi toivoisin näkeväni ekologisuuden kasvavan ulos hippistereotypioista. Jyhkeinkin äijä ansaitsee luvan olla hyväksytysti eko samalla intohimolla kuin suhtautuu olueen!