Mistä voi ostaa kotimaisia kenkiä?

Ma, 2010-01-25 13:22
Suomalaiset kengät. Kotimaiset kengät. Lapikkaat. kuva: http://www.toysankenkatehdas.fi/

Työkaveri ei löydä pohkeesta jalkaan mahtuvia saappaita ja toinen taas haluaisi oikeasti kestävät kengät. Ratkaisu on kotimaisissa kengissä. Mistä niitä löytää?

Aarre.fi -yrityspalvelu löytää huikeat 107 pienempää tai suurempaa kotimaista jalkinevalmistajaa. Periaatteessa kotimaisia kenkiä siis saa, ainakin tilaamalla. Aarre.fi:tä ylläpitää Suomen asiakastieto Oy.

Laajamittainen suomalainen kenkäteollisuus on kuitenkin jo pitkälti historiaa, sillä kaupan keskusliikkeet teettävät kengät nykyisin Kiinassa. Lähialueista Virokin alkaa olla jo kalliin työvoiman maa.

Epäselvät kotimaisuusmerkinnät hämäävät edelleen tiedostavaa kengänostajaa. Koska Avainlippu-tuotteen kotimaisuusasteen täytyy olla vähintään vain 50 %, olisi aina järkevää ja perusteltua kenkiä ostaessa selvittää, mistä kotimaisuus kulloinkin koostuu.

Entä mistä tiedän sitten valitsevani kestävän kengän - mitä sanoo kenkäalan rautainen ammattilainen?

- Ei sitä tiedä oikein mistään. Hinta kertoo jotain, mutta ei sekään kaikkea, sanoo ammattisuutari ja kengäntekijä Pekka Lahti Boot Factorysta.

- Esimerkiksi aivan käsittämättömiä summia maksavat boutiquekengät eivät hinnastaan huolimatta kestä Suomen oloissa.

Lahti on tehnyt useammatkin boutiquekengät uusiksi alusta alkaen, jotta ne kestäisivät käyttöä ylipäätään. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta periaate mitä kalliimpi - sen kestävämpi on kuitenkin hyvä perusohjenuora.


Ammattilaisten ikääntyessä kuoleva ala


Pekka Lahti on valmistanut kenkiä 30 vuotta ja on joka suhteessa poikkeus suomalaisessa kenkämaailmassa: hän elää kengänteolla ja työllistää sillä myös ulkopuolisia.

Lahti laskeskelee hallitsevansa sujuvasti ainakin 12 kenkäteollisuudessa ennen omana ammattinimikkeenään ollutta tointa. Pinkoja, kapittaja, leikkaaja, ohentaja, ompelija, pinnaaja, pohjaaja – muun muassa.

Suuri ongelma suomalaisessa kengänteossa on ammattitaidon häviäminen samalla kun vanhat kisällit ikääntyvät.

- Matti Kantola Pirkka-korosta ehti opettaa korontekemisen minulle juuri ennen kuolemaansa, sanoo Pekka Lahti.

Esimerkiksi juuri korkojen tekeminen on iän kaiken ollut oma ammattialansa. Nykyisessä globaalitaloudessa tähän ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, ainakaan Suomessa. Muut Pohjoismaat ovat samassa tilanteessa.

- Seuraavaksi lähin korontekijä taitaa löytyä Italiasta, mietiskelee Lahti.

Vaikka nuoria kiinnostaa kenkien tekeminen, on lähes mahdotonta pystyä hallitsemaan kaikki siihen liittyvät työt ja saada elinkeino vielä kannattamaan.

 

Näin löydät kotimaiset kenkävalmistajat netistä


Klikkaa http://www.aarre.fi/aarre/  -sivustolla järjestyksessä seuraavat hakukriteerit: Ilmainen yritysjoukkohaku -> Valitse toimiala -> Teollisuus -> Klikkaa riviä 15 Nahan ja nahkatuotteiden valmistus -> Laita rasti kohtaan Jalkineiden valmistus -> Klikkaa Hae-nappulaa.

Saat hakutuloksena yli sata suomalaista yritystä, jotka valmistavat kenkiä. Kysy suoraan valmistajalta, missä kenkiä myydään.

Suurimmat kotimaiset kenkävalmistajat löydät täältä http://kotimaisetkengat.fi/  

 

 

Ulla Vuorela


Lue lisää


Olotila: Näin syntyy suomalainen buutsi

Olotila: Suutarisuosikkeja ja räätäleitä

Kuningaskuluttaja: Kengissä kummia suomalaisuusmerkkejä

Uusi Musta: Mitä ekokenkä tarkoittaa?

YLE Lappi: Poronnahkakengistä haetaan hittituotetta

YLE Lahti: Suutarimestari teilaa halpakengät

 

 

Kommentit

8Ygsef nplikpljabno, [url=http://rcylnmtsxnnh.com/]rcylnmtsxnnh[/url], [link=http://uzaajumbynju.com/]uzaajumbynju[/link], http://qbrduxccrzom.com/

Ohjelmat