Valokuvat ruokkivat 1970-lukunälkää

Pe, 2010-01-29 13:57
Teinikalenterit ,1970-luku. Kuva: Lea Mukka-Niva, Torniojokilaakso

”Eräs nykykoululainen oli revetä kun kysyin onko vielä teinikalentereita. Siis mitä??? Teini on kuulemma nykyään suorastaan haukkumasana. Täti sai taas oppia.”

Facebookissa muistellaan 1970-lukua tuhansien ihmisten voimin. Mikä ryhmässä sytyttää?

Ryhmään koukuttunut Lea Mukka-Niva Tornionjokilaaksosta tietää syyn.

- Samat asiat olivat in samaan aikaan koko Suomessa. Vaikka siitä on 30 vuotta eikä ollut internetiä, niin kampaa pidettiin takataskussa niin etelässä kuin pohjoisessakin, farkkuja pienennettiin ja nailontakki päällä kuljettiin. Ne kuuluivat murrosikään, sanoo vuonna 1963 syntynyt Lea.

Moni on juuri nyt herännyt tallentamaan lapsuudesta ja nuoruudesta vielä tallessa olevia asioita. Facebook-yhteisö synnytti valtavan ketjureaktion, jossa lapsuuden muistoja ahmitaan 30 vuoden edestä.

- Harmittaa, kun kaikki tallella olevat 70-luvun jutut ovat kaukana mummolassa. Pölyt lentää tavaroiden päältä, ja kamera on ahkerassa käytössä seuraavalla mummolareissulla kesällä! intoilee Lea.

Lea lisäsi Facebookin Silloin lapsuudessa 70-luvulla -ryhmään mm. teinikalenterikuvan, joka on kerännyt kommenttikimaran. 70-luvun nuoret muistavat tallettaneensa noihin pikkukalentereihin yksinkertaisesti kaiken.

Ulla Vuorela


Muistele lisää

70-luvun muistot koukuttavat Facebookissa

Facebook: Silloin lapsuudessa 70-luvulla

70-luvun muotia Elävässä arkistossa


Klikkaa kuvagalleriaan: 70-lukua YLEn valokuva-arkistosta

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

2 plus 4 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.

Ohjelmat