Virkkuukerho: langankiertoa ja hampaidenkiristystä

Kolistelen vanhalla hissillä ylimpään kerrokseen. Ovikello rahisee. Rappukäytävään leviää valoa, kun Saana avaa hymyillen kotinsa oven: "Muut onkin jo täällä!" On viikottaisen virkkuukerhomme aika.

Sisältä kuuluu epätahtinen pauke, kun juuri kävelemään oppinut Onni takoo djembe-rumpuja. Rummutusta säestää Minnan puikkojen kilinä; valmistumassa ovat palatossut puhkikuluneiden tilalle – itselle tai miehelle, riippuu siitä, mikä on tossujen lopullinen koko. Yhtä rennosti Saana virkkaa isoäidin neliöitä; tulossa on tyyny tai peitto innostuksen pituudesta riippuen. Ääniin sekoittuu vielä puheensorinaa, kun kerho muistelee, kuinka rummut ja neliöt liittyvät sen historiaan.

Neliöstä se lähti

Alkunsa vapaamuotoinen neulekerho sai Hietalahden kirpputorilla muutama vuosi sitten, kun Tiina tahtoi tehdä jotakin tulevalle vauvalleen, Onnille. Mukana tuona elokuisena päivänä oli rumpuryhmästä tuttu Pupu-Jenni, joka tiesi Minnan taitavaksi käsitöissä. Jenni ja Minna taas tunsivat miestensä kautta. Ensimmäiseen tapaamiseen tuli myös Elina, joka oli tutustunut Tiinaan työn kautta. Rumpuryhmästä liittyi vielä pari muuta jäsentä, mukaan tuli sisko ja lapsuudenystäviä. Muonavahvuus on tällä hetkellä 9 + 3, kun luonnollinenkin lisääntymä lasketaan.

Virkkuukerhon alku ja ensimmäinen yhteinen työ, isoäidinneliöistä virkattu vauvanpeitto, on ojennettu uuden lapsen syntyessä aina seuraavalle. Tällä hetkellä sen haltija on Jennin puolitoistakuukautinen Taika-tyttö, joka tuhisee unissaan kaikkien sylissä vuorotellen.

Käsityöt on tervanjuontia!

- Mä en ainakaan ennen tiennyt mitään hienoista neuleohjeista, vaan luulin kaikkea tätimäiseksi. En ennen kuin Minna näytti yhden kirjan, Elina manaa menetettyä aikaa ja asennettaan käsitöihin monien vuosien ajalta.

Neulomisinnostuksen purtua hän on saanut sormensa tulehtumaan liian kireästä tikuttamisesta.

- Tein ala-asteella liian isot lapinkintaat jopa mun isän käteen, ja luulin isoa käsialaani surkeaksi. Katoin vaan taitavaa kaveriani kateellisena, mutta nyt oon oppinut kääntämään käsialani edukseni.

Myös Pupu-Jenni vältti puikkoja koulussa. Ompeleminen oli mukavaa, mutta neulominen ja virkkaaminen tervanjuontia. Valinnaisen käsityön päättötyönä piti valmistaa jotakin langasta, ja Jenni virkkasi pikkuruisen kananmunanlämmittimen. Opettaja antoi hyvän arvosanan huolellisuudesta ja hyvästä jäljestä, mutta pohti uudestaan tehtävänantoaan. Virkkuukerhon alussakin kaulaliinasta tuli viiri, mutta sittemmin Jenni on tehnyt tunikan, vauvanpeiton, pipoja ja pehmolelun.
 

Piilo-oppimista

Pöytään kannetaan karjalanpiirakoita ja munavoita. Tarjoilu hoituu vaihtuvissa vuoroissa; joku tuo suolaisen, joku makean.

Reseptien lisäksi kerhossa vaihdetaan neuleohjeita ja -neuvoja. Saana halusi opetella koukun ja puikkojen käytön uudelleen, koska kouluvuosista oli jo aikaa. Taitojen opetuksesta Jenni sai kiitoksena kaulahuivin ja liikuttavan kortin, jossa luki ”oppipojalta mestarille”. Viimeksi oppipoika sai valmiiksi valkoisen pitsikuvioidun villatakin, jonka muut oitis laittoivat tehtävälistoileen.

Virkkuukerhon hyviksi puoliksi mainitaan inspiraatio, kannustus ja se, että pulmakohtia ei vain voi tulla, kun joku aina osaa auttaa. Neuvona aloitteleville neulojille ja virkkaajille annetaan yhteistuumin, että tekemiseksi pitäisi valita ennemmin jotakin kivaa kuin helppoa.

Jokainen porukassamme on saanut kuulla ihmettelyä siitä, kuinka jaksamme kokoontua joka viikko tunneiksi neulomaan yhdessä.

- Ihanaa kerhossa on se, et voidaan vaan hengata yhdessä, Saana kiteyttää.

Minna on eritellyt olemisen arkiseksi. Painetta ruoista, siivoamisesta tai käsillä tekemisestä ei ole, vaan kaikki tulevat ja menevät kuin mielivät.

Yhdistävä tekijä löydetään elämänasenteesta, jossa arvostetaan itse tekemistä. Käsitöiden naurahdetaan olevan vain tekosyy nähdä, sillä joskus kukaan ei nosta työtä laukustaan. Uutta monille on iso yhteinen ystäväpiiri, jolla luonnistuvat niin uupuneen tuoreen äidin piristäminen kuin polttarit ja häät, mökkiviikonloput ja ruotsinristeilyt. Harrastuksen myötä olemme saaneet tusinan uusia ystäviä, jotka säilyvät pitkään.

- Siis mä en nää muuta vaihtoehtoa, kun et me mummoinakin keinutuolissa kokoonnutaan joka viikko virkkaamaan. Ja sit meijän lapsenlapsenlapset tuntee toisensa ja on naimisissa, kaavailee Pupu-Jenni.

Jenni Virtanen

Haluaisitko aloittaa neulontaharrastuksen?
 

Neulontaharrastuksen aloittaminen - käytännön vinkkejä

Totoro on suloinen virkattunakin

Koukkuamistekniikka on vanha taito: patalappu syntyy näinkin